Viimeksi interaktiivisessa jatkotarinassa Isla kävi oudosti päättyneillä treffeillä Harrin kanssa ja etsi kadonnutta Maijaa. Kolmannen osan lopuksi lukijat äänestivät, että neljännessä osassa tarinaan tulee uutena henkilönä Sofi, sosiaalisesti rajoittunut Islaan ihastunut tiedenainen. Miten Sofi ja Isla kohtaavat? Lue neljäs luku ja äänestä kuinka Isla pelastaa itsensä uudesta kiperästä tilanteesta.
Keltapunainen vaahteranlehti liiskaantui kiinni koulun kahvion ikkunaan, kun Isla käänsi katseensa muistikirjan välissä olevasta postikortista. Vihdoin kesäkuun puolessa välissä Isla oli saanut ensimmäisen todisteen siitä, että Maija oli kunnossa. Saadessaan kortin, oli Isla romahtanut istumaan eteisen lattialle ja itkenyt pelkästä helpotuksesta.
Kortti oli tavanomainen turistikortti, jossa oli kaupungin siluetti kuvattuna kahteen kertaan toistetun New York -tekstin alla. Korttiin oli kirjoitettu lyhyet terveiset ja jotain anteeksipyynnön tapaista. Nyt Islaa mietitytti tekemänsä havainto; tuijottaessaan tekstiä kuudennettasadatta kertaa, oli Islan huomio kiinnittynyt tekstin alle, josta selvästi oli korjattu kirjoitusvirhe korjauslakalla. Islan oli vaikea kuvitella Maijaa istumassa jossakin trendikkäässä newyorkilaisessa kahvilassa ja kaivamassa korjauslakkaa kuluneesta kangaskassistaan. Se ei ollut Maijan tapaista. Maija olisi vetänyt virheen päälle viivan tai hyvällä tuulella ollessaan muokannut siitä miniatyyriporsaan kuvan.
Isla vaelsi mietteissään auditorioon ja luennon alettua, hän huomasi jälleen olevansa ainoa osallistuja Särösen historian tuplatunnilla. Se ei taaskaan näyttänyt häiritsevän Säröstä, vaan tämä esitti tuttuun tapaansa kysymyksiään, joihin antoi itse kohta vastaukset. Tunnin päätteeksi Särönen pyysi opiskelijoita jonottamaan hänen puheilleen kertomaan tulevien esitelmiensä aiheet. Isla laskeutui hämmentyneenä kohotetun katsomon takarivistä Särösen eteen yhden hengen jonoon ja koska hänellä ei ollut montaakaan minuuttia aikaa miettiä, Isla ehdotti sitä ainoaa historian tunteihin liittyvää aihetta, joka oli ollut hänen mielessään kesälomalla: Louis Le Prince.
– Mielenkiintoinen aihevalinta. Muistankin, että viime keväänä se luento oli kaikista suosituin. Oikea yleisömenestys.
Särönen naureskeli omalle heitolleen ja Isla hymähti väkinäisesti. Poistuessaan Isla pudisteli päätään ymmärtäessään, että jutun vitsi oli elokuviin viittaavassa sanonnassa, ei suinkaan ristiriitaisessa lausunnossa. Särönen ei siis ilmeisesti oikeasti tajunnut vetävänsä luentojaan tyhjille saleille.
Isla käveli yksin tyhjää käytävää pitkin, kun nurkan takaa ilmestyi Harri, jota Isla oli onnistunut välttelemään tähän asti. Nyt hän ei kuitenkaan keksinyt mitään järkevää pakoreittiä ja 180 asteen käännös saisi hänet näyttämään idiootilta. Isla tunsi poskilleen nousevan punan, kun Harri ei tyytynyt pelkkään nopeaan kädennostoon vaan näytti pysähtyvän Islan kohdalle.
– Mites kesä?
– Tosi hyvin. Mut voitaisko jutella myöhemmin? Mulla on nyt aika kiire yhteen tapaamiseen.
Hämmentyneen näköinen Harri nyökkäsi ja ehti hädin tuskin nostaa kättään hyvästiksi, kun vain nurkan taakse kadonneen Islan askeleet kaikuivat käytävällä.
Kotimatkalla Islan puhelin soi ja Harrin kohtaamisesta voimaantuneena Isla päätti vihdoin kertoa äidilleen hukanneensa isoäidiltään perimänsä korun. Linjalla vallitsevan lyhyen hiljaisuuden aikana Isla ehti pelätä, että äiti purskahtaisi itkuun ja kertoisi kuinka oli jo suunnitellut korun muodostuvan suvun symboliksi ja matkustavan isoäidiltä lapsenlapselle vielä 3000-luvulla.
– Ai se metallirömpsötin? Höh, no mitäs siitä? Tuskin se nyt oli edes euron arvoinen. Alunperinkin ihmettelin, että mitenkä sä sen sieltä mummin korurasiasta otit. Sieltä kaivoit ainoon romun kaiken Kalevalan seasta.
Isla tunsi itsensä vähän loukkaantuneeksi, ettei äiti ollut aiemmin voinut ilmoittaa Islan ainoan perinnön olevan romumetallia, mutta samalla hänet valtasi suuri helpotus. Kymmenien sukupolvien taakka putosi hänen yltään ja Isla tunsi olonsa kevyeksi ensimmäistä kertaa kuukausiin, kun hän lopetti puhelun. Koko kesän Isla oli tuntenut ajatustensa ympärillä painavan sumukerroksen. Isla oli matkaillut ympäri Suomea sukulaisillaan ja tehnyt pari lyhyttä reissua Euroopassa, mutta kaiken Helsingissä viettämänsä ajan hän oli pysynyt yksiössään verhot suljettuina. Nyt Isla avasi verhot ja istui sohvalle lukemaan Le Princeä käsittelevää lukua mediahistorian kirjasta.
Isla heräsi sohvalta neonpinkin paperinpalasen tippuessa kulma edellä hänen kasvoilleen. Isla oli saanut kesän aikana koottua vaikuttavan post-it tutkielman seinälle tulevan esitelmänsä aiheesta. Valitettavasti liimalappukartasto ei koskenut niinkään Le Princen mennyttä elämää vaan nykyisyyttä. Isla käänsi kasvoilleen tippuneen lapun ympäri. Siinä luki ”Magneetti?” Isla oli hylännyt ajatuksensa Le Princen magneettisuudesta tajuttuaan hopean olevan ei-magneettinen metalli, mutta ehkä tutkinta aiheesta oli syytä avata uudelleen äidin paljastuksen jälkeen.
Isla nousi ylös, keitti suuren kupillisen kahvia ja alkoi googlettaa magneettisuuteen liittyviä artikkeleita. Wikipedia sivulta toiselle hypittyään hän törmäsi artikkeliin magneettisesta monopolista. Isla luki kiihtyneenä, että suomalaistutkijan löydöksen avulla olisi teoreettisesti mahdollista luoda suuria magneettikenttiä.
Islan post-it -kartasto johti aina lopulta kysymykseen miksi. Islaa mietitytti, että mistä syystä kuolemaa uhmannut Le Prince kuljeskeli juuri Helsingin kaduilla ja miksi juuri nyt. Miksei hän ollut ilmestynyt sata vuotta sitten jonnekin päin Ranskaa? Islasta tuntui, että hän alkoi lähestyä vastausta kysymyksiinsä. Hän kirjoitti tutkijan nimen ylös uudelle post-it lappuselle, jonka liimasi seinään. Jatkogoogletuksella Isla tajusi miehen olevan professori Islan kampuksen vieressä sijaitsevassa yliopistorakennuksessa. Internet kuitenkin tarjosi vastausten sijaan vain aina uusia kysymyksiä ja Isla päätti tehdä tutkimusmatkan yliopistolle heti seuraavana aamuna ennen luentojaan.
Yliopiston käytävillä liikkui vain muutamia ihmisiä ennen yhdeksää ja Isla suunnisti määrätietoisesti eteenpäin tutkimustila -opastekylttien ohjaamana. Kun hän oli pujahtanut useammasta kulkukorttia vaativasta ovesta jonkun vanavedessä, hän päätti ettei voinut enää antaa yhdenkään ihmisen nähdä häntä. Isla hyökkäsi sivullaan olevasta ovesta sisään hallimaiseen suureen huoneeseen kuullessaan askeleita käytävällä. Askelten pysähtyessä ovelle, Isla pujahti suuren hallin perällä olevan tarvikekaapin taakse piiloon. Isla seisoi yrittäen olla täysin liikkumatta ja kuuli kuinka huoneen ovi pamahti kiinni ja heti kohta avautui uudestaan. Isla oli jo poistumassa kaapista kun huoneessa alkoi kovaääninen väittely. Isla luuli tunnistavansa toisen väittelijän hänen äänestään, vaikka hän ei ymmärtänyt miten Harri olisi voinut olla yliopiston tutkimusosastolla.
– Mä sanoin jo viiimeksi, tää on mun työpaikka. Ei enää yhtäkään palvelusta, joka voi vaarantaa mun työn.
– Arvaa mikä muu voi vaarantaa sun työn? Se että oot ylipäätänsä päästänyt mut tänne. Ja jos se vahinko tulis ilmi, se todella vois vaarantaa sun työn.
– No anna se kortti ja pidä suus kii. Mut tää on sit viimenen juttu.
Oven kolahduksen jälkeen Isla kurkkasi kaapin raosta ja näki toisen keskustelijoista poistuneen. Häneen selin seisoi tummatukkainen nainen kumartuneena monimutkaisen näköisen laitteiston ylle. Isla ei halunnut ottaa riskiä jäädä jumiin pitkäksi aikaa ja hän päätti yrittää työhönsä keskittyneen naisen ohi.
Islan päästyä ovelle, hän kuuli kauhukseen naisen köhäisyn selkänsä takaa. Isla kääntyi ja katsoi tummatukkaista siroa naista. Islan yllätykseksi maahan katsovan naisen pelästynyt ilme vaihtui arkaan hymyyn.
– Anu? A-anteeksi mä en oo yhtään kuullut kun sä oot tullut. Mä oon siis Sofi.
Nainen harppoi jähmeästi Islan luo ja tämä puristi vaivaantuneena naisen jääkylmää hölläotteista kättä korjaamatta hänelle henkilöllisyyttään. Nainen ei nostanut katsettaan lattialta, mutta viittoi Islaa tulemaan mukaansa pieneen lasikoppiin suuren huoneen keskellä.
– En tiedä paljonko sulle on kerrottu, mutta läpimurto on nyt siis tehty. Luonnollinen on löydetty ja kokeita tehdään Amhearstin lisäksi täällä. Sä asiantuntijana oot saattanut huomata yliopistolla niiden vaikutuksia?
Isla yritti painaa mieleensä Sofin jokaisen sanan ja tyytyi nyökyttämään päätään tämän puheen lomassa. Isla toivoi, että se riittäisi reaktioksi, sillä muutaman artikkelin pohjatiedoilla hän ei tuntenut voivansa vastata Sofille mitään.
– No ne kokeet on jakanut mielipiteitä aika voimakkaasti. Osa porukkaa on sitä mieltä, että ei oo eettistä tuottaa voimakkaita magneettikenttiä kampuksella. Tai no siis ylipäätään missään missä on ihmisiä, jotka ei vapaaehtoisesti osallistu tutkimukseen.
Sofi kaivoi Islan nähtäväksi kaavioita, joissa risteili erinäisiä viivoja ja numeroita. Isla yritti näyttää siltä, kuin olisi tutkinut viivoja kiinnostuneena.
– Tän sä ootkin varmaan jo tajunnut, mutta kokeet on vaikuttaneet aikaan ja materiaan melkosen ei-oletetulla tavalla.
Islalle yritti kuumeisesti miettiä mitä ei-oletettu tapa tarkoitti ja miten voisi kysyä sen Sofilta paljastamatta ettei tiennyt aiheesta mitään, kun hänelle tuli yhtäkkiä mieleen mitä tapahtuisi, jos oikea Anu sattuisi tulemaan paikalle. Isla tajusi, että hänellä oli ainutkertainen tilaisuus saada lisää vastauksia eikä hän halunnut luopua siitä, joten ainoa vaihtoehto oli siirtää Sofin jonnekin turvallisempaan paikkaan jatkamaan keskustelua.
– Multa jäi aamukahvi välistä ja ajattelin, että voitaisko mennä käymään kahviossa yhdessä, voisit jatkaa mun perehdyttämistä siellä?
Sofi nosti hämmentyneen katseensa ensimmäistä kertaa Islan kasvoille ja samassa tiputti kädessään pitämänsä mustekynän pöydälle. Yrittäessään ottaa kynästä koppia, Sofi onnistui huitaisemaan pöydältä pinon paperiarkkeja lattialle. Isla auttoi Sofia keräämään paperit ja Sofi suostui kahvioehdotukseen kasvot kirkkaanpunaisina.
Kahvion pöydässä Isla päätti kokeilla kalastella tietoja aiemmin kuulemastaan väittelystä.
– Mä törmäsin tullessani käytävällä sellaiseen tuohtuneen oloiseen mieheen. Tais olla yksi niistä, jotka haluais siirtää kokeet muualle?
– Äh, eikun se on mun veli. Älä sano kellekään siitä, jooko? Tutkimusosastoilla ei pitäis olla ketään ylimäärästä.
Juuri kun Sofi sai lauseensa päätökseen, Isla näki pitkän polkkatukkaisen naisen katselevan ärsyyntyneenä ja etsien ympärilleen. Naisen kaulassa roikkui kulkukortti ja Isla oli erottavinaan siitä nimen Anu.
Mitä Isla tekee seuraavaksi selvitäkseen kiperästä tilanteesta? Äänestä Taajuuden Facebook-sivuilla yhtä vaihtoehdoista.
- Esittää olevansa Sofin ja Anun kollega ja Anun kaima.
- Poistuu vessaan, jossa odottaa kunnes reitti on selvä eikä enää palaa yliopistolle.
- Pyytää Sofin mukaansa tekosyyn varjolla ja poistuu tämän kanssa paikalta ennen kuin Anu ehtii heidän luokseen.
Jatkokertomuksen kaikki osat löytyvät täältä.
