Ohjaaja-käsikirjoittaja Selma Vilhusen elokuva Tyttö nimeltä Varpu (Making Movies, 2016) on fiktiivinen kasvutarina 12-vuotiaasta tytöstä. Samalla se kertoo koskettavasti ja havahduttavasti maailmasta, jossa elämme.
Kuva: Tuomo Hutri
Linnea Skogin näyttelemä Varpu asuu pääkaupunkiseudulla kahdestaan äitinsä Sirun kanssa. Varpun elämässä tärkeässä osassa ovat hänen ikäiselleen tyypillisesti kaverit ja rakas harrastus, ratsastaminen. Niiden ohella Varpu joutuu osaksi jotain, mikä ei hänelle kuulu: ottamaan vastuuta äidistään ja kantamaan tämän huolia. Äiti Siru on hauras ja arvaamaton nainen joka kamppailee kovasti tarjotakseen pienelle perheelleen hyvän elämän.
Vaikka äidin ja tyttären roolit ovat ajoittain kääntyneet päälaelleen, on heidän suhteensa silti lämmin ja rakastava. Kun Varpu karkaa yön pimeydessä pohjoiseen ja päättää etsiä biologisen isänsä, herää äidissä vaistomainen huoli: minne hänen lapsensa on lähtenyt?
Tässä elokuvassa ei tapahdu elämää suurempia asioita, ja siksi siihen on helppo samaistua.
Dramaattisin kohtaus kiteytyy yhteen lauseeseen Varpun soittaessa äidilleen onnettomuuspaikalta: ”Äiti, mä oon ajanut kolarin.”
Sirun reagointitapa on yllättävä ja muodostuu käänteentekeväksi kohdaksi äidin ja tyttären suhteelle.
Koska elokuva keskittyy eniten päähenkilö Varpuun ja tämän äitiin, mielenkiintoiset sivuhenkilöt ja heidän jättämänsä aukot jäävät mietityttämään juonen edetessä. Mitä tapahtuu Varpua auttaneelle, hotelliin paenneelle naiselle? Entä Lauri Maijalan esittämälle isälle?
Paula Vesalan roolisuoritusta yksinhuoltajaäiti Siruna odotettiin, eikä suotta. Vesala on paitsi lahjakas muusikko myös näyttelijä. Sirun rooli tuskin oli helppo, sillä Vesala onnistuu välittämään ristiriitaisesta hahmostaan myös asioita, joita ei ole kirjoitettu repliikkeihin. Samassa asiassa onnistuu myös Linnea Skog päähenkilö Varpuna. Todennäköisesti tästä nuoresta lahjakkuudesta kuullaan vielä.
Elokuvan tekninen konstailemattomuus luo yksinkertaisen ja arkisen mutta toimivan ympäristön elokuvan tapahtumille. Vesalan ja Jori Sjöroosin loihtima dramaattinen ja minimalistinen musiikki on hyvä ja tunnelmallinen tausta draamaelokuvan käänteille.
Kuva: Cata Portin
Tyttö nimeltä Varpu jättää katsojan pohtimaan nykyajan ilmiöitä ottamatta elokuvana itse kantaa niihin. Elokuva muistuttaa onnistuneesti muun muassa siitä, että käsitys ydinperheestä ei enää ole niin selkeä, kumppania on mahdollista ja hyväksyttyä etsiä netistä ja materia on entistä suuremmassa osassa varsinkin lasten ja nuorten maailmassa.
Tyttö nimeltä Varpu sivuaa taidokkaasti myös tabuja: perheväkivaltaa ja mielenterveysongelmaa.
Vilhusen elokuva kilpailee Golden Globe -ehdokkuudesta, eikä ihme. Suuret, mutta kuitenkin realistiset teemat koskettavat katsojaa jollain tapaa iästä, sukupuolesta ja asuinpaikasta riippumatta. Tyttö nimeltä Varpu muistuttaa, että elämä voi toisinaan olla epäreilua ja jatkuvaa kamppailua, mutta silti yllätyksiä, lämpöä ja rakkautta täynnä.
