Mervi Makkonen uskoo, että rakkauttakin voi opiskella. Omat rakkauselämän haasteet innoittivat Merviä opiskelemaan Rakkaus Akatemiaan, ja sieltä hän valmistui rakkausvalmentajaksi. Vaikka Makkonen on toiminut alalla seitsemän vuotta, rakkausvalmennus on monelle aivan uusi juttu.

1. Mitä rakkausvalmentaja tekee?

Lyhykäisyydessään rakkausvalmentaja auttaa sinua saamaan paremman arjen ja uutta näkövinkkeliä omiin asioihin.  Tämä tuo uusien ajatusten kautta halutun muutoksen elämään!

2. Millaisia asiakkaita sinulla on ?

Asiakkaita ovat enimmäkseen naiset, mutta kyllä miehiäkin on valmennettavina. Ikähaitari on erittäin laaja, nuorin valmennettavani on ollut 20-vuotias ja kokenein alle 70 vuotias.

3. Miten suosittua rakkausvalmentajan käyttö on?

Rakkausvalmennus halutaan pitää salaisena, sitä ei haluta kertoa useinkaan edes parhaille kavereille. Toisaalta, joskus vuosia sitten hierojalla käynti oli hieman noloa, mutta tänä päivänä on maailman luonnollisin asia käydä hierojalla ja maksaa siitä. Rakkausvalmennus tulee pikkuhiljaa tunnetuksi, ja sen vuoksi valmennettavien määräkin lisääntyy. Asiakas käy keskimäärin 5-7 kertaa, ja sen jälkeen hän on saanut elämäänsä niin paljon uutta sykettä, että jatkaa iloisesti itsekseen.

4. Miksi rakkausvalmentajia tarvitaan?

Silloin, kun on kyllästynyt elämäänsä eikä viitsi enää valittaa tilannettaan ystäville. Joskus myös ulkopuolinen painostus on niin kovaa, että päättää tehdä asioille jotain. Valmentaja on aina asiakkaan puolella ja kannustaa eteenpäin!

5. Kerro konkreettisesti, miten ”valmennus” tapahtuu!

Jokainen valmennus on yksilöllinen. Aina ensin kartoitetaan elämäntilanne ja menneet tapahtumat ja lähdetään sieltä etsimään jotain, jota korjata. Pikkuhiljaa asiat loksahtelevat paikalleen, ja elämään tulee uusia ulottuvuuksia. Valmennettava saa lisää itseluottamusta ja päättäväisyyttä ja uskaltaa tehdä asioita toisin kuin aikaisemmin. Sehän on selvää, että lopputulos on erilainen, kun tekotapa ja ajattelutapa ovat erilaiset kuin aikaisemmin.

6. Millaisia onnistumistarinoita olet kuullut?

Monien arki on muuttunut myönteisemmäksi, iloisemmaksi. Asiakkaani on löytänyt sopivan seurustelukumppanin, ja jotkut ovat menneet naimisiin. Jokainen kuitenkin tekee itse omat valintansa. Valmentaja kannustaa ja kysyy sopivia kysymyksiä, johon valmennettava itse vastaa ja ryhtyy toimimaan.

7. Mitä mieltä olet, mikä on nykypäivän sinkkujen ”pahin este”, ettei rakkautta tunnu löytyvän?

Olemme vaativia, tiedämme mitä haluamme ja ulkonäköpaineet ovat kovat. Mielestäni olisi hyvä tiedustella itseltään sisäisesti, mitä minä tarvitsen ollakseni onnellinen, miettiä omia arvojaan ja toiveitaan ja mitä sen kumppanin kassa sitten tekisi, millainen olisi se onnellinen arki.

Kun on kartoitellut mm. edellä mainittuja asioita, kannattaa tutustua ihmiseen, antaa vaikka aikaa sen kahvikupillisen verran eikä heti 30 sekunnin jälkeen hylätä, ettei kiinnostakaan, koska on sen näköinen tai sellaiset vaatteet. Ensikohtaaminen on aina jännittävä, ja kun jännitys hälvenee, alta kuoriutuu se aito ihminen. Kannattaa olla itselleen armollinen, mutta myös toiselle armollisuus on mielestäni asia, jota kannattaa miettiä.

8. Miten paljon palvelun käyttö maksaa? Miten onnistumista mitataan eli saako rahat takaisin, jos ei kumppania löydy ?

Tällä hetkellä valmennuksen hinta on 60 € kerta. Ei ole olemassa takuuta, mutta hyvä ja kannustava valmentaja yleensä saa ihmisen kuin ihmisen ajattelemaan elämästään myönteisempään sävyyn. Kun olet tyytyväinen elämääsi, silloin siihen vierelle on helpommin tulossa joku. Me teemme kuitenkin kaikki valintamme itse, ja se, mihin mikäkin johtaa, on tulevaisuutta. Valmentaja myös rohkaisee olemaan rohkea.

9. Kerro vinkkejä, mistä sitä kumppania kannattaa lähteä etsimään?

Paljon on paikkoja maailmassa, sattumaa ei ole. Etsimisellä ei välttämättä löydy. Elämä on helpompaa, kun elää rennosti eikä väkisin etsi. Lähdetään liikkeelle taas ihmisestä ja hänen omista tarpeistaan ja arvoistaan. Jos tykkää liikkua luonnossa, kannattaa osallistua erilaisiin luontotapahtumiin, joissa on uusia ihmisiä. Jos tykkää auttamisesta, voi hakeutua vapaaehtoistoimintaan ja sitä kautta tutustua henkilöön, josta voi tulla jotain muutakin kuin harrastuskaveri. Sanotaan, ettei kotoa kukaan tule hakemaan. Pyri pois kotoa, hakeudu ryhmiin ja sinne missä on ihmisiä, jotka mahdollisesti ajattelevat samoin asioista tai tykkäävät samoista asioista kuin sinä.

10. Milloin kannattaa hakeutua rakkausvalmentajan puheille?

Kun haluat muutosta. Jos tuntuu, ettei yksin keksi, mitä voisi tehdä ja kyllästyttää. Valmentaja auttaa sinua avaamaan silmiäsi isommaksi, näkemään asioita hieman eri näkövinkkelistä, ja se puolestaan tuo muutosta elämääsi. Muutos alkaa pienistä jutuista ja kasvaa kuin lumipallo, mutta myönteiseen suuntaan.

 

Entä jos ihminen rakastaa kahta yhtä aikaa? Kuuntele haastattelu.