Käärmeitä on pidetty kaiken pahan alkuna ja juurena jo Raamatun ajoista lähtien. 1800- ja 1900 lukujen vaihteessa uskomukset ja tarinat niihin liittyen kulkivat värikkäinä suomalaisten keskuudessa.

Satakuntalaisessa tarinan kerronnassa käärmeet tulivat ehkä parhaiten esille, kun niiden kerrottiin vartioivan muinaishautoja. Kokemäellä ison käärmeen kerrottiin vartioineen muinaishautaa, joka sijaitsi Kokemäenjoen saaressa, Kiettareessa.

Eräs tuntematon onnenonkija yritti kaivaa tuota hautaa auki, ja saikin haudatun padan sangan esille. Sillä seurauksella kuitenkin, että käärme tuli esiin kalistellen vihaisesti kaulassaan ollutta kultaista rengastaan. Onnenonkija pakeni paikalta ja kaivettu aarre valui takaisin maan sisään.

”Eräs tuntematon onnenonkija yritti kaivaa tuota hautaa auki, ja saikin haudatun padan sangan esille.”

Tarinaa käärmeestä messinki tai kultarengas kaulassa on kerrottu myös Rauman Lapissa ja muualla Suomessa. Tuolla käärmeellä on ollut oikein nimikin, eli paikallisella murteella sanottuna ”Halttikärm”. Poikkeuksena kokemäkeläiseen tarinaan on se, että rengas käärmeen kaulassa oli heidän tarinoissaan tehty messingistä.

Tarinoissa ja uskomuksissa puhutaan myös käärmeiden olleen persoja maidolle. Kokemäellä sanotaan taannoin erään maatilan väen ihmetelleen, miksi lehmistä ei lypsyllä herunut maitoa, juuri ollenkaan. Asiaa päätettiin tutkia, ja kävi niin, että maitovarkaaksi paljastui kuin paljastuikin Kyy, jonka pesäkolo oli laidunmaan reunamilla.

Maatilan isäntä ja rengit kaatoivat koloon kiehuvaa tervaa, jolloin pesäkolossa alkoi paikallisittain sanottuna aikamoinen elämä. Maitovarkaudet loppuivat siihen.

Toisella maatilalla käärmeet olivat niin suuri vitsaus, että niitä päätettiin häätää pois kiertävän tietäjän avulla. Tietäjä kertoi tarvitsevansa suuren kokon. Se tehtiinkin, ja tietäjä asettui seisomaan sen viereen, liekeistä kuitenkaan vahingoittumatta. Hän lausui niin sanotut ”madon sanat”, jotka menivät seuraavasti:

”Maa pirätä mattoo, pyhä pelto perkelettä”

Käärmeet tulivat yksitellen esiin. Ensimmäinen, pieni sellainen, meni liekkeihin, huitaisten hieman hännällään tietäjän jalkaan. Toinen, keskikokoinen tuli pian perässä ja huitaisi hännällään miestä jalkaan hieman voimakkaammin. Käärmeitä tuli yhä suurempia ja suurempia, ja niistä viimeinen kietoutui tietäjän ympärille, imaisten lopulta tämän mukanaan tuleen. Käärmeistä ei sen kummemmin ollut enää maatilalla ongelmaa.

Mato-sanaa käärmeisiin liittyen on käytetty menneinä aikoina useasti esimerkiksi Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Tästä esimerkkejä löytyy useista paikannimistä, kuten esimerkiksi Matomäki.

”Ajjaa niinkon käärmettä pyssyyn” oli sanonta Satakunnassa, jolla kerrotaan olleen kertomusten mukaan jopa perääkin. Ennen vanhaan vasta taotun aseen piipun kerrottiin olevan sitten vasta kelvollinen, kun sen kautta pystyttiin ampumaan hyvän matkan päähän piippuun hätistetty käärme. Tarinan totuudesta voi kuitenkin olla montaa mieltä.

Kokemäellä kerrottiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa tarinaa Köyliön metsänvartijasta, joka metsissä vaeltaessaan kohtasi jumalattoman suuren käärmeen. Käärmettä kutsuttiin nimellä ”vesitraaki” paikallisittain kerrottuna.

Metsänvartija pysähtyi kuultuaan erään kallion takaa voimakasta ja outoa ääntä. Hetken kuluttua hän näki suuren käärmeen tulevan häntä kohti. Hieman pelästyneenä hän empi hetken, mutta päätti lopulta ampua hitaasti etenevää matelijaa.

Hän osui. Käärme nousi ylös kovaäänisesti sihisten, puhaltaen ilmaan suuren määrän valkoista vaahtoa. Vaahto oli myrkyllistä ja se tappoi metsää kahdelta laajalta alueelta. Alueet päätettiin aidata, jotta vaelteleva karja ei söisi myrkyttynyttä ruohikkoa.

”Käärmeitä inhottiin ja suorastaan vihattiin menneinä aikoina. Tämä on ollut yleistä ihan koko maassa.”

Kokemäellä kerrottiin ihmisten käyneen myöhemmin paikalla ihmettelemässä käärmeen jäänteitä. Alueet saivat myöhemmin nimet ”Keva-lava” ja ”Hevol-levo”. Nykyään Kevalavan metsätie lähtee Helsinki-Pori maantieltä, Kokemäen ja Huittisten väliltä Köyliön suuntaan.

Käärmeitä inhottiin ja suorastaan vihattiin menneinä aikoina. Tämä on ollut yleistä ihan koko maassa. Tähän on varmasti vaikuttanut vallassa ollut kirkon vaikutus, jolloin Raamatun tarinaan Eevasta ja käärmeestä on uskottu sen enempää sitä kyseenalaistamatta. Nykyään uskomukset ja ennakkoluulot ovat väistyneet, ja harvat enää tappavat kyitä, tai muita käärmeitä.

Kirjoittaja on käyttänyt lähteinään kokemäkeläisen Esko Pertolan mainioita teoksia ”Kokemäki-kirja” ja ”Eilistä Kokemäkeä”, sekä entisestä Lappi Tl:stä (nyk. Rauman Lappi) kotoisin olleen Pentti Saariston kirjaa ”Murhamiehistä Murtamon pamaukseen”. Kaikki kunnia heidän kotiseututietämykselleen.

Teksti ja piirrokset: Janne Kannisto