Aleksi Mäkelän 95 kertoo moniäänisen tarinan vuoden 1995 jääkiekon MM-kullan ääreltä, kertojina niin tavalliset suomalaiset kuin Leijonamiehistön tähdetkin. Nostalgiahengessä tehty episodielokuva kurkottaa useasta suunnasta yhtä aikaa kohti Globenin keskiympyrää nimekkäiden näyttelijöiden avittamana. Sympaattiset tarinat lama-Suomesta ja saksalaisen yökerhon lattialta päävalmentajaksi nostettu Curt Lindström vievät elokuvan kyllä maaliin, mutta jokin jää uupumaan.
★★★
Toukokuu 1995. Suomi voittaa Tshekin Raimo Helmisen, Ville Peltosen ja Mika ”Veikko” Niemisen maaleilla ja etenee MM-finaaliin, Jarmo Myllys pelaa nollapelin. Finaalissa tulee vastaan kisojen isäntämaa Ruotsi, jonka Suomi voittaa maalein 4-1. Helsingin IFK:n Ville Peltonen tekee ottelussa kypärätempun ja nousee kansallissankariksi. Voitonjuhlissa Jukka ”Taisto” Tammi tanssii mestaruuspokaalin kanssa ja pääministeri Paavo Lipponen vierailee pukuhuoneessa, myös presidentti Ahtisaari muistaa Leijonia.
Kaikki, siis aivan kaikki, suomalaiset tietävät, mitä tapahtui 7. toukokuuta 1995 Tukholman Globen Areenalla. Lähes kaikki ovat myös tietoisia siitä, mitä tapahtui seuraavana yönä, päivänä ja seuraavina viikkoina, kuukausina ja vuosina – mikä on mahdollista vain Suomessa. Se, mitä tapahtui tuona viikonloppuna Tukholman MM-huuman ulkopuolella ja kuinka niin Leijonat, kuin tavalliset laman kourissa pyristelevät suomalaiset, valmistautuivat suureen finaaliin. Aleksi Mäkelän 95 on elokuva tästä viikonlopusta.
Erityisopettaja Uppsalasta (Jens Hulten) tuli, näki ja voitti pohjoisen kiekkokansan sydämet puolelleen. (Yellow Film & TV)
95 on episodielokuva eli se koostuu useammasta itsenäisestä tarinasta, jotka tapahtuvat samassa ajassa toisistaan tietämättä liittyen lopulta samaan suureen kokonaisuuteen – tässä tapauksessa Suomen ensimmäiseen jääkiekon maailmanmestaruuteen. Episodielokuvista tulevat mieleen erilaiset romanttiset komediat, kuten New Year’s Eve (2011) ja To Rome With Love (2012) mutta toisaalta myös Pulp Fictionin (1994) tai Sin Cityn (2005) kaltaiset teokset. 95 sijoittuu jonnekin näiden välimaastoon tuoden mieleen lähinnä näyttelijöiden avulla rekonstruoidun dokumenttielokuvan tai ainakin sellaista henkeä tavoitellaan.
Aleksi Mäkelän uralta on hankala nostaa yhtä elokuvaa ylitse muiden, sillä miehen valitsema tie suomalaisten rikostarinoiden ja toisaalta tavallisen suomalaisen mielenmaiseman kuvaajana on kokonaisuudessaan varsin mitäänsanomaton. 95 erottuu Häjyistä (1999), Pahoista pojista (2003) ja Rööperistä (2008) juuri kerrontatyylinsä vuoksi. Aiheena lama-ajan Suomeen sijoittuva urheiluelokuva sivuaa kuitenkin lopulta yllättävän paljon miehen aikaisempaa tuotantoa, mikä laskee sen pisteitä jonkin verran, merkitsi MM95 suomalaisille kansana sitten kuinka paljon tai vähän tahansa.
Jamin (Aleksis Koistinen) unelmana on NHL. Äiti (Laura Birn) unelmoi jostain ihan muusta. (Yellow Film & TV)
Tarinat ilmiöiden takana ovat lähtökohtaisesti varsin kiinnostava teema elokuvalle. On hankala sanoa, minkä verran elokuvan yksittäisten tarinoiden kohdalla on käytetty niin sanotusti värikynää ja kuinka pitkälle ne ovat tosia, mutta Mäkelä ja näyttelijät onnistuvat tehtävässään tyydyttävästi. Silti 95 herättää enemmän myötähäpeää ja kiusallista hymähtelyä kuin häkellystä tai aitoa ihailua. Onhan NHL-urasta haaveilevan pikkupojan tai terminaalivaiheen syöpää sairastavan miehen tarina sympaattista seurattavaa, mutta kun kyse pohjimmiltaan on kuitenkin Den Glider Inistä, Mertarannan selostuksista ja Jutilan klassikkotuuletuksesta, se ei vaan riitä.
Aleksi Mäkelän oma Tupu, Hupu, Lupu -ketju. (Yellow Film & TV)
Elokuvan kiinnostavinta antia ovat Leijonamiehistön sisältä löytyvät persoonat ja ihmiskohtalot. Se, kuinka kova perfektionisti Saku Koivu ennen uraa Pohjois-Amerikassa oli tai millainen risti luukkuvahdin rooli oli parisuhdeongelmiensa kanssa elävälle Jukka Tammelle tuovat elokuvaan sellaista ”sisäpiirin tietoa”, mitä katsoja oikeasti haluaa nähdä ja kuulla. Kuten sanottua, pelkät tositapahtumiin pohjaavat fiktiot lama-Suomesta eivät tällaisessa elokuvassa riitä vaan sitä itse urheiluun ja pukukoppielämään liittyvää draamaa tarvitaan myös. 95 toimii hyvänä nostalgiatrippinä 90-luvun lapsille, nuorille ja muille aikalaisille, eikä sillä sen suurempia tavoitteita tarvitse ollakaan.
