Viimeksi interaktiivisessa jatkotarinassa Isla löysi uusia johtolankoja Louis Le Princen mystiseen ilmestymiseen liittyen. Salapoliisin työ vei Islan yliopiston tutkimusosastolle, jossa hän tapasi sosiaalisesti kömpelön tiedenaisen, Sofin. Neljännen osan lopuksi lukijat äänestivät, että kiperään tilanteeseen joutunut Isla pelastaa itsensä esittämällä olevansa töissä yliopistolla. Saiko Isla puhuttua itsensä selville vesille? Lue viides osa ja äänestä miten tarina seuraavassa, jatkokertomuksen viimeisessä osassa, päättyy.
Isla katseli hätääntyneenä kun polkkatukkainen nainen lähestyi ruokalan pöytää, jossa hän istui Sofin kanssa. Isla ei ehtinyt reagoida mitenkään, kun Anu jo harppoi heidän pöytänsä luo.
– Sofi Virta? Eikö meidän pitänyt tavata ala-aulassa tunti sitten?
Sofi käänsi hämmentyneenä katseensa naiseen, jonka kaulassa roikkui kyltti ” Vieraileva tutkija, Anu Sääski”. Isla tunsi kuinka hänen poskensa alkoivat kuumottaa, eikä hän keksinyt mitään muuta ratkaisua kuin yrittää puhua itsensä tilanteesta ulos. Isla ojensi kätensä Anulle.
– Hei Anu, mä oon näköjään sun kaima. Korhosen Anu, mä oon Sofilla harjoittelussa tänään ekaa päivää.
Anu loi Islaan närkästyneen vilkaisun ja käänsi vaativan katseensa takaisin Sofiin, joka yski väärän kurkkuun nielaistua kahviaan ulos. Kun Sofi sai henkensä kulkemaan, hän aloitti vuolaan ja sekavan pahoittelun. Sofi oli niin keskittynyt lepyttämään Anua, ettei hän kiinnittänyt huomiota Islan kanssa käyneeseen väärinymmärrykseen.
Kun Sofi ja Anu lähtivät takaisin kohti laboratoriota, oli Isla aikeissa jäädä pöytään istumaan, mutta Sofi viittoi häntä vaivihkaa mukaan. Kun Isla oli seuraamassa paria lasikoppiin, Anu sulki oven hänen edestään. Isla jäi typertyneenä seisomaan keskelle hallia ja Anu pisti päänsä kopin ovesta käskien Islaa siivoamaan tarpeistokaapit. Sofi hymyili Islalle anteeksipyytävästi, mutta ei selvästi uskaltanut sanoa Anulle vastaan.
Isla ei saanut koko päivänä enää mahdollisuutta jutella Sofin kanssa kahdestaan ja hän koitti kuumeisesti keksiä keinoa, jolla saisi Sofin jatkossa kanssaan samaan tilaan. Puolen päivän aikoihin, kun Isla oli ensin järjestänyt tarpeiston oman mielensä mukaan ja sitten Anun antamien ohjeiden avulla, Anu sanoi ettei Islaa enää tarvittaisi lounaan jälkeen. Anun lähtiessä edeltä yksin syömään, Isla tiesi että hänen ainoa mahdollisuutensa puhua kahden Sofille oli koittanut.
– Mä mietin, että olisko sulla ollut lainata mulle jotain kirjoja magneettisuudesta? Ne jutut mitä sä näytit aamulla oli tosi mielenkiintosia ja mä olisin halunnut lukea vähän lisää aiheesta.
Sofi katsoi Islaan kummastuneena työpöytänsä yli. Sofi käänsi katseensa takaisin papereihinsa ja mutisi tuskin kuuluvasti:
– Mistä sä tulit meille harjoitteluun? Tai mä vaan tarkoitan, että ne ei yleensä ota tutkimusosastolle ketään, varsinkaan ilman tieteellistä taustaa.
Isla aloitti sekavan ja polveilevan selityksen siitä kuinka hänen erikoistumisensa oli muualla ja rukoili ettei Sofi kysyisi enempää. Isla yritti muuttaa puheenaihetta ja ehdotti, että tulisi käymään joku ilta Sofin luona hakemassa kirjoja.
– No mulla ei olis tänään mitään, Sofi mutisi punastuen katse edelleen papereissaan.
Sofin onnistui vielä kirjoittaa Islalle osoitteensa ylös ja Isla lähti yliopistolta tyytyväisenä siitä huolimatta, että oli uhrannut omat luentonsa yliopiston tutkimusosaston tarpeiston järjestelyyn.
Illalla Isla oli matkalla Taka-Töölöön ja toivoi, että Sofi aikoi kutsua hänet sisälle. Islalla oli laukussaan pullo punaviiniä ja hän toivoi, että saisi sen avulla vierailua pitkitettyä luonnollisesti ja vietyä keskustelun haluamaansa suuntaan.
Sofi avasi oven minimalistisesti sisustettuun asuntoonsa ja kutsui Islan peremmälle. Riisuessaan kenkiään Isla pisti merkille miten lattia oli täysin pölytön ja kaikki pinnat asunnossa hohtivat puhtauttaan. Valkoisella sohvapöydällä paloi mustilla kivillä reunustettu koristekynttilä. Asunnossa tuoksui huuhteluaineelta ja vähämausteistelta ruualta.
Keittiössä Sofi oli kattanut pöytään kaksi lautasta ja sanomatta mitään viittasi Islaa istuutumaan. Pöydän keskellä paloi samanlainen kynttilä kuin Isla oli nähnyt olohuoneessa. Isla huomasi, että mustiin kiviin oli kaiverrettu sanoja.
Sofin kädet tärisivät, kun hän annosteli ruokaa Islan lautaselle. Isla esti viime hetkellä Sofia lappamasta kolmatta kauhallista hänen eteensä.
– Mä en kiitos ota paljoo, oikeestaan ehdin syödä jo.
Sofi pudotti kauhistuneena kauhan takaisin risottokattilaan.
– Anteeks, enhän mä edes kysynyt. Ja enhän mä voi tietää ootko sä jollekin allerginen. A- anteeks.
Sofi aloitti luettelon risoton ainesosista ja kun hän ryntäsi maustekaapille lukemaan kanaliemikuution sisällysluetteloa ääneen, Isla nousi ylös ja ohjasi hänet takaisin pöytään.
– En mä oo allerginen millekään. Tää on varmasti hyvää, kiitos.
Hetken Isla ja Sofi söivät hiljaisuuden vallitessa mautonta risottoa. Isla otti yhden kynttilän juurella olevista kivistä käteensä jotain tehdäkseen.
– Hienoja.
– Kiitti. Ostin ne Nykistä viimeks työmatkalla.
Ruokailuvälineet kolisivat hetken hiljaisuudessa lautasia vasten, kunnes Isla uskalsi aloittaa keskustelun magneetista.
– Kun sä viimeks mainitsit, että niillä kokeilla on ollut ei-odotettuja vaikutuksia, niin mitä sä tarkoitit?
Sofi näytti helpottuneelta kun Isla löysi keskustelun aiheen, johon hän voisi tarttua. Sofi hyppäsi ylös tuoliltaan ja haki olohuoneesta paksun mapin. Sofi siirsi mutkattomasti naisten kesken jääneet annokset sivuun ja avasi mapin keskelle ruokapöytää. Hän näytti Islalle taulukkoa, johon oli merkitty tutkimuspäivämäärät ja kokeen tulokset. Isla huomasi, että kokeita oli tehty joka maanantai aamupäivä ja kokeiden alla luki huomioita kuten: ”huom. ajan vääristymiä havaittu n. 1km säteellä tutkimusalueesta. Materian muutoksia ja katoamista havaittu tutkimusalueella.” Yksi päivämääristä oli viivattu yli mustalla paksulla tussilla. Isla kysyi Sofilta miksi päivän tutkimus oli peruttu. Isla ei ollut tarkoittanut kysymyksellään mitään, mutta Sofi hätkähti ja läimäytti kansion kiinni. Hän mutisi jotain epäselvää viedessään kansion mukanaan pois. Isla merkkasi päivämäärän muistiin mielessään. Hän yritti vielä jutella Sofin kanssa, mutta tämä vaikutti olevan omissa ajatuksissaan. Kun Sofi toi Islalle pinon kirjoja ja sanoi olevansa väsynyt, ei Islalle hänelle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kiittää ruuasta ja poistua.
Kotona Isla selasi kalenteriaan ja huomasi, että peruttu koepäivä oli sama kuin päivä jona Maija ei ollut enää tullut kouluun. Isla selasi taaksepäin ja tajusi, että kokeet oli tehty aina juuri Särösen luentojen aikaan. Auditorio oli Islan koulurakennuksen yliopiston puoleisesssa päädyssä, siitä oli varmasti alle kilometri tutkimushuoneeseen. Oliko Särönen katsonut opettajanpöydän takaa menneisyyteen ja siksi luullut luentojensa olevan suosittuja? Juuri Särösen tunnilla Isla oli nähnyt Maijan ilmestyvän valkokankaan reunaan. Ehkä Maija oli seissyt opettajanpöydän vieressä joskus aiemmin ja Isla oli nähnyt vain heijastuman menneisyydestä.
Isla selasi luentovihkoaan taaksepäin yrittäen palauttaa mieleensä tuntien tapahtumia. Yhdellä sivuista Isla näki haaleasti piirtyneen jäljen, joka selvästi muodosti nimen Aime Le Prince. Isla muisti syyttäneensä Maijaa töhrystä, mutta enää hän ei ollut ollenkaan varma asiasta. Isla otti koululaukustaan penaalinsa, käänsi sen ympäri ja kokosi hienosta harmaasta pudusta kasan keskelle kirjoituspöytää. Hän haki jääkaapin ovesta magneetin ja katsoi kuinka pienet hippuset alkoivat liikkua magneetin kuljettamina. Äkkiä Isla muisti, että oli nähnyt myös Le Princen ilmestyvän ensimmäistä kertaa luennolla Maijan tavoin valkokankaan reunaan. Le Princen olemassaolo ei ainakaan rajoittunut vain auditorioon, sillä Isla oli nähnyt hänet muuallakin. Islan täytyisi nyt vain löytää Le Prince uudestaan, ehkä tämä voisi auttaa Maijan etsinnässä.
Isla avasi pöydälle jääneet mediahistorian kirjan ja alkoi lukea eteenpäin. Hän pysähtyi kohtaan, jossa kuvailtiin Le Princen Leedsin sillalla kuvaamaa elokuvaa. Siinä kerrottiin, että Le Prince oli etsinyt paikan, jossa oli eniten liikettä ja kuvannut sen. Islan mieleen tuli, kuinka hän oli nähnyt Le Princen Pitkälläsillalla jo kahdesti. Ehkä mies tunsi sillassa jotain tuttua, jonka vuoksi palasi sinne aina uudelleen. Ehkä Isla löytäisi hänet vielä kolmannenkin kerran samasta paikasta.
Syksy oli kylmennyt äkkiä ja Isla katui, ettei ollut laittanut pipoa päähänsä. Isla yritti nostaa takkinsa kauluksia korvien suojaksi ja kaivoi kätensä syvälle taskuihin. Islasta tuntui tyhmältä seistä keskellä siltaa kuin hänellä olisi ollut sovittu tapaaminen. Isla kurkotteli hetken kivisen kaiteen yli ja tuijotti pimeään Kaisaniemenlahteen. Ohikulkija töytäisi Islaa ohitse kävellessään ja Islan valtasi kiukku, joka äkkiä suli suruun. Hänellä oli yksinäinen olo. Islan oli ikävää Maijaa ja hän tunsi olevansa kyllästynyt kaiken painoon yllään ja siihen, ettei ollut ketään, jota voisi kantaa osaa hänen puolestaan. Islasta olisi ollut helpompaa leikkiä salapoliisia, jos hänellä olisi ollut etsiväpari.
Ajatuksissaan Isla oli vaeltanut alas sillalta ja istunut penkille pimeään rantaan. Kun hän nosti katseensa, hän säpsähti pelästyneenä; Louis Le Prince istui hänen vieressään. Louis katseli apeana veteen ja Islasta tuntui, ettei hänellä olisi ollut lupa rikkoa hiljaisuutta vaikka hänellä olisi ollut kysyttävää. Äkkiä Le Prince alkoi puhua pehmeällä äänellä katsellen yhä tuulen oikuista lainehtivaan tummaan veteen.
– Otin junan Dijonista Pariisiin. Se oli vuotta 1890, syyskuun kuudestoista. Laukussa minulla oli kamerani, jonka halusin patentoida kun pääsisin lopulliseen määränpäähän New Yorkiin. En koskaan päässyt edes Pariisiin. Melunaisin kohdalla katselin etsimestä Seinen rantaan, kun yhtäkkiä Seineä ei enää ollut.
Isla oli unohtanut täysin kylmyyden ja katseli Le Princeä hänen puhuessaan. Mies tuijotti rantaa kuin olisi nähnyt sen kautta menneeseen. Le Princen paksut hiukset liikahtelivat levottomasti viimassa. Isla tunsi Le Princessä saman kaipauksen, jonka alleen lannistamana hän itse oli löytänyt tiensä penkille. Islan teki mieli koskea Le Princen kauhtuneen puvuntakin olkapäätä. Isla oli jo kurkkottamassa kättään miestä kohti kun tämä kääntyi Islaa kohti.
– Siitä lähtien olen yrittänyt päästä takaisin.
Isla ei pysynyt enää perässä. Aiemman osan hän oli lukenut mediahistorian kirjasta, mutta sen kertoma tarina loppui tuohon junaan, josta ei koskaan löydetty Le Princeä tai hänen tavaroitaan.
– Takaisin mistä? Jos sä katosit Ranskassa, niin miten sä olet täällä? Ja miksi nyt?
– Minun taajudellani määreet eivät ole enää samat, täällä ajan tilalla on jotain liian monimutkaista kuvattavaksi. Välimatkat katoavat, kun aikaa ei enää ole. Mutta minä olen väsynyt olemaan ja tahdon tulla kokonaan takaisin vaikka aikani on jo mennyt.
Le Prince puhui suomea murtaen ja katsoi Islaa tutkivasti silmiin. Isla tajusi, että nyt oli oikea hetki esittää kaikki kysymykset. Isla kertoi miten oli nähnyt Le Princen ensimmäistä kertaa valkokankaan reunassa. Prince nyökkäsi tietävästi.
– On luotava kupla, jotta voi tulla toisesta ulottuvuudesta tähän ulottuvuuteen näkyväksi. Jos ei ole kyllin vahva luomaan kuplaa, voi koittaa taivuttaa magneettikentän avulla valoa niin, että saa itsensä olevaksi. Siksi käytin ensin projektoria ja niin varmaan ystäväsikin.
– Mutta miten Maija voi tulla kokonaan takaisin?
– Pitkään luulin, ettei se ole mahdollista, mutta nyt olen aistinut täällä voimakkaan magneettikentän ja siksi olen tullut. Se ilmestyy aina toisinaan ja sitten katoaa. Olen tullut kokoajan lähemmäksi ja kuplani on vahvistunut, mutta en ole löytänyt kentän lähdettä. Luulen, että jos pääsee kentän ytimeen, voi sieltä löytää tien kokonaan takaisin aikaan. Jos ydin löytyisi, voisin etsiä ystäväsi täältä ja ottaa hänet mukaani.
Isla tiesi tarkalleen missä magneettikentän ydin oli. Hän jopa tiesi minä päivänä ja koska kenttä ilmestyisi. Mutta kun Isla katseli Le Princeä hän ei ollut varma halusiko kertoa miehelle tietojaan.
– Mutta mitä sulle sitten tapahtuisi?
Le Princen katse vaelteli Islan kasvoilla, hän hymyili surumielisesti ja hellästi.
– Minun aikani on jo mennyt, ja niin haluan minäkin.
Mitä Isla tekee seuraavaksi? Äänestä Taajuuden Facebook-sivulla yhtä vaihtoehdoista.
- Vie Le Princen magneetille, vaikka tietää sen merkitsevän myös Le Princen kuolemaa
- Yrittää itse keksiä keinon saada Maijaan yhteys ja ohjata hänet magneettikentän ytimeen.
- Kertoo kaiken Sofille ja pyytää hänen apuaan
