Pariisin on kauneimmillaan keväällä, joten kaupunkilomaa suunnittelevien kannattaa pyrähtää sinne pikimmiten. Taajuus kolusi Pariisin klassiset nähtävyydet päivässä. Rakastavaisten kaupunki on helppo ottaa haltuun apostolin kyydillä.

 

 

Kaupungin perusnähtävyydet ehtii hyvin kiertää päivässä kävellen, kun valitsee korkokenkien tai varvassandaalien sijaan tukevat ja käytännölliset kengät. Kävellen kaupunkia näkee ihan eri tavalla kuin taksin, turistibussin tai metron kyydistä. Kävelykierroksella voi poiketa lukuisiin pieniin kahviloihin, jotka jo itsessään ovat eräänlaisia nähtävyyksiä.

Monelle Pariisi on yhtä kuin Louvren museo, Notre-Dame ja Eiffel-torni. Kaikki nämä sijaitsevat kohtuullisen matkan päässä toisistaan lähellä Seine-joen rantaa. Turistikierroksen voi aloittaa esimerkiksi upeasta Louvren linnasta, joko ulkoapäin ihastellen tai ajan kanssa taiteeseen tutustuen. Kokoelmista löytyvät muun muassa legendaariset Mona Lisa, Milon Venus, Orjat ja Medusan lautta.

Kun kuuluisat lasipyramidit ja taideteokset on nähty, voi matka jatkua kohti Seinen varrella pienellä saarella sijaitsevaa Notre-Damen katedraalia.

Vajaan kahden kilometrin matka taittuu alle puolessa tunnissa Seinen rantaa pitkin kävellen.

Sisältä löytyy useita tunnettuja veistoksia, aarrekammio, Ranskan suurimmat urut sekä tornit, joista pääsee ihailemaan kaupunkia hieman korkeammalta. Katseltavaa riittää kuitenkin myös ulkona, mikäli sisälle jonottaminen ei mahdu aikatauluun.

Notre-Damelta Eiffel-tornille on reilu neljä kilometriä ja matkaan kuluu kävellen alle tunti. Jos kävely alkaa tuntua puuduttavalta, voi katedraalin edestä hypätä vesibussiin, joka kuljettaa lähelle tornia. Vesibussi onkin varsin kätevä ja mukava tapa liikkua, sillä reitin varrella on kahdeksan pysäkkiä, joilla voi jäädä matkasta. Kahden päivän lipun saa alle kahdellakymmenellä eurolla.

Upeimmillaan Eiffel on valaistuna ja kaukaa katsottuna illan hämärtyessä, mutta mikäli haluaa ihailla Pariisia näköalatasanteelta, kannattaa tornille suunnata valoisaan aikaan.  Paras näkymä avautuu korkeimmalta tasanteelta yli 250 metrin korkeudesta. Mikäli korkeus huimaa niin maailmannäyttelyyn vuonna 1889 valmistunut torni on vaikuttava näky myös juurelta katsottuna.

Kolmessa isossa nähtävyydessä on varmasti tarpeeksi yhdelle päivälle, mutta mikäli aikaa ja intoa kierrellä vielä riittää, ovat etenkin Montmartren kukkulalla sijaitseva Sacré Coeurin Basilika ja modernin taiteen keskus Pompidou näkemisen arvoisia.

Sacré Coeurille kipuaminen kannattaa, sillä näkymät alas kaupunkiin ovat mahtavat.

Moderni ja varsin omituinen Pompidou-keskus eroaa perinteisistä vuosisatoja vanhoista nähtävyyksistä voimakkaine väreineen ja elementteineen, ja onkin juuri siksi niin virkistävä kokemus.

Mikäli jonottaminen nähtävyyksille ei innosta, kannattaa lippu ostaa etukäteen, jolloin sisään pääsee ruuhkan ohi. Ainakin Eiffel-tornin näköalatasanteille ja Louvreen myydään ennakkolippuja netissä. Tosin jonottamisessakin on Pariisissa tunnelmaa ihan eri tavalla kuin arkena lähikaupan kassalla.