Kaikki liittyy kaikkeen. Kaarlo tekee voitavansa, mutta karmalla on osansa tarinassa.

Rita tuijotti ovella seisovaa huolitellusti pukeutunutta miestä ärtyneenä. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tuon idiootin vierailun tänne. Hän muisti yhä, miltä kouluvuosina oli tuntunut kuunnella Kaarlon ilkkuvaa naurua. Miestä ei aika näyttänyt kohdelleen kaltoin. Poikavuosista Kaarlon erotti lähinnä varallisuuden silmiinpistävä lemahdus. Rita tunsi raivon kumpuavan jostain syvältä.

”Lienet eksynyt työmatkallasi?”

Ritan ivallinen ääni herätti Kaarlon ajatuksista. Nainenhan osasi puhua. Matala käheä ääni iski suoraan ytimiin. Nainen kehtasi pilkata häntä, vaikka hän oli hyvää hyvyyttään ajanut tänne auttamaan. Kaarlo ei lakannut hämmästelemästä, kuinka samoista lähtökodista ponnistaneet ihmiset päätyivät niin eri paikkoihin ja asioihin elämässänsä. Kaarlolle kyse oli tahdosta ja toteuttamisesta, tuloksen mittarina oli puhdas raha.

”En. Lastenhoitajanne soitti. Palkkaamani henkilö on sairaalassa vakavasti sairaana ja näyttää siltä, että syypää vellovaan tuhkarokkoepidemiaan löytyy täältä. Haluan nähdä kaikki lapsenne heti ja häipyä mahdollisimman äkkiä”, Kaarlo ärähti.

Rita valahti istumaan portaille Kaarlon marssiessa sisälle. Kaarlo ei vaivautunut riisumaan kenkiään. Hän katsoi inhoten ympärilleen — kissankarvoja, lastenleluja, tiskaamattomia tiskejä ja pyykkejä näytti lojuvan joka paikassa. Takimmaisessa kamarissa oli kaksi lasta lepäämässä. Molemmat lapsista olivat kuumeisia, ja nopea vilkaisu paljasti, että tuhkarokko oli jo näppylävaiheessa. Se levinnyt jo molempien lasten käsivarsiin. Näiden osalta tilanne oli jo selvä. Aika parantaisi.

Sängyn vieressä lattialla makasi mies. Miehen vierellä näytti olevan jonkinlainen rumpu ja puolityhjä kupillinen tumman vihreää yrttihauduketta.  Kaarlo koetti nostaa miestä parempaan asentoon onnistumatta.

”Tämä on siis lastenhoitajan mainitsema kaveri, joka on vastuussa tämän kylän parantamisesta”, Kaarlo puhisi epäuskoisena.

Hikipisarat helmeilivät noin kuusikymppisen miehen kasvoilla ja myös hän vaikutti kuumeiselta.

”Rita olisi voinut valita paremminkin”, ajatus karkasi Kaarlon alitajunnasta varoittamatta. ”Miten ihmeessä hän oli päätynyt tähän tilanteeseen ja juuri Ritan luo?”

Kiukkuinen ukko tuijotti häntä tiukasti. Mies mutisi puoliääneen jotakin, mistä Kaarlo ei saanut selvää.  Kaveri ei selvästikään halunnut minkäänlaisen lääkärin hoitavan itseään. Mutisi ja huitoi.  Ritakaan ei selvästi tajunnut tilanteen vakavuutta — nainen oli nyt keittiössä ja tiskasi.

Kunnallinen terveydenhuolto, saati muut nykyajan ihmeet, eivät kuuluneet näiden ihmisten elämään. Eletään yrteillä, itsekasvatetuilla vihanneksilla, teurastetaan pihamaan kanat — kaikki asiat hoidetaan itse. Sairastetaan ja vanhennutaan. Annetaan ajan kulumisen näkyä itsessä, ympäristössä ja vaatteissa. Kaarlo tunsi turhautuvansa.

”Aivan kuin kehitys olisi täysin vieraalta planeetalta. Eikö näissä asioissa voi tehdä jonkinlaista kompromissia. Ei ole kiellettyä valita helpompaa elämää.” Kaarlo paasasi Ritalle. Nyt nähtiin, että valinnoilla on vaikutuksensa — muillekin kuin vain näille itu-uskovaisille itselleen.

Rita kohautti olkapäitään ja mutisi samalla jotain elämän kiertokulusta ja karmasta.

Ukko Summanen alkoi yhtäkkiä oksentaa rajusti. Mies makasi yhä lattialla, vihreä oksennus tahrasi vieressä kyykkivän Kaarlon kengät. Kaarloa kylmäsi, nyt ei olisi vaihtoehtoja, eikä aikaa keskusteluille.

”Soita ambulanssi ja heti!” Kaarlo huusi Ritalle. Rita jatkoi tiskaamista aivan kuin ei olisi kuullut.

Ukko Summasen aika tässä elämässä oli täynnä.

 

”Minkä taakseen jättää” on viisiosainen jatkokertomus Kaarlosta, keski-ikäisestä kirurgista, joka on päässyt elämässään tavoitteisiinsa. Kohtalolla on kuitenkin oma osansa siihen, kuinka paljon Kaarlo voi unohtaa menneisyydestään.