Elämäntehtävänä kirurgia

Tiina Jahkolasta on tullut karskien kirurgien esimerkistä huolimatta välittävä ja osaamistaan auliisti toisille jakava kirurgi. Kokemusta hänellä on kertynyt lääkärinä toimimisesta kolmekymmentä vuotta, joista toistakymmentä vuotta hän on tehnyt korjaavaa kirurgiaa onnettomuus– ja syöpäpotilaille plastiikkakirurgian erikoislääkärinä.

”Nuorena minusta piti tulla eläinlääkäri tai rakennusmestari, mutta sairaustapaus perheessä sai valitsemaan lääkärin työn”, kertoo Tiina Jahkola, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Jorvin plastiikkakirurgian osaston ylilääkäri. On yleistä, että lääkärin ammatti periytyy suvussa, mutta hänellä näin ei ollut. Jahkola kertoo usein vitsailevansa, että hänen sukunsa onkin kunnostautunut aiemmin lähinnä potilaina.

”Tässä työssä pitää osasta monenlaisia asioita, mutta oleellista ei ole osata kaikesta kaikkea. Tärkeintä on huolellisuus, muiden kuunteleminen ja niin sanottujen tyhmien kysymysten esittäminen”, Jahkola linjaa.

Jahkolalle on tärkeää, että on itse läsnä ja tavoitettavissa. Hänen tapaamille potilaille on usein tapahtunut jotain traagista, kuten paha onnettomuus, tai sitten potilas on kuullut huonoja uutisia esimerkiksi löydetystä syövästä. ”Siinä tilanteessa ei pidä olla liian etäinen tai kohtelias. Saattaa olla, että omaiset ovat niin kauhuissaan esimerkiksi onnettomuudessa ulkoisesti kärsineestä potilaasta, että heidän on vaikea kohdata läheistään. Silloin hoitohenkilökunnan välittömyys ja läheiset välit korostuvat. Tämä suora kohtaaminen on useimmille potilaille hyvin tärkeää”, toteaa Jahkola.

Suora kohtaaminen ei kuitenkaan tarkoita viileää kohtaamista. ”Muutama vuosikymmen sitten kirurgia oli hyvin vaarallista. Esimerkiksi 1950-luvulla anestesialääkäreitä oli Suomessa vain muutama, ja leikkaus tehtiin usein vasta viimeisenä vaihtoehtona. Tämä oli raskasta kirurgeille”, kertoo Jahkola. Tätä vastaan hän arvelee kirurgien muodostaneen turvamekanismiksi karskiuden. Näistä ajoista maailma ja sairaanhoito ovat kuitenkin muuttuneet turvallisemmiksi. Jahkola tuntee olevansa ensimmäisen sukupolven kirurgi, jonka ei tarvinnut enää olla ”kova jätkä”, vaan hän on voinut olla enemmän läsnä ja jopa äidillinen. Tämän uuden näkemyksen löytymistä auttoi myös saapuminen kirurgiaan sen ulkopuolelta, sattumien kautta. Alun perin Jahkolan haaveena oli työ terveyskeskuslääkärinä.

Erityisen toiveikas Jahkola on tulevaisuuden suhteen. Hän on opettanut tulevia lääkäreitä vuodesta 2000 lähtien ja näkee, miten nykyään nuoret ovat avoimempia ja uskaltavat sanoa, mitä he eivät tiedä tai osaa. Tosin tämän ajan ongelma on se, että kaikesta on tullut lyhytjännitteisempää. On asioita, joihin pitää voida perehtyä hyvin pitkään ja saada pitkään kokemusta, ennen kuin ne osaa.

”On paha, jos ajatellaan, että tulisi edullisemmaksi jos julkisessa terveydenhuollossa on vain keskinkertaisia tekijöitä tai osaajia, ja tulisi muka kalliimmaksi, jos tehdään hyvää työtä. Täällä korjataan ainutkertaisia ihmisiä, ja tulee paljon kalliimmaksi, jos heitä joudutaan korjaamaan myöhemmin uudelleen”, Jahkola tuhahtaa.

Mikä saa auttajan jaksamaan? ”Olen puuhakas ihminen, aidosti avulias, eikä toisten auttaminen ole uhraus vaan pikemminkin ilo. Toisen ihmisen auttaminen, hoitaminen ja opettaminen on kauhean tärkeää.” Tiina Jahkola kertoo joskus miettineensä tietojaan pihdanneen seniorin kohdalla, miten on sääli, että hän vie tuon kaiken tiedon ja taidon mukanaan hautaansa. ”Ei se, mitä minä teen, ole merkityksellistä kuin sille yhdelle potilaalle, jonka leikkaan onnistuneesti, mutta paljon enemmän saan aikaan jos opetan sen, mitä olen itse oppinut, toisille eteenpäin.”

Vapaa-ajallaan Jahkola pyöräilee ja ui, tekee kotitöitä, on mökillä ja valmistaa ruokaa yhdessä miehensä kanssa koko perheelle. Lähistöllä asuvat kolme lasta ja kolme lastenlasta käyvät usein kylässä, ja perhe kokoontuu säännöllisesti ruokapöydän ääreen. ”Jos omat ajatukset siitä, miten elämä järjestyy, olisivat toteutuneet, elämästä olisi tullut paljon tylsempää”, Tiina Jahkola nauraa lopuksi.

Kuuntele Tiina Jahkolan kertomus siitä, milloin hän oivalsi, että lääkärin työ on hänelle oikea valinta.