Asunnon löytäminen saattaa tuottaa ahdistusta. Vaatimukset uudelle asunnolle ovat usein korkeat eikä hakijan kriteereihin sopivia asuntoja välttämättä löydy montaa. Koti on kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista, joten sen löytämistä malttaa odottaa.
22-vuotias Fanny Paananen etsii asuntoa itselleen. Oikeaa asuntoa, joka tuntuisi omalta kodilta.
Unelmakodin kriteerejä on monenlaisia. Mieluisan kodin löytymisestä voi kehkeytyä pitkä prosessi, sillä harva saa kaikki vaatimuksensa ja toiveensa täytettyä vieraillessaan lukuisissa asuntonäytöissä. Valintoja on tehtävä esimerkiksi siinä, haluaako halvan vai kätevällä sijainnilla olevan asunnon. Vaikka miellyttävä koti löytyisikin, voi kyseisellä asunnolla olla kilpailua. Ystävälliset sähköpostit vain singahtelevat vuokranantajan sähköpostiin, mutta vain yksi saa tilaisuuden muuttaa haluttuun kohteeseen.
Nuorten opiskelijoiden ja työssäkäyvien toiveet asunnosta eroavat toisistaan. Joillekin yksin asuminen on tärkeää eikä soluasuminen ole vaihtoehto. Asuminen tuntemattomien kanssa voi olla monelle oudokseltaan raskaampaa kuin tuttujen ystävien kanssa asuminen. Kuitenkin ajan kanssa myös tuntematon ihminenkin muuttuu varmasti tutuksi.
Lapsuudenkoti on monella ollut turvallinen ja lämmin, joten ei ihme, jos uuden kodin löytäminen on vaikeaa. Ihminen kuitenkin sopeutuu uuteen ajan kanssa. Kenties asunto ei tarkoitakaan automaattisesti kotia. Koti saattaa muodostua vasta sitten, kun jaloissa pyörii lapsia, lemmikkejä ja kumppani. Paananen kertookin haastattelussaan, että me itse muodostamme kodin, pikku hiljaa, omista tavaroista ja ihmisistä.
Kodin löytyminen vaatii kärsivällisyyttä. Onneksi kaikki etsimiseen nähty vaiva kääntyy varmasti jossain välissä kotiinpäin.
Oli vuodenaika mikä tahansa, niin sukellus on harrastus josta jää aina käteen jotain. Pääosin mahtavia kokemuksia, mutta joskus myös muutakin. Minulla kiinnostus tähän harrastukseen alkoi jo alle kouluikäisenä.
Kiinnostus lähti siitä, kun televisiosta tuli Jacques-Yves Cousteaun sukellussarjoja, joissa hänen ryhmänsä meni milloin mihinkin aarrehylkyyn trooppisessa ympäristössä. Kotikaupunkini Rauma ei trooppista ympäristöä ole tarjonnut juuri koskaan edes kesäisin, mutta merenrantaan oli kotoani lyhyt matka. Sen seurauksena päädyin aina tutkimaan läheistä Maanpäännokkaa jommankumman vanhemmista istuessa samalla rannalla vahdissa.
Ensimmäinen esine jonka löysin oli uistin, ja toinen oli myöhemmin löytämäni kummitätini korvakoru. Kokemäeltä Kauvatsanjoen pohjasta nostin varpaillani joskus kouluikäisenä täysinäisen, pienen Pommac-pullon, jonka join vielä kaiken lisäksi. Tuolloin lehdissä käytiin taistelua viinakaljaasi Jönköpingin lastista, ja itse päätin kokeilla, onko pimeän joen pohjasta löytyneen limonadipullon sisältö Jönköpingin lastin kanssa samalla tavalla yhä juomakelpoista. Ja olihan se.
”Taisi olla jo yläasteajat ja kesälomat, kun Maanpäännokasta löytyi ihan oikea aarre.”
Taisi olla jo yläasteajat ja kesälomat, kun Maanpäännokasta löytyi ihan oikea aarre. Sukelsin kaverini kanssa venelaiturin päästä pohjaan, ja eteemme osui urheilukassi. Palasimme pintaan, sillä kummankin tiedossa olivat tarinat kylmäksi pistetyistä, joiden jäännökset upotetaan laukuissa mereen. Mielenkiinto vei kuitenkin voiton mielikuvitukselta, ja tovin kuluttua kassi oli auki revittynä viereisellä aallonmurtajalla. Sisältö oli seuraavanlainen: kaksi rannekelloa, iso kasa kolikoita, metallinen rasia, kaksi taskulaskinta, sekä useita erilaisia avaimia. Loppupäätelmä oli se, että joku mökkirosvo oli joskus nakannut surkean saaliinsa laiturilta mereen.
Upotetusta urheilukassista löytyneet kolikot.
Päälle parikymppisenä menin vuosien mietinnän jälkeen silmäleikkaukseen, ja sitä varten säästämilläni rahoilla ostin myös laitesukellusvälineet. Ilmoittauduin vuoden 2013 kevään viimeiselle laitesukelluskurssille, joka oli iso askel ja etenkin iso juttu itselleni. Samana vuonna pääsin jo vanhempien sukeltajien mukana muutamille hylyille, ja siitä lähtien harrastus on vienyt miehen mennessään.
”Oma tavoitteeni sukellusharrastukselta on ollut se, että mitä mielenkiintoisempi lutakko, sen mielenkiintoisempi sukellus.”
Erilaisista kokemuksista riittäisi juttua, vaikka millä mitalla, tosin ne eivät edusta minkäänlaisia ammattilaisen näkökulmia. Oma tavoitteeni sukellusharrastukselta on ollut se, että mitä mielenkiintoisempi lutakko, sen mielenkiintoisempi sukellus. Yksi ajatukseni on muita hieman joskus mietityttänyt, eli se että en ole ollenkaan kiinnostunut sukeltamaan trooppisissa vesissä. Vain pimeät pohjoisen vedet kiinnostavat. Joskus vanhemmiten ehkä voi mielenikin muuttua asian suhteen.
Olisi rikos jättää mainitsematta se seikka, että Raumalla on olemassa eräs Suomen parhaimmista sukellusseuroista. Tämän seuran ja sen mukana tulleiden, hilpeiden sekä joskus sarkastisten sukeltajien kanssa olen päässyt näkemään juuri niitä maisemia, joista jo lapsena Cousteaun ohjelmaa katsellessani unelmoin.
Hyvässä seurassa – se on meidän raumalaisten sukeltajien motto.
Kuulostaa ihan maitojunalta? Puoli vuotta Australiassa hurahti silmänräpäyksessä ja käteen jäi kaikkea muuta kuin työharjoittelupaikka. Lyhyt ja vähäluminen Suomen kesä kutsuu työntekoon, mutta palaanko koskaan Australiaan?
Satu Koistinen lähti metsästämään työharjoittelupaikkaa niinkin läheltä kuin Australiasta. Hän pitää Australian seikkailustaan vlogia, joka päättyy tähän jaksoon, ainakin toistaiseksi. Vlogin kaikki jaksot voi katsoa täältä.
Avautumisvlogi! Välillä epätoivo on meinannut ottaa vallan, eikä silloin mikään kiinnosta. Asiat eivät kuitenkaan ole loppujen lopuksi niin huonosti kuin joskus kuvittelee, ja tässä vlogin kuudennessa jaksossa saan viimein kertoa iloisiakin uutisia!
Satu Koistinen lähti metsästämään työharjoittelupaikkaa niinkin läheltä kuin Australiasta. Hän pitää Australian seikkailustaan vlogia, joka ilmestyy parin viikon välein Taajuudessa. Vlogin kaikki jaksot voi katsoa täältä.
Satu on Metropolia Ammattikorkeakoulun radio- ja televisiotuotannon kolmannen vuosikurssin opiskelija. Voit vinkata hänelle työpaikoista osoitteeseen satu.koistinen@metropolia.fi
Kaverini Heikin ollessa kyläilemässä kävimme kolmen päivän mittaisella roadtripilla. Great Ocean Road oli mielettömän hieno ajomatka, eikä sisämaan maaseutumaisemissakaan ollut valittamista. Sademetsässä meinasi tulla pupu pöksyyn (sama vanha jänishousu), mutta sieltäkin selvisin ehjin nahoin!
Satu Koistinen lähti metsästämään työharjoittelupaikkaa niinkin läheltä kuin Australiasta. Hän pitää Australian seikkailustaan vlogia, joka ilmestyy parin viikon välein Taajuudessa. Vlogin kaikki jaksot voi katsoa täältä.
Satu on Metropolia Ammattikorkeakoulun radio- ja televisiotuotannon kolmannen vuosikurssin opiskelija. Voit vinkata hänelle työpaikoista osoitteeseen satu.koistinen@metropolia.fi
Jouluhössötykset ja vieraat Suomesta ovat pitäneet minut kiireisenä viime viikot. Kesä on saapunut Melbourneen, ja sen kyllä näkee naamasta!
Satu Koistinen lähti metsästämään työharjoittelupaikkaa niinkin läheltä kuin Australiasta. Hän pitää Australian seikkailustaan vlogia, joka ilmestyy parin viikon välein Taajuudessa. Vlogin kaikki jaksot voi katsoa täältä.
Satu on Metropolia Ammattikorkeakoulun radio- ja televisiotuotannon kolmannen vuosikurssin opiskelija. Voit vinkata hänelle työpaikoista osoitteeseen satu.koistinen@metropolia.fi
Tässä se on – Epämukavuusalueen ensimmäinen videopodcast! Ohjelman mastermindit ja jumbofinalistit Syke ja Tummel ottavat yhteen tuomarin Joska Saarisen ja faktatsekkaaja Oona Saaren valvovan silmän alla. Mikä jouluinen taktiikka veisi Suomen futismaajoukkueen isoihin kisoihin, onko joulumuori pukkia tärkeämpi ja voiko satanisti pitää lupauksensa?
Syke ja Tummel isännöivät Epämukavuusalue-visailuohjelmaa, jossa vieraat viedään epämukavuuden, epätietoisuuden ja epäoleellisen pariin. Argumentit voittavat faktat ja äänenvoimakkuus peittää tyhmyyden.
Vastuullinen viininkaataja tässä terve. Arvaatkos, miten kävi työhaastattelun kanssa? Joko nappasi? Työnhaun ohessa olen tutustunut Melbournen lähiympäristöön, niin kuin working holiday -viisumiin kuuluu ja bongaillut koalia.
Satu Koistinen lähti metsästämään työharjoittelupaikkaa niinkin läheltä kuin Australiasta. Hän pitää Australian seikkailustaan vlogia, joka ilmestyy parin viikon välein Taajuudessa. Vlogin kaikki jaksot voi katsoa täältä.
Satu on Metropolia Ammattikorkeakoulun radio- ja televisiotuotannon kolmannen vuosikurssin opiskelija. Voit vinkata hänelle työpaikoista osoitteeseen satu.koistinen@metropolia.fi
Jänishousu! Olen lähetellyt kymmeniä työhakemuksia huonolla menestyksellä. Nyt on pikaisesti löydettävä töitä, ennen kuin säästöt hupenevat.Työnhakua hankaloittaa myös ihmeellinen ramppikuume, mutta toivon mukaan se on vain hetkellistä. Kutsuvatko hedelmäfarmit jo kuukauden Australiassa olon jälkeen?
Satu Koistinen lähti metsästämään työharjoittelupaikkaa niinkin läheltä kuin Australiasta. Hän pitää Australian seikkailustaan vlogia, joka ilmestyy parin viikon välein Taajuudessa. Vlogin ensimmäisen jakson voi katsoa täältä.
Satu on Metropolia Ammattikorkeakoulun radio- ja televisiotuotannon kolmannen vuosikurssin opiskelija. Voit vinkata hänelle työpaikoista osoitteeseen satu.koistinen@metropolia.fi
Joonas Ylipiha ohjasi turvapaikanhakijoista kertovan lyhytdokumentin Kun maailma tuli kylään. Kun elokuva julkaistiin, vastaanottokeskuksesta otettiin yhteyttä.
Pienen Lappajärven kunnan asukkaat olivat järkyttyneitä. Joukko muukalaisia oli tulossa ja kaiken lisäksi valtaamassa Kylpylä Kivitipun – lappajärveläisille rakkaan paikan, kunnan sydämen.
Mitään ei ollut enää tehtävissä. Lokakuussa 2015 joukko lappajärveläisiä sytytti muistokynttilöitä Kivitipun edustalle. Kylpylä oli muuttumassa vastaanottokeskukseksi, maailma oli tulossa kylään reilun 3 000 asukkaan Lappajärvelle.
Asetelma kiehtoi naapurikunnasta Vimpelistä kotoisin olevaa Joonas Ylipihaa, joka aikoi tehdä aiheesta dokumentin koulukaverinsa Ville Syrjälän kanssa.
”Helsingissäkin saattaa nousta tuollaisista asioista porua, mutta kaikki ovat tottuneet muista kulttuureista tuleviin ihmisiin. Lappajärvellä siihen ei oltu totuttu. Se oli heille paljon valtavampi juttu kuin Helsingissä tai muissa isoissa kaupungeissa”, Joonas Ylipiha sanoo.
Tätä näkökulmaa Ylipiha ja Syrjälä halusivat tuoda esiin viime syksynä kuvatussa Kun maailma tuli kylään -lyhytdokumentissa.
Kaksikolla oli jonkinlainen ennakko-oletus siitä, mitä kulttuurien yhteentörmäyksestä voisi seurata, mutta kaikkien yllätykseksi suurin yhteentörmäys aiheutui jostain aivan muusta.
Dokumentti oli ehtinyt olla julki pari päivää viime talvena, kun elokuvan ohjannut Ylipiha ajoi autolla eräänä lauantai-iltana. Yhtäkkiä puhelin soi.
”Siinä vaiheessa se helvetti sitten repesi”, Ylipiha kertoo.
Linjan toisessa päässä raivottiin. Varsin yksipuolisessa keskustelussa Kivitipun vastaanottokeskuksen markkinointipäällikkö ilmoitti, että dokumentti olisi heti poistettava internetistä.
Elokuvan ohjannut Joonas Ylipiha. Kuva: Joska Saarinen
Hän perusteli vaatimuksensa puuttuneella kuvausluvalla, jota Ylipihalla ei tosiaan ollut. Eikä tarvinnutkaan, sillä dokumentti oli kuvattu julkisilla paikoilla. Vastaanottokeskuksen toimintaa elokuvassa ei käsitellä lainkaan, vaikka sitäkin kyllä harkittiin. Kuvauslupia ei Ylipihan mukaan useammasta pyynnöstä huolimatta herunut.
Aihe oli arka. Vastaanottokeskuksen johto vaati paikallisen Facebook-ryhmän ylläpitäjää poistamaan päivityksen, jossa oli linkki dokumenttiin. Ylläpitäjä totteli.
Ylipiha ei totellut, sillä hän koki toimineensa täysin oikein.
Ylipiha ja elokuvan tuottaja Metropolia ammattikorkeakoulusta päättivät ottaa yhteyttä Journalistiliiton lakimieheen, joka näytti dokumentille vihreää valoa. Vastaanottokeskuksella ei pitäisi olla mitään sanomista elokuvan julkaisuun tai sisältöön.
Valittaa voisivat korkeintaan turvapaikanhakijat, joiden kasvot dokumentissa näkyivät.
Helvetti ei revennyt siellä, missä Ylipiha olisi olettanut. Turvapaikanhakijat olivat tuohon aikaan valtakunnan puheenaihe numero yksi. Ylipiha oli varautunut paskamyrskyyn, mutta dokumentista ei tullut suoraa palautetta juuri lainkaan.
”Somesta seurasin, että yllättävän paljon sitä jaettiin positiivisessa hengessä. Siihen tyyliin, että ottakaa lappajärveläisistä mallia”, Ylipiha sanoo.
”On sieltä alueelta tullut sellaistakin palautetta, ettei dokumentti ole kaikkien ihmisten yhteinen näkemys. Mikä pitää tietenkin paikkaansa.”
Ylipihaa yllätti, että aihe suututti pahiten sen osapuolen, jota se vähiten kosketti – vastaanottokeskuksen johdon.
Kivitipusta ehdotettiin, että tehdään uusi elokuva, jossa he ovat mukana. Kun tähän ei suostuttu, eikä dokumenttia poistettu internetistä, vastaanottokeskus uhkaili oikeustoimilla. Vääntöä aiheesta käytiin viikkotolkulla, mutta lakitupaan asti osapuolet eivät päässeet.
”Loppujen lopuksi sieltä ei sitten enää kuulunut yhtään mitään. Se oli sellaista uhkailua”, Ylipiha sanoo.
Pahimmillakin myrskyillä on tapana tyyntyä. Tyynesti asiaa muistelee myös dokumentin ohjannut Joonas Ylipiha lähes vuotta myöhemmin, marraskuussa 2016.
Koko episodi kuvastaa hyvin tilannetta, jossa Suomi oli vain vuosi sitten. Turvapaikanhakijoiden määrä lähes kymmenkertaistui hetkessä, eikä siinä rytäkässä tiedetty, miten toimia. Vastaanottokeskuksia pystytettiin sellaisella kiireellä, ettei vakavilta ongelmilta vältytty, kuten muun muassa tästä Helsingin Sanomien jutustakäy hyvin ilmi.
Kivitipun johdon reaktio oli ymmärrettävä, joskin hieman yliampuva.
Tulenarassa tilanteessa ylimääräinen julkisuus saattoi vain vaikeuttaa vastaanottokeskuksen toimintaa.
Nyt mitään toimintaa ei ole. Pakolaiskriisin pahin vaihe on Suomessa ainakin toistaiseksi ohi, ja Kivitipun vastaanottokeskuksen toiminta lopetettiin viime elokuussa. Kylpylän eteen viedyt hautakynttilät taisivat olla ylireagointia.
Maailma kävi kylässä Lappajärvellä, ja kaikki sujui lopulta hyvin. Kokemuksesta voisi ammentaa oppia muuallekin.
”Toimme dokumentilla vähän sellaista valonpilkahdusta siihen tilanteeseen, että pienessäkin pitäjässä ihmiset voivat tulla toimeen keskenään. Eri kulttuurit kohtaavat, ja yhtäkkiä ihmiset rupeavat auttamaan toisiaan”, Ylipiha sanoo.
Scrollaa jutun alkuun ja katso Kun maailma tuli kylään -lyhytdokumentti.
Taajuuden uudessa Tarinankertojat-sarjassa esittelemme Metropolian opiskelijoiden dokumenttielokuvia ja niiden tekijöitä.
Upotetusta urheilukassista löytyneet kolikot.
