”Laiskalla hiki syödessä, vilu työtä tehdessä.” Jo laiskuudesta varoittavien sananlaskujen määrä suomen kielessä kertoo siitä, että laiskuutta on kautta aikojen vieroksuttu ja pidetty perisyntinä. Toki liiallinen laiskottelu veltostuttaa ihmisen, mutta kultaiselta keskitieltä on mielestäni poikettu jo tarpeettoman paljon. Laiskuudenpelko on juurtunut liian syvälle meihin.
Innovoikaa, olkaa tehokkaita, uudistukaa ja seuratkaa aikaanne! Tehoja täytyy lisätä jatkuvasti työelämässä, ja sen lisäksi pitää muistaa stressata myös vapaa-ajasta ja elämänhallintataidoista. Ehdinhän nyt varmasti treenata neljästi viikossa! Töihin pitää muistaa pakata eväät, koska työpaikkaruokalan lounaissa on liikaa hiilihydraattia! Ai niin, ja pitäähän johonkin väliin varata aikaa sohvalla loikoiluunkin! Ja kun siinä sohvalla sitten röhnötetään, pitäisi osata rentoutua. Tehokkaasti.
Talouden täytyy pyöriä ja rahan virrata, sehän on selvä. Uskaltaisin kuitenkin epäröidä, ollaanko oikealla tiellä, kun se raha revitään ihmisten selkänahasta. Kun vanhainkodin heiveröinen mummo ei ole päässyt ulkoilemaan moneen viikkoon, ja seurana ovat kerran kahdessa viikossa pikavisiitillä käyvien sukulaisten lisäksi lähinnä homeitiöt, on jokin eittämättä pielessä.
Päiväkodeissa henkilöstö juoksee pää kolmantena jalkana talosta toiseen, kun sijaisia ei saa palkata, ja henkilöstövajetta korjataan juoksuttamalla ”ylimääräistä” henkilökuntaa pitkin kaupunkia. Samalla ylevissä opetussuunnitelmissa painotetaan lapsen yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Siinä on lapsilähtöisyys kaukana, kun henkilökuntaa riittää hädin tuskin lasten hengissä pitämiseen. Kyllähän sen tyhmempikin tajuaa, että nyt kannattaisi pysähtyä miettimään asioita.
Laiskuuden synniksi leimaamiselle on syntynyt vastaliike tahallisen hitauden ja laiskuuden tavoittelijoista. On trendikästä syödä slow foodia, pysähtyä keskittymään hetkeen, omaan hengitykseen ja tuntemuksiin. Olisihan sitä kiva kokkailla hidasta pataruokaa tuntitolkulla, mutta siinä sitä vasta ollaankin ristitulessa, yhteiskunta nimittäin vaatii maksimaalisen tehokkuuden saavuttamiseksi kansalaisiltaan muutakin kuin kotoisaa pataruokien hauduttelua.
Laiskasta elämästä unelmoidaan salaa, rohkeimmat jopa uskaltautuvat irrottautumaan arjen kilpajuoksusta. Useimmilla takaraivossa tikittää kuitenkin syyllisyys. Voi olla, että on turha odottaa laiskuuden syntileiman poistumista vielä pitkään aikaan, tai ehkä koskaan. Sillä välin saattaa olla helpompi vain alistua kohtaloonsa ja juosta kiltisti oravanpyörässä. Tehokkuutta unohtamatta.
