Internetin video on demand -palvelut ovat syrjäyttämässä perinteisen television. Ensimmäistä kertaa katsojalla on valta valita sisältönsä, ja tämä on pakottanut televisiotuotantoyhtiöt kilpailemaan sarjojensa laadukkuudesta toden teolla. Kaikki hyötyvät, kun katsojasta tehdään kuningas.
Videopalveluista on varaa valita.
Netflix, HBO Nordic, Viaplay, Filmnet. Tässä vain kourallinen esimerkkejä Suomessa toimivista video on demand -palveluista. VOD-palveluntarjoaja tuo uusimmat elokuvat ja televisiosarjat ruutuusi tilauspalveluperiaatteen mukaisesti. Kiinteällä kuukausimaksulla saa valita haluamansa sisällön laajasta kirjosta. Oman luottokorttini olen rekisteröinyt sekä Netflixiin että HBO Nordiciin, lähinnä niiden erilaisten sisältöjen takia. HBO:n huippusarjat, kuten Game of Thrones ja True Detective eivät yksinään riitä, vaan median suurkuluttajana on rinnalle saatava myös Netflixin huomattavasti kattavampi elokuvavalikoima.
Kun katsojaa ei ole enää sidottu lähetysaikoihin, televisiosarjojen seuraamisen kynnys on muuttunut matalammaksi. Etenkin meitä ns. maratonkatselijoita miellyttää, ettei vanhemman sarjan jaksojen televisioesitystä välttämättä tarvitse enää odottaa viikkoa. Parhaimmissa palveluissa myös uusien sarjojen jaksot saadaan suomalaisten silmäparien nähtäville jo tunteja niiden Yhdysvaltain-ensiesityksen jälkeen.
Television sosiaalisesta katselusta on tulossa globaalimpaa, ja ohi ovat ne ajat, kun suosikkisarjansa Suomen ensi-iltaa sai odottaa vuoden päivät.
Tuoreimmissa kyselyissä perinteinen televisio on säilyttänyt vahvan asemansa suomalaisten medialähteenä. Vuonna 2013 suomalaisten televisionkatselua mittaavan Finnpanelin mukaan vietimme ruudun ääressä 182 minuuttia vuorokaudessa. Tällä hetkellä se on kansainvälisestikin suuri luku. On kuitenkin väistämätöntä, että suuri osa katselusta siirtyy internetkaistoille ja perinteistä televisioverkkoa tullaan muistelemaan lämmöllä muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Ja sitä aikaa, jolloin tuli kiirehtiä kotiin puoli kahdeksaksi Salkkareiden näkemiseksi.
Kaikki kuitenkin maksaa. Yhdessä tilaamani palvelut tekevät lompakkoon kahdenkymmenen euron loven joka kuukausi, ja yleisradiovero mukaan laskettuna on kyseessä suuri summa rahaa pelkän televisiotarjonnan katseluun vuosittain – ainakin opiskelijan budjettiin suhteutettuna. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei ilmaisia lounaita ole olemassa. Hyvästä palvelusta on oikeutettua maksaa. Televisio ei suinkaan ole kuolemassa, sen toimintastrategia vain luodaan uudelleen.
