Interaktiivisen jatkotarinan ensimmäisen osan lopuksi lukijat äänestivät, että Isla menee työpaikallaan pakopelissä tyhjään linnahuoneeseen, jossa hän on juuri nähnyt tarkkailumonitorista mystisen poskipartaisen miehen. Mihin Islan rohkea päätös johti? Lue toinen luku ja äänestä seuraavan osan tapahtumista!
Isla sulki ja avasi silmänsä muutaman kerran kuin toivoen, että mies ruudulla olisi ollut vain roska pupillin päällä. Mies ei kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Islasta tuntui, että lämpötila hänen työteepaitansa sisällä kohosi äkkiä tuskallisen kuumaksi. Hänen hengityksensä kulki vain ohuena ketjuna huulten välistä ja hän sai vain vaivoin hillittyä halunsa juosta kierrerappuset ylös, paiskata ulko-ovi kiinni ja olla koskaan palaamatta Pakopelien kellarikiinteistöön.
Isla veti syvään henkeä kävellessään linnahuoneen ovelle. Hän pakotti jalkansa ottamaan askeleen kerrallaan, kuten mennessään avantoon ja hoki mielessään vanhaa lorua Onnimannista, kuten aina yrittäessään harhauttaa mieltään pois epämukavasta tilanteesta. Kummitus huoneessa ei voisi satuttaa häntä enempää kuin kylmä vesi. Se olisi vain hetken epämiellyttävä tunne kunnes paniikki helpottaisi. Isla riuhtaisi nopeasti oven auki. Hän oli kuvitellut, että henki olisi haihtunut ilmaan Islan tullessa paikalle. Mies ei kuitenkaan kadonnut minnekään, vaan seisoi yhä paikallaan ja käänsi katseensa piinaavan hitaasti kohti Islaa.
Katsoessaan miestä Islasta tuntui samalta kuin aiemmin päivällä Särösen luennolla. Mies särisi oudolla tavalla. Hän ei ollut läpinäkyvä, mutta silti Isla pystyi näkemään tämän lävitse hetkittäin. Isla tuijotti miestä ja mies tuijotti Islaa, eikä kumpikaan sanonut sanaakaan. Lopulta Isla menetti kärsivällisyytensä ja melkein pelästyi itsekin tiuskaissessaan miehelle:
– Kuules herra, me ollaan jo suljettu tältä päivältä.
Mies kallisti päätään ja katsoi Islaa tutkivasti kuin hänellä olisi vaikeuksia ymmärtää mitä Isla sanoi. Sitten hän lopulta puhui, hitaasti kuin jokainen sana olisi tasapainotellut nuoralla valmiina putoamaan tyhjyyteen.
– Oui, je suis.. Anteeksi, olen pahoillani. Minä poistun.
Mies käveli Islan vierestä ja meni avonaisesta ovesta ulos, Isla seurasi hänen jälkeensä ja pysäytti miehen ennen kierreportaita.
– Miten sä pääsit tänne?
– Niin kuin nyt lähden, kävelin sisään.
Isla katseli epäuskoisena ulko-ovea ja kierreportaita, joilta oli suora näkyvyys valvontahuoneeseen. Mies huomasi Islan hämmennyksen ja hänen kasvoillaan viivähti pieni hymy.
– Voi, mademoiselle, ovia on paljon enemmän kuin luulette. Tämän oven määreet ja virta, joka mukanaan sinua kuljettaa eivät ole minulle enää yhtä ehdottomia.
Isla tuijotti miestä ja hän halusi epätoivoisesti kysyä oliko tämä kummitus. Mies lähti kävelemään rappusia ylös ja Isla näki kuinka mies otti askeleita yksi kerrallaan, rappuselta rappuselle. Kuinka hänen vuosisata sitten muodista poistuneet kenkänsä painuivat kiinni betoniin, eivätkä todellakaan leijuneet portaiden yllä. Isla nappasi takkinsa ja seurasi miestä ulko-ovelle. Kun Isla kääntyi ympäri lukittuaan oven, oli mies jo kaukana. Isla juosi hänen peräänsä huhtikuisessa tihkusadehämärässä, mutta ennen Pitkäsiltaa Isla kadotti miehen. Vasta silloin hän huomasi, että kaupunki oli omituisen autio. Yksikään ravintola ei ollut auki. Edes busseja ei mennyt ohi. Vain yksi ihminen hoippui sillalla. Isla hymähti kotiinpalaajan juhlakunnolle, kunnes erotti sumusta tutun kirkkaan vihreän samettitakin. Isla vaihtoi kadun puolta ja ehti juuri sopivasti nappaamaan Maijaa kiinni kyynärvarresta ennen kuin tämä kaatui lätäkköön. Maijan vaaleat kiharat olivat liimantuneet märkinä hänen poskilleen ja ripsistä johti mustat vanat leukapieliin saakka. Maijan katse harhaili Islassa hyvän aikaan ennen kuin tämä tunnisti hänet. Ilahtumisen sijaan Maijan silmät kapenivat ja hänen poskilihaksensa jännittyivät.
– Missä vitussa sä oot ollut?
– Täh, pääsin just töistä. Mitä sulle on tapahtunut?
Maija hikkasi ja horjahti kuin pelästyneenä päästämästään äänestä. Hän repäisi itsensä irti Islan käsikynkästä ja lähti kaiteesta tukea ottaen harppomaan eteenpäin. Isla seurasi Maijaa ja otti samalla puhelimensa esiin. Maija oli soittanut kymmeniä kertoja ja kello oli viisi aamuyöllä. Isla ei voinut ymmärtää mihin aika oli mennyt, viimeiset asiakkaat olivat lähteneet ennen puolta yötä. Ehkä Isla oli menettämässä järkensä? Ehkä mies linnahuoneessa oli hänen mielikuvituksensa tuotetta? Stressaantuneen opiskelijan omituinen fantasia, eloon herännyt oppitunti.
Humalatilaansa nähden Maija eteni yllättävän nopeasti ja Isla joutui pinkaisemaan juoksuun saavuttaakseen hänet. Samaan aikaan Isla kuitenkin näki tutun silinterihatun ja sen kantajan etenevän päin vastaiseen suuntaan. Isla ei ehtinyt pitkään miettiä, mutta hänestä tuntui, että hänen täytyi saada selville mikä mies oli. Maijalla olisi pitkä matka kotiin, Isla ehtisi juosta hänet kiinni vielä monta kertaa. Isla huusi miehelle jo kaukaa, jotta saisi tämän pysähtymään.
– Hei, sinä! Kuka sä olet?
Mies kääntyi, nojasi kaiteeseen ja kumarsi hieman ottaen hatun päästään.
– Je m’appelle Louis Aime Augustin Le Prince.
Islasta tuntui, että hän oli tiennyt vastauksen jo ennen sen kuulemista, mutta se ei ollut vastaus jonka hän olisi halunnut. Hän olisi halunnut järkevän selityksen, joka olisi laittanut kaiken paikoilleen. Jotain jolle Isla olisi voinut hymistä pitkän a-kirjaimen ja unohtaa.
Saavuttaessaan jälleen poispäin kävelevän Le Princen, Isla tarttui tätä olkapäästä. Samalla hetkellä, kun Isla koski mieheen, hänestä tuntui kuin hänet olisi vedetty veden alle. Hänen verensä kuohahti ja sydän hakkasi nopeammin. Ilma painoi raskaana Islan ympärillä ja himmeät katulamput heidän yläpuolellaan räjähtelivät yksi kerrallaan. Isla katsoi Le Princeen, jonka ilme oli kauhistunut. Mies kurotti sillan kaiteelle pyristellen irti Islan otteesta ja äkkiä hävisi sen yli.
Isla tunsi vapautuvansa paineesta ja hänen sydämensä ei tuntunut enää pyrkivän ulos rintakehästä. Hän huomasi, että oli äkisti tullut valoisaa ja kun Isla otti puhelimen taskusta, näytti kello jo kahdeksaa ja Maijalta oli tullut sekava lähinnä satunnaisia numeroita sisältävä viesti. Isla alkoi itkettää väsymyksestä ja huolesta. Hän yritti soittaa Maijalle, mutta puhelin ei ollut enää päällä. Isla hyppäsi Vuosaareen menevään aamubussiin, sillä hän tiesi ettei saisi nukuttua, jos ei tietäisi Maijan olevan kunnossa.
Isla hakkasi Maijan ovea ja oli jo lähdössä etsimään tätä tienvarresta, kun tämä viimein avasi oven suuressa villapaidassa kädet kiedottuna ympärillään kuin hänen olisi tarvinnut kantaa itsensä ovelle. Maija ei sanonut mitään, mutta jätti oven auki Islalle kävellessään takaisin asuntoonsa. Hän oli ehtinyt jo ryömiä kokonaan peiton alle, kun Isla sai kengät jaloistaan ja pääsi sisälle sotkuiseen yksiöön. Sänkyn vierusta oli miinoitettu likaisilla juomalaseilla ja vaatekeko oli syönyt pienen sohvan sisäänsä. Isla vetäisi kasasta yhden Maijan t-paidoista ja vaihtoi sen ylleen. Hän meni Maijan viereen sänkyyn.
Isla katsoi peittoon hukuttautunutta Maijaa ja tönäisi tätä kyynerpäällään kuin vahingossa. Kun Maija inahti peiton sisästä, Islasta tuntui sopivalta aloittaa keskustelu.
– Mitä tapahtu?
– Sä et ikinä tullut.
– Niin ilmeisesti. Mutta sulle?
Tokkurainen Maija kohottautui kyynerpäittensä varaan ja katsoi Islaa ilmeellä jollaista Isla ei koskaan ennen ollut nähnyt Maijan kasvoilla. Maija aukoi suutaan ja kun oli ilmeisesti hylännyt jo monta mahdollista lauseen aloitusta, hänen katseensa alkoi harhailla hämärässä huoneessa kuin etsien apua pyykkivuoren alta tai paperipinoista. Islasta tuntui oudolta nähdä Maija niin avuttomana ja hän laski käden rohkaisevasti Maijan käden päälle. Maija veti syvään henkeä ennen kuin aloitti.
– Mä olin keskustassa. Harri pyys bisselle ja sit–
Maijan lause jäi keskeneräisenä ilmaan leijumaan, kun Isla riuhtaisi peiton päältään ja ponkaisi ylös sängystä. Maija ei ehtinyt edes sulkea suutaan kun Isla oli jo kerännyt tavaransa ja paiskasi oven perässään kiinni. Kotimatkalla bussissa Isla ei enää voinut taistella kyyneleitä vastaan vaan itki nojaten kylmään ikkunaan josta näki oman väsyneen heijastuksensa nousevan auringon paisteessa.
Vihdoin päästyään omaan sänkyynsä Isla ei saanut unta. Hänestä tuntui kuin vaatenaulakkona toimiva paperimassapuu huoneen nurkassa olisi pilkannut häntä. Ehkä hän oli mennyt luomisvimmassaan liian pitkälle ja oli hänen syytään ettei koko maailmassa ollut enää mitään järkeä.
Mitä tapahtuu seuraavassa osassa? Äänestä yhtä vaihtoehdoista Taajuuden Facebookissa.
A. Harri ilmestyy Islan kotiin
B. Le Prince jahtaa Islaa
C. Maija katoaa
Jatkokertomuksen ensimmäisen osan voi lukea täältä.
