1990-luvulta lähtien Suomessa on käyty julkista keskustelua maan suhteesta Natoon eli Pohjois-Atlantin liittoon. Kysymyksen keskeisin huomiopiste on, tulisiko Suomen liittyä Naton jäsenmaaksi vai ei. Suomi on Naton rauhankumppani, ja yhteensovittanut kalustoaan Naton kanssa, mutta ei ole hakenut jäsenyyttä.
Suomen puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbeg allekirjoitti 4. syyskuuta 2014 kohutun isäntämaasopimuksen rauha- ja kriisinajan yhteistyöstä Naton kanssa. Aiemmin Suomi on osallistunut Naton Isaf-operaatioon Afganistanissa, joka on nyt kuitenkin päättymässä. Sopimus perustuu vuosituhannen alun turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen tavoitteisiin sotilaallisen yhteistoimintakyvyn kehittämisestä Suomen ja Naton välillä.
Naton toiminta on määritelty sopimuksen artiklassa viisi, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että ”hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokainen jäsenmaa saa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, ja sen on puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, kukin maa itse parhaiksi katsomillaan keinoin, myös asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella”.
Isäntämaasopimus
Isäntämaatuella tarkoitetaan tukea, jota maa antaa alueelleen tuleville Naton sotilasyksiköille. Tukea voidaan antaa kriisi- tai harjoitustilanteessa tai ympäristökatastrofien yhteydessä. Tuki pitää sisällään mm. yksiköille toimitettavan ruoka- ja polttoainehuollon ja se parantaa Suomen valmiutta ottaa vastaan muiden maiden sotilaita sekä huoltaa laivoja ja lentokoneita. Tämän sopimuksen perusteella Naton joukot voisivat harjoitella Suomessa. Myös Ruotsi on tekemässä vastaavaa sopimusta.
Suomen ja Naton välisessä yhteisymmärryspöytäkirjassa sovitaan siitä, millaista konkreettista apua kriisi- tai harjoitustilanteessa annetaan. Sopimus ei kuitenkaan velvoita kumpaakaan osapuolta antamaan tai vastaanottamaan apua ja joukkoja, vaan Suomi päättää tilannekohtaisesti itse, ryhtyykö se antamaan isäntämaatukea. Suomi ei myöskään ole sitoutunut ottamaan vieraita joukkoja mailleen tai sallimaan kauttakulkua.
Naton mukaan sopimus ei ole askel kohti sotilasliiton jäsenyyttä, eikä sen joukkoja voida isäntämaasopimuksen perusteella sijoittaa Suomen alueelle pysyvästi. Mikäli Suomi aikoisi liittyä Naton jäsenvaltioksi, sen tulisi hakea sinne itse.
Suomi on jo antanut isäntämaatukea esimerkiksi Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä sotaharjoituksissa. Puolustusministeri Carl Haglund korostaa, että isäntämaasopimus ei anna Natolle mahdollisuutta tuoda joukkoja Suomeen ilman Suomen pyyntöä. Eikä sopimus myöskään tarkoita, että Nato-maa suostuisi Suomen pyyntöön, jos Suomi apua pyytäisi.
Arvostelijat pelkäävät sopimuksen käytännössä antavan Natolle luvan siirtää joukkojaan Suomeen. Suomen johdosta korostetaan, että sopimus ei sinällään tuo Suomeen lisää Naton joukkoja ja kalustoa, vaan kaikki tähän liittyvät päätöksen riippuvat edelleen Suomesta ja sen omasta lainsäädännöstä. Sopimus on silti merkittävä askel Suomen ja Naton kumppanuuden rakentamisessa.
Kauttakulkusopimus
Suomen solmima isäntämaasopimus sekoitetaan julkisessa keskustelussa usein kauttakulkusopimukseen. Kauttakulkusopimuksella tarkoitetaan sopimusta jonkun alueen läpi suoritettavasta transito- eli kauttakulkuliikenteestä.
Historiallisessa mielessä kauttakulkusopimuksella tarkoitetaan yleensä valtioiden välistä sopimusta, jossa sallitaan vieraan vallan sotilaalliset kuljetukset toisen valtion alueen läpi. Esimerkiksi Suomella ja Saksalla oli vuonna 1940 kauttakulkusopimus saksalaisille joukoille Pohjois-Suomen läpi.
Muita historiallisia kauttakulkusopimuksia ovat Suomen ja Neuvostoliiton kauttakulkusopimus 1940 neuvostojoukoille Hangon ja Suomen itärajan välille sekä Ruotsin ja Saksan kauttakulkusopimukset 1940 saksalaisille sotilas- ja materiaalikuljetuksille Ruotsin rautateillä.
Kokoomus aikoo viedä Suomen Natoon
Venäjän ja lännen kärjistyneet suhteet vuonna 2014 ovat herättäneet Nato-kysymyksen ajankohtaiseksi. Suomen Kokoomus on liputtanut Nato-jäsenyyden puolesta hyvin voimakkaasti ja pitää sitä kaikkein halvimpana puolustuksena Suomelle, koska Naton jäsenmailta odotetaan kahden prosentin sijoitusta kansantuloista puolustusvoimiin. Suomella rahamääräinen sijoitus olisi 1,3 prosenttia kansantuloista.
Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa kirjoittaakin Helsingin Kokoomuksen sivuilla näin: ”Fakta on, ettei yhteenkään Naton turvatakuiden alaiseen maahan ole hyökätty järjestön ulkopuolisen valtion toimesta Naton historian aikana. Tilanteessa, jossa valintana on kohdistaa aggressiotaan liittoutumatonta rajanaapuria tai täysivaltaista Naton jäsentä kohtaan, on selvää että jälkimmäinen vaihtoehto on selvästi vähemmän houkutteleva. Nykytilanteesta voinemme olla yhtä mieltä: Suomella ei tällä hetkellä ole uskottavaa kokonaisvaltaista maanpuolustusta.”
Myös pääministeri Alexander Stubb aikoo Euroopan parlamentin jäsenenä pitää kovaa ääntä Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Hänen Nato-kantansa ”on aina ollut myönteinen ja tulee aina olemaan”.
”Puhun jäsenyyden puolesta niin kauan kuin liittyminen on mielestäni järkevää riippumatta siitä, mitä gallupit näyttävät. Minulle tämä on arvovalinta”, Stubb tähdentää Kalevan haastattelussa.
Nato-jäsenyyden suurena haittana olisi suhteiden huononeminen Venäjään, josta Suomi on monin paikoin riippuvainen niin taloudellisesti kuin turvallisuuspoliittisestikin. Venäjä kokisi Nato-Suomen turvallisuushaasteena, mikä aiheuttaisi väistämättä lisää sotilaallista voimankeskittämistä itärajalle, jota Suomen ja Venäjän välillä on 1340 km. Sotilaallista liittoutumattomuutta kannattavat SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset.
SDP:n kansanedustaja Jutta Urpilainen sanoi Politiikkaradion haastattelussa: ”En näe mitään perusteita siihen Nato-intoiluun, jota ehkä nyt sitten Ukrainan verukkeellakin halutaan Suomessa jälleen nähdä. En näe tarvetta Suomen Nato-jäsenyydelle. Jos joskus tulevaisuudessa asia tulee ajankohtaiseksi, niin mielestäni se pitää myöskin ratkaista tämä kysymys kansanäänestyksen kautta.”
Siniset valtiot ovat Naton jäsenmaita, oranssit rauhankumppaneita, vaaleansiniset osa Action Plania ja keltaiset osa yksilöllisen kumppanuuden toimintasuunitelmaa.
Pohjois-Atlantin liitto on poliittinen ja sotilallinen liittoutuma, johon kuuluu tällä hetkellä 28 jäsenvaltiota. NATO perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Yhdysvalloissa, Washingtonissa, ja sen päämaja sijaitsee Brysselissä, Belgiassa.
Jäsenvaltiot ja niiden liittymisajankohdat:
4. huhtikuuta 1949 (Naton perustaminen)
Alankomaat, Belgia, Islanti, Norja, Italia, Kanada, Luxemburg, Portugali, Ranska, Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat
18. helmikuuta 1952
Kreikka ja Turkki
9. toukokuuta 1955
Saksa
30. toukokuuta 1982
Espanja
12. maaliskuuta 1999
Puola, Tsekki ja Unkari
29. maaliskuuta 2004
Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia ja Viro
1. huhtikuuta 2009
Albania ja Kroatia
Islanti on ainoa Naton jäsen, jolla ei ole omaa armeijaa. Sillä on oma rannikkovartiolaitos ja vapaaehtoisista koostuvat rauhanturvaajajoukot, jotka koulutetaan Norjassa. Myös Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Natoon.
Makedonia on tällä hetkellä Naton Membership Action Planin jäsen, ja sen oletetaan liittyvän Naton jäseneksi. Georgia, Montenegro, Bosnia-Hertsegovina ja Ukraina ovat ilmaisseet Nato-jäsenyyden olevan maan tavoite, mutta eivät ole vielä osallistuneet Membership Action Planiin.
Kuvat:
Lähteet:
Wikipedia Nato
Wikipedia Suomen ja Saksan kauttakulkusopimus
Wikipedia Suomen Nato-keskustelu
Yle, isäntämaasopimus
Kaleva, isäntämaasopimus
Helsingin Sanomat, isäntämaasopimus
Helsingin Kokoomus
Yle, Jutta Urpilainen
Kaleva, Alexander Stubb
