1990-luvun alussa kotimainen televisiokenttä keskittyi jonnekin Speden, Aulis Gerlanderin ja Riitta Väisäsen luoman pyhän kolminaisuuden keskelle. Sisältö oli lämpimän kotikutoista, mutta myös staattista ja korostetun kirjakielistä. Studio Julmahuvin kaltaiset sketsisarjat toki toivat kokonaisuuteen uusia nyansseja, mutta ne olivat kuitenkin pieniä pisaroita suuressa ohjelmavirrassa. Milleniaalisukupolvi halusikin suomalaiseen televisioon todellisen muodonmuutoksen, sillä pääosin unelias ohjelmatarjonta ei tarjonnut …
