Olen päässyt seuraamaan valitettavan läheltä, kuinka koulutielleen valmistuvaa lasta pallotellaan eri hoitotahojen välillä jopa vuosia. Perusopetuslaki takaa jokaiselle oppilaalle oikeuden yksilölliseen tukeen opintotielle – miten tämä toteutuu käytännössä?
Perhe, jonka kivistä tietä kohti oikeanlaista tukea koulutielle olen seurannut, alkoi hakemaan apua lapsen erilaisiin ongelmiin jo päiväkoti-iässä. Tällöin lapsi oli 3-vuotias ja tuen tarve oli ilmeinen. Erityislastentarhanopettaja kehotti jo varhain hakeutumaan lapsen kanssa tutkimuksiin puheen kehityksen viivästymisen ja tunnesäätelyn haasteiden kanssa. Perhe lähetettiin neuvolan kautta tutkimuksiin perheneuvolaan, sieltä takaisin neuvolaan, josta saatiin jälleen uusi lähete seuraavaan paikkaan. Täältä lähete palautui bumerangina takaisin neuvolaan, jossa tehtiin ensimmäisiä alustavia tutkimuksia lapsen haasteisiin liittyen.
Kesti lähes kolme vuotta, kunnes lähete oikeaan paikkaan – lasten psykiatrian yksikköön tuli. Koulutie ehti alkaa ja haasteet koulussa olivat valtavia. Vaikeuksia hahmottaa kirjaimia, vaikeuksia oppia lukemaan, laskemaan tai toimimaan kaverisuhteissa sosiaalisesti oikein. Perheellä kävi erittäin hyvä tuuri, että heidän lapsensa opettaja oli erinomainen hallitsemaan haastaviakin tilanteita oppilaan kanssa. Yhteistyössä opettajan ja perheen kanssa koulunkäynti saatiin jollakin tasolla toimivaksi, vaikka tilanne oli kuormittava niin koulussa kuin kotonakin. Lopulta noin puolivälissä ensimmäistä luokkaa perhe pääsi vihdoin oikeaan paikkaan tutkimuksiin ja lapselle nopeasti asetettiin hyvin selkeä ADHD-diagnoosi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rekisteritietojen mukaan vuonna 2015 7–17-vuotiaista pojista 2,9 prosentilla oli ADHD-diagnoosi; vuonna 2022 diagnoosin saaneiden osuus oli kasvanut 8,30 prosenttiin. Tytöillä ADHD-diagnoosit yleistyivät samalla ajanjaksolla 0,7 prosentista 3,3 prosenttiin.
Diagnoosin jälkeen lapsi sai lääkityksen ja säännöllistä toiminnallista terapiaa. Tilanne koulussa muuttui kuin taikaiskusta. Ennen haasteelliset koulupäivät muuttuivat koko ajan helpommiksi niin oppilaalle itselleen kuin opettajalle. Oppimisen vaikeudet helpottivat, keskittyminen tunneilla onnistui paremmin ja kotonakaan ei enää jokainen läksyjentekohetki ollut täynnä itkua ja huutoa.
Lopullinen ratkaisu ongelmaan oli yksinkertainen – silti sen saamiseen meni lähes 5 vuotta.
Käypähoidon mukaan tärkeä osa ympäristön tukitoimista järjestetään koulussa. Toisaalta ne ovat välittömiä tukitoimia, joilla pyritään lieventämään koulussa ilmeneviä oireita ja niistä aiheutuvaa haittaa. Usein, ainakin lapsen oireiden ollessa lieviä, koulun tukitoimilla päästään hyviin tuloksiin. Jos lapsen oireet ovat vaikeita, voidaan muiden tukitoimien rinnalle lisätä lääkehoito. Lääkehoidolla voidaan merkittävästi lieventää oireita suurimmalla osalla ADHD-diagnoosin saaneista lapsista. Yleensä lääkehoito ei kuitenkaan poista oireita, ja lapsi tarvitsee lääkehoidon ohella koulussa toteutettavia tukitoimia koulunkäyntinsä ja opiskelunsa avuksi.
Etenkin Espoossa tilanne lasten psykiatrian yksikön kanssa on se, että yksikön resurssit eivät veny kaikille tarvitseville. Tämän huomasi myös perhe, joka usean vuoden yrittämisen jälkeen saivat viimein kauan kaipaamansa avun koulutielle. Noin vuoden asiakkuuden jälkeen heidän asiakkuutensa psykiatrian yksikköön haluttiin purkaa. Syyksi yksiköstä kerrottiin suoraan resurssien puute. Tilanne lapsella koulussa oli parantunut, mutta tehostetun tuen päätös oli edelleen voimassa ja katsottiin, että lapsi hyötyisi edelleen toiminnallisesta terapiasta koulun tukitoimien lisäksi. Psykiatrian yksikössä katsottiin, että kouluterveydenhuollolla on resurssit hoitaa ADHD-lääkityksen jatko sekä muu tuki. Perheen vastusteluista huolimatta asiakkuus päätettiin ja hoito siirtyi kouluun.
Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa kouluterveydenhuoltoon liittyvän lainsäädännön valmistelusta ja ohjaa kouluterveydenhuollon toimintaa. Kouluterveydenhuolto on osa oppilashuoltoa, jolla tarkoitetaan oppilaan oppimisesta ja fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa yhdessä STM:n kanssa oppilashuoltoa koskevasta lainsäädännöstä.
Ajatuksen tasolla STM:n asettama lainsäädäntö kouluterveydenhuoltoon liittyen kuulostaa hienolta – käytännössä se ei toteudu kaikkialla. Laissa on olemassa porsaanreikiä, joiden kautta on mahdollista jättää tukea tarvitseva ilman lainmukaista apua. Tämän perheen kohdalla on käynyt niin, että koulussa ei ole tarpeellista kouluterveydenhuoltoa läsnä lähellekään sen verran, mitä laki määrää ja mikä olisi tarve. Jos resursseja ei yksinkertaisesti ole, eivät ne myöskään silloin toteudu.
Hyvinvointialueet vastaavat kouluterveydenhuollon toteuttamisesta alueensa peruskoulujen oppilaille. Kouluterveydenhuolto tekee yhteistyötä huoltajien ja muun opiskeluhuolto- ja opetushenkilöstön kanssa. Kouluterveydenhuollon palvelut ovat saatavilla pääsääntöisesti koulupäivän aikana koululta tai sen välittömästä läheisyydestä.
Koululaiset vailla tukea on MOT:n tekemä dokumentti, jossa se perehtyi muun muassa inkluusioon ja sen vaikutuksiin kouluissa. Inkluusio toimiessaan on hieno asia, ongelmana on se, ettei laissa tai opetussuunnitelman perusteissa määritellä, mitä inkluusio tarkoittaa. Siksi se on jokaisessa kunnassa erilaista eikä se toteudu kaikkialla samalla lailla. OAJ:n tekemän kyselyn mukaan jopa 87 % opettajista on katsonut, ettei heidän koulussaan ole riittävästi resursseja toteuttaa inkluusiota ylipäätään.
Kysyin perheen lapsen opettajalta hänen mielipiteensä inkluusiosta.
”Inkluusio ajatuksena on hyvin kaunis, mutta tuntuu, että sitä käytetään lähinnä säästökeinona. Tästä kärsivät erityisesti tuen tarpeessa olevat oppilaat, etenkin ns. väliinputoajat. He, joilla on haasteita tavallisessa opetuksessa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa haasteita, etteivät pärjäisi myös tavallisessa opetuksessa.”
Mitä yksittäinen opettaja pystyy tekemään tukeakseen tuen tarpeessa olevaa oppilasta, mikäli kunta tai koulu ei tarjoa tarpeeksi resursseja siihen?
”On erittäin vähän asioita tuen suhteen, mitä pystyn omille oppilailleni tarjota. Luokallani on seitsemän tehostetun- tai erityisen tuen oppilasta. Luokan koko on 23 oppilasta. Saamme kollektiivisesti ylimääräistä apua luokalle 3 h viikossa, tällöin luokkamme apuna on tunnin ajan erityisopettaja ja kahden tunnin ajan koulunkäynninavustaja. Todellinen tarve olisi moninkertainen.”
Mitä resurssien puute aiheuttaa yleisesti opetuksessa?
”Joskus on vaikeaa tasapainoilla sen suhteen, että mihin keskittyy. Opetus ei voi tietenkään laahata tuen tarpeessa olevien oppilaiden tahdissa, mutta samalla on epäreilua heille, että opetus etenee liian nopeasti. Käytän ylimääräiseen tukiopetukseen omaa aikaani, resurssit eivät riitä maksamaan minulle kaikesta työstä, jota käytän opetukseen, mutta samalla en pysty jättämään oppilaitani pulaan.”
Tuettu koulutie on jokaisen oikeus. Resurssien puute näkyy silti niin itse oppilaille kuin opettajillekin. Opettajat ovat entistä väsyneempiä työmääräänsä ja etenkin tuen tarpeessa olevat oppilaat seuraavat samaa kaavaa. Väsymys ja epätoivo on kuvannut myös tässä artikkelissa olleen perheen tilannetta jo pitkän aikaa. Laissa määrätty tuki ei toteudu, koska resursseja ei ole. Kun asiaa yritetään selvittää, ei vastauksia yksinkertaisesti saa. Yritin tätä juttua varten saada kommenttia aiheeseen Espoon erityisen tuen neuvonnasta sekä kyseisen perheen lapsen koulun rehtorilta, mutta en saanut vastausta asiaan kummastakaan.
Jonna Åker
