Helsingissä sijaitseva Suomen ensimmäinen Tyttöjen Talo on paikka, jonne tytöt ja nuoret naiset voivat tulla sellaisena kuin ovat. Tällä hetkellä Talo on mukana valtakunnallisessa OTAVA-hankkeessa, jonka tehtävänä on kehittää matalan kynnyksen hoitomallia seksuaaliväkivallan uhreille.
On tammikuinen keskiviikkoaamu. Helsingin Hämeentiellä on alkanut pyryttää lunta, mutta koska olen tyttö, pääsen sitä pakoon ruskean tiilitalon neljänteen kerrokseen. Siellä sijaitsee avoin, yhteisöllinen ja tunnelmallinen piilopaikka nuorille tytöille ja naisille. Siellä sijaitsee Suomen ensimmäinen Tyttöjen Talo.
”Yksi tekijä on kuitenkin lisännyt Tyttöjen Talon kävijämäärää kymmenkertaisesti sitten vuoden 2007 – seksuaaliväkivalta.”
Olin käynyt Tyttöjen Talossa ensimmäistä kertaa vain muutamaa päivää aikaisemmin. Eteisen naulakko pursuili takkeja ja huiveja, ja eteisaulasta alkaen kaikkialla näkyi erilaista taidetta: entisen työharjoittelijan tekemä koristemaalaus, katosta riippuva origamilintu ja muuta paperitaidetta sekä leopardikuosiin ja korsettiin puetut keinutuolit. Nurkan takana on avoin kahvila, joka on, tavallisena maanantai-iltana, täynnä 10-28 -vuotiaita tyttöjä ja naisia. Yksi tekee läksyjä, toinen neuloo, kolmas on vilpittömän kiinnostunut tekemisistäni. Joku kiirehtii alkaimaisillaan olevalle pilatestunnille. Minulle tarjotaan ystävällisesti teetä, mutta kuppi on jäädä juomatta, kun juttuseuraa riittää.
Tyttöjen Talon sisustuksessa on samaan aikaan huumoria, herkkyyttä ja ronskiutta.
Toisen käyntikertana aamuna Tyttöjen Talo on kuitenkin hiljentynyt. Avoimen kahvilan tuolit on nostettu pöydille ja naulakossa roikkuu vain henkilökunnan ulkovaatteita. On hiljaista.
Kyseessä on toinen viikon kahdesta päivästä, kun Tyttöjen Talon avoin toiminta on suljettu kävijöiltä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei Talossa tapahtuisi mitään: paikalla on omiin töihinsä keskittyneitä sosiaalialan ammattilaisia. Yksi heistä on Kristiina Hannila, erityistason seksuaaliterapeutti ja seksuaalineuvoja.
Kristiina Hannila työskentelee seksuaaliväkivaltatyön ohjaajana Tyttöjen Talossa. Takana näkyy feminismiseinä – on Malala, Peppi Pitkätossu ja Tarja Halonen.
Hannila päätyi Taloon töihin kymmenisen vuotta sitten. Ensin hän toimi matalan kynnyksen seksuaalineuvontavastaanotolla, mutta jäi taloon, kun seksuaaliväkivaltatyön tarve vuosien varrella kasvoi. Nyt hän on seksuaaliväkivaltatyön toimintamuodon vastaava ohjaaja.
”Seksuaaliväkivalta on monimuotoista: se voi olla netissä tapahtuvaa, fyysistä tai sanallista”
Hannilan mielestä Tyttöjen Taloon tullaan edelleen osin samoista syistä kuin kymmenen vuotta sitten. Yksinäisyys on monien ongelma. Hannila painottaa kuitenkin, ettei erityistä syytä välttämättä tarvita. Voi tulla vaikka vain hengaamaan kahvilaan, ja halutessaan voi kääntyä luotettavan aikuisen puoleen omaa elämää askarruttavissa asioissa. Apua saa matalalla kynnyksellä. Juttukumppani löytyy aina.
Yksi tekijä on kuitenkin lisännyt Tyttöjen Talon kävijämäärää kymmenkertaisesti sitten vuoden 2007 – seksuaaliväkivalta. Kun silloin yksilöapua sai 14 seksuaaliväkivaltaa kokenutta nuorta tyttöä ja naista vuodessa, nyt Talo auttaa noin 140 uhria vuodessa. Todellisuudessa luku on varmasti korkeampi, sillä avun ja tuen pariin hakeutumisen tekevät edelleen vaikeaksi kokijan monimuotoiset tunteet häpeästä ja syyllisyydestä.
Seksuaaliväkivalta on laissa määritelty rikos. Se on kuitenkin laaja käsite. Kaikki seksuaaliväkivallaksi koettu ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä.
”Puhutaan myös seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta. Seksuaaliväkivalta on monimuotoista: se voi olla netissä tapahtuvaa, fyysistä tai sanallista”, Hannila kertoo.
”Tyttöjen Talo on haluttu sisustaa turvapesäksi, jossa on helppo olla.”
Seksuaaliväkivalta käsittää valtavan skaalan omaa minuutta, itsetuntoa ja seksuaalisuutta rikkovia tekoja. Sitä kokeneilla voi olla takanaan koskettelua, raiskaus, nimittelyä tai altistamista seksuaaliseen toimintaan, joka ei ole oman ikätason mukaista. Kaikki sukupuolet voivat kokea seksuaaliväkivaltaa, ja väkivallan tekijä voi vähitellen hivuttautua nuoren elämään tämän ymmärtämättä, että tehdyt teot ovat väärin. Muun muassa siksi seksuaaliväkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa ja havaita. Ei ole harvinaista, että asian ymmärtäminen tapahtuu vasta aikuisiässä.
”Me puhutaan seksuaalisesta oireilusta. Se voi ilmetä vaikka niin, että seksikumppanit vaihtuvat jatkuvasti. Seksuaaliväkivaltakokemukseen liittyy erilaisia vaiheita, jota nimitetään traumaattisena kriisinä. On tavallista, että esiintyy erilaisia fyysisiä, psyykkisiä ja henkisiä oireita”, Hannila kertoo.
Kun Tyttöjen Talo on hiljentynyt kävijöistä, käytävällä vaihdetaan kuulumisia valtakunnallisesta OTAVA-hankkeesta.
Tyttöjen Talo on haluttu sisustaa turvapesäksi, jossa on helppo olla. Siellä on erilaisia huoneita, joiden rauhallinen värimaailma ja pehmeät tuolit kutsuvat keskustelemaan erilaisista asioista. Jokaisessa huoneessa on oma teemansa. Hannilan huone on vaalea ja korkea. Siellä on kynttilöitä, unisieppari ja peuran kuvia seinällä. Kaikkea pientä kivaa. Tärkeintä on kuitenkin, että työntekijät koetaan turvallisiksi.
”Nuoren kanssa aloitetaan siitä, että hän pääsee luottamuksellisesti kertomaan tunteistaan ja oireistaan. Normalisoidaan ne ja annetaan tietoa seksuaaliväkivallasta. Sekä ihminen että kokemus vaativat ymmärrystä. Ehkä tarvitaan rikosilmoitus, lääkäri tai poliisin apua.”
Laaja naiskuva on yksi Tyttöjen Talon arvoista. ”Ei ole yhtä oikeaa mallia olla nainen”, Hannila sanoo.
Vaikka Hannila käsittelee työssään raskaita asioita, hän kokee, että palkitsevinta omassa työssä on juuri asiakkaiden kanssa työskentely.
”Pidän siitä tosi paljon. Siitä, että voi helpottaa toisen oloa. Koen, että seksuaaliväkivallan kohteeksi joutuneella on kaksi haaraa: toisessa uhri löytää ja saa apua, toisessa se käsittelemätön trauma voi viedä elämän ihan toiseen suuntaan. Joillekin kokemuksesta tulee voimavara. Kyllä 10 vuoden aikana olen kohdannut monta tyttöä, jotka ovat päätyneet esimerkiksi lakiopintoihin.”
”Pystyykö seksuaalisen trauman kääntämään voimavaraksi? Hannilan mielestä ehdottomasti kyllä, ja se on tärkeä asia.”
Talon työntekijät jalkautuvat usein kertomaan nuorille seksuaaliväkivallasta mm. kouluille. Yksi tämän hetken tärkeimmistä tavoista levittää Talon omaa uhrisensitiivistä seksuaaliväkivallan toimintamallia on kuitenkin valtakunnallinen OTAVA-hanke. Hankkeessa Helsingin Tyttöjen Talon kehittämää matalan kynnyksen hoitomallia juurrutetaan neljälle muulle Tyttöjen Talolle, sisarille Rovaniemellä, Oulussa, Kuopiossa ja Espoossa. OTAVA-hanke on Oikeusministeriön rahoittama. Tavoitteena on, että kuka tahansa maantieteellisestä sijainnistaan huolimatta saisi apua kokemuksiinsa. Ajatuksia voi vaihtaa helposti myös OTAVA-hankkeen chatissa.
Yksi Tyttöjen Talosta apua saanut seksuaaliväkivallan uhri on 23-vuotias Mirjami (nimi muutettu). Hän kertoo, että traumakokemukset ovat niin henkilökohtaisia, että niistä on vaikea puhua ilman luotettavaa ja turvallista ilmapiiriä.
”Tyttöjen Talossa olo on hyväksytty, turvallinen ja vapaa. Voin purkaa ajatuksiani täysin omassa tahdissani, ja koen olevani aina tervetullut Taloon”, Mirjami sanoo.
Kun Tyttöjen Taloon tulee ensi kertaa, pyydetään tiputtamaan herne lasiastiaan.
Pystyykö seksuaalisen trauman kääntämään voimavaraksi? Hannilan mielestä ehdottomasti kyllä, ja se on tärkeä asia.
”Tyttöjen Talossa emme halua, että seksuaalisuudesta tulee mörkö. Tunne siitä, ettei omaa ydinosaa ole viety pois, on paras palkinto ja selviytymiselementti. Se on tärkeintä”, Hannila toteaa levollisesti ja katsoo pitkään.
Ei tarvitse epäillä, etteikö Tyttöjen Talossa olisi todistettu monta sellaista tilannetta.
