Jim Gaffiganin ja hänen kiertuetoverinsa Ted Alexandron esitys ”NOBLE APE” Kulttuuritalolla 19.1.2018 oli kiertueyleisöille räätälöity turvallinen stand-up show. Aiheet vaihtelivat matkustuksen, ruoan ja perheen välillä Jimin laiskanpulleaan tyyliin. Yleisön energiataso oli korkealla siitäkin huolimatta, että osa iskulauseista hukkui milloin kulttuurikontekstin ja milloin aiempien naurahdusten sekaan. Esitys oli ennen kaikkea näytös pitkän uran koomikoiden taidoista pelata riskienoton sijaan vahvuuksillaan vieraan maan yleisön edessä.
★★★
Jim Gaffiganin ura on kestänyt jo 20 vuotta. Se millä nykyajan suosituimmat koomikot mittaavat menestystään on kuinka monta “specialia”, eli taltioitua esitystä heillä on isoimpien yhtiöiden kanssa yhteistyössä. HBO:n ja Comedy Centralin lisäksi yhdeksi suurimmista komedian jakelualustoista on muodostunut Netflix, joka takaa varmemman kansainvälisen huomion kuin USA:n TV-kanavat. Jim Gaffiganilla on vyöllään viisi specialia, joista neljä löytyvät Netflixistä. Hänen lämmittäjäesiintyjänsä Ted Alexandro on kotikaupungissaan New Yorkissa mainetta niittänyt pitkän uran tehnyt koomikko, joka on viihtynyt lavoilla jo 25 vuotta. Uskon, että nykyään kansainvälisyys on pikemminkin yleisen suosion synonyymi, mutta promoottorit suosivat silti pitkään pinnalla pysyneitä esiintyjiä.
Lavalle saavuttuaan Gaffigan ei onnistunut välttämään kiertävän koomikon kliseitä ja aloittaa käsittelemällä kulttuurieroja.
Shown alkaessa Ted Alexandro purkaa jännityksen pilkkaamalla Yhdysvaltoja ja heidän itsensä valtaan twiitannutta presidenttiä. Hän jatkaa käsittelemällä avioliittoaan ja listaa ohjeita pitkän suhteen ylläpitämiseen.
Lyhyemmän esityksen etuja on vapaus valita ainoastaan parhaimmat vitsit, mutta iskulauseiden täytyy olla napakoita ja pidemmän pohjustuksen vaativien vitsien sen arvoisia. Suurin osa Kulttuuritalosta ei löytänyt Alexandron valikoimasta yhtäkään hutia. Hän totesi lavalla itsekin yleisön olevan ilmeisesti juuri oikeassa ikäryhmässä ymmärtääkseen hänen enimmäkseen perhe-elämää ja vanhentumista käsitteleviä huomioitaan. Itse en voi sanoa kuuluvani tähän ryhmään, mutta ainakin luulin ymmärtäväni aiheista tarpeeksi.
Lavalle saavuttuaan Gaffigan ei puolestaan onnistunut välttämään kiertävän koomikon kliseitä ja aloittaa käsittelemällä matkustaessaan ilmi käyneitä kulttuurieroja. Ensimmäiset tarinat ovat muodoltaan monistettavia, Suomen tapauksessa Ruotsia ja Norjaa käsitteleviä toteamuksia, joiden kääntöpuolet kuultiin Jimin mukaan Oslon showssa. Hän kuittasi itseään paheksuvaan tyyliin stereotypioiden olevan “halpoja vitsejä”. Nämä vitsit matkustamisesta toimivat pohjustuksena pidempiin tarinoihin, jotka käsittelevät mm. hänen suurta perhettään ja ruokaa.
Huokaavaa puhetyyliä Kulttuuritalon miksaus ei valitettavasti antanut joka kerta anteeksi.
Aihealueet täydensivät toisiaan, mutta iskulauseen lähestyessä huomasin molempien esiintyjien lausuvan vitsin perään tarkoitetun lisäkommentin hieman kiirehtien. Gaffigan esitti jälkikommenttinsa hänen huokaavalla puhetyylillään, jota Kulttuuritalon miksaus ei valitettavasti antanut joka kerta anteeksi. Tästä huolimatta yksikään vitsi ei jäänyt ilman nauruja, ja ainoastaan koomikoille itselleen jää esitys toisensa jälkeen tarkempi käsitys vitsien muuttuvasta ajoituksesta ja rytmityksestä.
Haastavinta Jim Gaffiganin kaltaiselle pitkän linjan koomikolle on tasapainoilu uuden sisällön ja fanipohjalle jo tutun tyylin välillä. “We love you Jim” huudahduksesta päätellen keikalle oli sattunut paikalle myös hänen vannoutuneempia seuraajiaan, jotka ovat oppineet tuntemaan hänet huolettomana, laiskana ja sympaattisena asioiden käsittelijänä. Maailmamme tilanteen absurdiudesta poikii jatkuvasti uutta käsiteltävää, mutta vaatii useamman vuoden, että koomikko oppii kuinka sisällyttää uusi materiaali vanhaan tyyliin.
Jim Gaffiganin tahallisesti laiskaa tyyliä oli kokonaisuudessaan mielenkiintoista seurata.
Noble Ape -show oli harmittomista letkautuksista koostuvaa kahvihuonekomediaa. Kuitenkin shown suurimmaksi osaksi muodostaneet kiertue-tarinat olisivat voineet olla antoisampia, jos havainnot olisivat poikkeavia, eivät vain toteamuksia. Koen, että yleisön on vaikea samaistua pelkkiin museokäynteihin (tai niiden välttelyyn) ja lentokoneisiin kerta toisensa jälkeen.
Jim Gaffiganin tahallisesti laiskaa tyyliä oli kokonaisuudessaan mielenkiintoista seurata. Annan perhemiehenä tunnetulle Jimille anteeksi myös hänen anoppivitsinsä, joiden olisi ollut mielestäni syytä jäädä 90-luvulle. Tämä on kuitenkin osoitus siitä, että hän tuntee kohdeyleisönsä paremmin kuin minä hänen komediaansa. Jim Gaffigan pysyi tyylilleen uskollisena, vaikka hänen suosionsa on mielestäni osoittanut, että koomikko pystyisi jatkamaan hyviä pohjustuksiaan vielä pintaa syvemmälle – kansainvälistenkin yleisöjen edessä.
