Hallitus näyttää hyväksyvän paremmin masennuslääkkeitä käyttävän työntekijän kuin terveen ja tuottavan ihmisen, kirjoittaa Katri Ojanen uuden kolumnisarjansa ensimmäisessä osassa.
Törmäsin ajopuuna karille liki kahdenkymmenen ahkeran työvuoden jälkeen. Yöunet katosivat muutamaksi kuukaudeksi ja elämä näyttäytyi nurjempana kuin oikeasti olikaan.
Työterveyshuollon tarjoama keinovalikoima tilanteen parantamiseksi osoittautui suppeaksi. Sen sijaan, että olisi aidosti pohdittu työn tekemisen tapoja tai ylipäänsä työkuormaa, tarjottiin alkuun sairaslomaa ja dosetillinen erilaisia lääkkeitä.
Jatkohoitona oli sama resepti. Keskusteluapua tai tilannetta monipuolisesti analysoivaa lähestymistä ei ollut saatavissa. Esimies soitteli kyllä viikoittain ja kyseli töihin paluun ajankohtaa. Työterveyslääkärille eivät kuulu työpaikan työjärjestelyt, ja päänhoidolliseen terapiaan päästäkseen täytyy syödä vähintään puoli vuotta lääkkeitä.
Tuottavuusloikka, kilpailukykysopimus ja kannustaminen työllistymiseen saavat perustallaajan hartiat lysähtämään, ja elämää kannatteleva toivo liukenee hikipisaroiden mukana viemäriin.
Hallituksen tavoitteena on tuottava työssäkäyvä ihminen. Töissä on pysyttävä, vaikka pillereiden voimalla.
Työajan lisääminen, palkkojen alentaminen, sairaslomien omavastuupäivät ja muiden sosiaalisten etuuksien leikkaaminen vähentävät hyvinvointia. Onhan työntekijä tottunut ajatukseen, että työhön annettu lisäpanos vaikuttaa omaan talouteen ja hyvinvointiin positiivisesti.
Nyt työntekijän ottamalla lisäaskeleella ei näytä olevan mitään selkeää painoa – hallituksen tavoittelemat ja saamat lisäsäästöt eivät näy tavallisen ihmisen arjessa. Päinvastoin. Koulutuksen, terveydenhuollon ja tukien leikkaukset ovat kuin tuonelan varjoiset haamut. Teitpä niin tai näin, kohtalosi on sama.
Tuottavuus syntyy toivosta. Kun ihminen luottaa tulevaisuuteensa ja kokee vaikuttavansa omaan elämäänsä, hän on onnellinen ja tuottava. Se kasvuvauhti, jota tavoitellaan pakolla, löytyykin paremmin vapaaehtoisuudella.
Elämässä ajelehtimisen sijaan on jokaisen otettava ihan itse niskalenkki oman elämänsä suunnasta.
Kumma kyllä, tekemäni irtiotto vakaasta vakituisesta työpaikasta toi omiin askeliin toivon. Irtisanouduin ja lähdin opiskelemaan. Nyt yöunet maistuvat ja dosetti on viety kierrätyskeskukseen.
Omalta kannalta ajateltuna valinta on taloudellisesti katastrofaalinen, henkisesti ja fyysisesti taasen hyvä. Elämässä on nyt marssijärjestys, toivo ja tahto.
Työnantaja taisi loppumetreillä kuitenkin voittaa. Matkassa kompuroinut työntekijä poistui, sairasloma kustannuksineen ei pitkittynyt, ja vanhan tilalle tuli uusi motivoitunut ja toiveikas ihminen.
Kuva: Juho Istolainen
Katri Ojanen on entinen ostaja ja nykyinen media-alan opiskelija. Kolumnisarjassa kerrotaan alanvaihdosta, arjesta ja opiskelusta nuorempien joukossa 46-vuotiaan perheellisen naisen näkövinkkelistä.
