”Lapsi on onnellinen, jos kotiin tulee Aku Ankka”, toteaa Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä. Miten Hyypästä tuli lehden päätoimittaja? Hyyppä kertoo myös, miksi Aku on suomalaisille niin tärkeä, miksi me emme pidä Mikki Hiirestä ja miksi suomen kieltä on kunnioitettu ”Akkarissa” aina yhtä mallikkaasti.
Suomen ensimmäinen Aku Ankka -lehti ilmestyi 1951 joulukuussa. Seuraavana vuonna Helsingissä pidettiin olympialaiset ja Coca-Cola rantautui Suomeen. Sodan jälkeinen pahin pula-aika päättyi, ja Suomeen tuli nelivärinen, upea lehti, joka oli suunnattu sekä pojille että tytöille. ”Lehdellä oli järjetön vaikutus harmaaseen ja mustavalkoiseen Suomeen. Nykyään Aku Ankka on perinne”, sanoo lehden päätoimittaja Aki Hyyppä.
Hyyppä, 43, on vuodesta 2011 asti toiminut lehden päätoimittajana. ”Ankkalinnassa” Hyyppä on kuitenkin ollut tänä vuonna töissä jo viisitoista vuotta. Hän tuntee kuplansa.
Hyyppä opiskeli yliopistossa suomen kieltä, kielentutkimuslinjalla. Hän ehti haalia opintoja kuudeltatoista laitokselta: kirjallisuutta, filosofiaa, teatteritiedettä, sosiologiaa, semiotiikkaa. Yhden vuoden hän vietti ”laajennetulla interrail-reissulla” Belgiassa, jossa hän opiskeli hollantia.
”Opintoni olivat aidot akuankkaopinnot. En koskaan valmistunut.”
”Gradua kirjoittaessani kaverini kertoi, että Aku Ankan taskukirjat etsivät toimittajaa. Puolivitsillä hain, ja hakijajoukosta minut nosti esiin hollannin kielen taito. Aku Ankka Extra oli juuri perustettu, ja Hollannin kustantajilla oli Disney-lisenssi, eli he piirsivät omia sarjojaan, jotka tietenkin oli kirjoitettu hollanniksi. Toimituksessa kukaan ei osannut kieltä. Sain työn, enkä ole sen koommin edes miettinyt hakevani muualle. Gradu jäi tekemättä, mutta enää se ei harmita”, Hyyppä kertoo.
Päätoimittajan päivät kuluvat pahimmillaan erilaisissa kokouksissa, joissa mietitään sarjakuvasisältöjä, tiedottamista ja Aku Ankan mainontaa. Hän käy ajoittain Aku Ankan kustantamo Egmontilla Tanskassa keskustelemassa sarjojen tasosta ja auttamassa parempien sarjojen tekemisessä. Viime vuosina kalenteria on täyttänyt digimaailmaan siirtyminen.
”Työn ainoa varjopuoli on se, ettei voi enää rentoutua lukemalla Aku Ankkoja. Kun nyt ostan Aku Ankkoja, ostan juttuja alkuperäiskielellä. Itse toimittamista jutuista ei voi nauttia.”
”Aku Ankassa on loistava kerronta ja hyvät sarjat. Se on hyvä paketti. Viikkolehteen sisältyy niin johtosarja, jatkosarja kuin pikkusarjatkin. Parhaassa Akkarissa on laaja hahmogalleria.” Loppujen lopuksi Ankkalinnan hahmokavalkadi on kuitenkin melko suppea.
Suomessa Aku on ilmestynyt kuusikymmentä vuotta. Sarjoja on ilmestynyt noin 15 000. 120 000 sivua sarjakuvia. Pienestä porukasta on tehty suuri kirjo tarinoita. Parhaissa Ankka-sarjoissa on Hyypän mukaan jokin moraalinen ongelma, joka ratkaistaan. ”Carl Barksin parhaissa jutuissa on opetus, joka ei heristä sormea. Hahmon epäonnistumisen kautta tajutaan, miten maailmassa pitää toimia. Niillä on kasvattava vaikutus, vaikka se onkin piilotettu huolella.”
Hyypän oma ankkahistoria juontaa juurensa 1970-luvulle. ”En ole ihan varma, minä vuonna meille alkoi tulla Aku Ankka. Ehkä vuonna 1975 tai -76. En ole myöskään varma, olenko oppinut lukemaan kuplista, mutta ainakin Aku oli pakottava voima.”
Hyyppä on Carl Barksin suuri ystävä, ja hänen ehdoton suosikkijuttunsa on klassinen Vanhan linnan salaisuus. ”Se tuli minulle ’pyhinä vuosina’ – 1970-luvulla – jatkosarjana, ja ensimmäisinä vuosinani työssä toimitin sen Barks-kokoelmaan. Juttu on jäänyt lämpimästi mieleeni.”
Aku Ankka kuulu valtavan suurelle Walt Disneylle, mutta keskiviikkoinen Akkari tuntuu selittämättömän suomalaiselta. ”Suomessa Aku Ankka on kehittynyt omalle uralleen. Disney ei ole tuottanut sarjoja sitten 30-luvun, ja sen historiikissa on noin viisi mainintaa sarjakuvista. Meillä on vapaat kädet touhuta ja oma linjamme, jota Disney ei edes uskaltaisi sörkkiä. Käsissämme on menestysresepti.”
”Lempihahmoni on Aku. Se on niin suomalaiskansallinen hahmo. Aku on Ankkalinnan kokonaisin hahmo. Ajoittain hän on nuorekas, räiskyvä patakonservatiivi, mutta toisaalta myös hyvin huolehtiva ja erittäin impulsiivinen. Mitä pohjoisemmaksi tullaan, sitä suositummaksi Aku tulee.”
Saksassa ja Italiassa viikkolehti ilmestyy nimellä ”Mikki Hiiri”. ”Pohjoisessa pitää pystyä kokemaan pettymyksiä, mutta silti yrittää reippaasti. Kuten Aku. Mikki on suomalaisten makuun turhan täydellinen. Hän on ylpeä menestyksestään, ja ylpeyttä ei Suomessa siedetä. Akussa ja Roopessa on riittävästi säröjä.”
Sujuva suomen kieli ja solakat sutkautukset ovat toimituksen perintö. Aku Ankan ensimmäinen päätoimittaja Sirkka Ruotsalainen päätti, että lehteä tehdään mahdollisimman hyvällä kielellä – lapsille ja aikuisille. ”Sillä polulla on oltu kuusikymmentä vuotta. Muissa maissa kieli ei ole yhtä huoliteltua. Muilla on hauskat hahmot ja hauskat tarinat. Meillä on sen lisäksi hyvä kieli.”
Aku Ankan sanaston tulee olla monipuolista ja ”sopivasti vaikeaa”. ”Jos tarinassa puhutaan karhusta, ei karhu-sanaa toisteta, vaan sille etsitään synonyymeja.” Akusta löytyy myös alkusointuja, loppusointuja, nimiväännöksiä ja viittauksia – monipuolista kieltä, jolla halutaan viihdyttää kaikenikäisiä. ”Jutut kirjoitetaan kahteen tasoon. On pintataso, jota ymmärtää lukemaan opetteleva lapsi, sekä toinen taso, johon kuuluvat viittaukset ja sutkautukset, jotka aikuinen ymmärtää. Sudenkuopat eivät kuitenkaan saa vaivata lasta – eli lapsi ei saa huomata niitä. Kunnes sitten yhtäkkiä huomaakin, kun lukee samaa sarjaa uudestaan myöhemmin.”
”Juttuja kirjoittaessamme mielessämme ei ole 9-vuotias poika. Yritämme naurattaa kollegaa, joka kohta lukee jutun.”
Hyyppä toivoo, että ankkakieli kannustaa kirjoittamaan ja on esimerkki siitä, ettei tekstin tarvitse olla latteaa. ”Muutamia vuosia sitten tehtiin tutkimus siitä, mistä suomalaiset oppivat lukemaan. Neljäkymmentä prosenttia vastasi oppineensa lukemaan Aku Ankasta – tai sen innoittamana. Vastuu on siis tolkuton, muttei saa myöskään kangistaa. Pitää vain pitää huolta, ettei lehdessä ole virheitä. Koskaan ei kuitenkaan saa lähteä tarkoituksellisesti opettamaan. Tärkeintä on, että lehti on hauska. Sen jälkeen tärkeintä on rikas ja hyvä kieli.”
