näyttää 2 tuloksen(tulokset)
Elämäntapa Ihminen

Valokuvaajan matkassa Punavuoren sisäpihoilla

Tapio Auvinen, 23, on vuosi sitten helsinkiläistynyt tuore valokuvaaja. Lyöttäydyn hänen mukaansa kuvausreissulle Punavuoren näyttäville sisäpihoille. Aamumehu-Instagramtiliä ylläpitävä mies kertoo etsivänsä kuvauspaikkoja Google Mapsilla, nauttivansa ihmisten parissa toimimisesta sekä kehottaa valokuvaajia pohtimaan omaa tyyliään. Sovimme kuvausreissun erään sunnuntain aamupäivälle. Sää on harmaa ja viima tuivertaa takin läpi. Keksisin monia syitä olla kotosalla lämpimän peiton alla. Saavun …

Arviot Yleinen

Cartier-Bressonia Ateneumissa

Maailman tunnetuimpiin valokuvaajiin kuuluva ranskalainen Henri Cartier-Bresson ei ole vaikuttanut maan kamaralla enää vuosikymmeneen, mutta hänen valokuvansa puhuttelevat yhä. Vastikään Ateneumissa avautunutta näyttelyä on tituleerattu yhdeksi vuoden suurimmista tapauksista Suomen taidekentällä. Henri Cartier-Bresson ansaitsi valokuvaajan kannuksensa monestakin eri syystä, joskin kuvajournalismin henkilöitymäksi noussut Cartier-Bresson mielsi itsensä enemmän taiteilijaksi kuin kuvajournalistiksi. Hänen meriitteihinsä lukeutuu esimerkiksi maineikas …