Ehdotusta muslimien joukkotuholeiristä ei voi puolustella vetoamalla sananvapauteen. Jos tämän asian ymmärtäminen on vaikeaa, kannattaa muuttaa Yhdysvaltoihin, kirjoittaa uusi kolumnistimme Oona Haapaniemi.
Elämme sosiaalisen median murroskautta. Mielipiteen ilmaiseminen on helpompaa kuin koskaan ennen, kiitos älypuhelimien ja erilaisten keskustelualustojen lisääntymisen.
Samalla mielipiteet saavat myös suuremman yleisön: ennen ajatukset tuli kerrottua lähinnä ystäville ja perheelle, ellei ollut jollain tasolla vaikuttava henkilö mediassa, tai onnistunut saamaan mielipidekirjoitustaan paikallislehteen. Jos joku ei halunnut kuunnella jonkun ajatuksia, hän saattoi lähteä pois tilanteesta. Vastavuoroisesti mielipiteen ilmaisija ei joutunut kovinkaan helposti vaikeuksiin mielipiteidensä vuoksi, ellei erehtynyt kailottamaan aatoksiaan Haba-Henristä Haba-Henrille itselleen snägärijonossa.
Ja tämä näkyy. Vaikka tekniikka on kehittynyt, ihmiset eivät ole ehtineet sisäistää muutosta, joten äänekkäimmillä kailottajilla ei ole tarvittavaa suodatinta. Monen tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että Twitterissä ei voi sanoa Lidlin mainoskampanjasta loukkaantuneita ”puuterikuorrutetuiksi glitteri-rimppakinttuhinteiksi” , vaikka vastaavan verbaalisen taidonnäytteen voisi heittää ilmoille kaveriporukassa.
Twitterissä ei voi myöskään heittää ’läpällä’, että yritykseenne ei palkata homoseksuaaleja, vaikka moiselle toteamukselle voisi naureskella työkavereiden kesken kahvihuoneessa. Tämä johtuu siitä, että ilmoittaessaan somessa työpaikakseen Espoon United, sattuu edustamaan kyseistä yritystä. Kun aiheestakin ärtynyt somekansa sähähtää, twiittaajan pomolla on täysi oikeus käskeä häntä pakkaamaan veitsensä ja lähtemään. Ja silloin usein vedotaan sananvapauteen.
Sananvapaus on monen somekirjoittelijan lempisana, huolimatta siitä, että sitä eniten viljelevät harvoin ymmärtävät, mistä moisessa on edes kyse.
Wikipedian mukaan Suomen perustuslaissa sananvapaus ”tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään estämättä”. Se on oikeus, mutta kuten Peter Parkerin setäkin tiesi, suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun. Sitä ei voi sanoa ihan mitä haluaa, sillä ärhäkkä mielipide pakolaisista ja seksuaalivähemmistöistä saattaa täyttää vihapuheen määritelmän, vaikka Tynkkysen Sebu siitä Facebookissa tykkäisikin.
Vihapuhe on ”sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen”. Suomen lainsäädännössä ei kyseistä termiä sellaisenaan esiinny, mutta meillä on lakikirjassa esimerkiksi kohta ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”.
Ehdotusta muslimien joukkotuholeiristä ei siis voi puolustella vetoamalla sananvapauteen.
Jos tämän asian ymmärtäminen on somettajalle hankalaa, ja sitä on vain pakko toistuvasti kertoa kaikille ja kaikkialle, että iranilaismiehet ovat raiskareita, suosittelisin muuttamaan meren toiselle puolelle, Amerikkaan. Yhdysvaltain lainsäädännössä sananvapaus on nimittäin yksi maailman laajimmista; siellä kongressi ei voi lakiteitse rajoittaa kansalaisten vapautta sanoa (tai kirjoittaa US Weeklyn kommenttilootaan) mitä sylki suuhun tuo.
Yhdysvalloissa rikoslaki ei siis myöskään tunne samalla tavalla sellaisia ikäviä termejä kuin kunnianloukkaus tai kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Siellä on myös mahdollista päästä valtion johtotehtäviin äärimmäisen rasistisista ja sovinistisista mielipiteistä huolimatta. Jopa presidentiksi asti, kuten viime viikolla huomattiin.
Kuva: Nella Saarvo.
