Ensin oli gramofoni ja savikiekot. Sitten tulivat LP-levyt, C-kasetit ja lopulta CD-levyt. Jossain välissä käväisivät myös MiniDisc ja Audio-DVD:t. Kun tarkastelee lähivuosien äänitteiden myyntimäärien laskua, musiikkia ei pian kuunnella laisinkaan fyysisiltä äänitteiltä.

levykuva

Internetissä tapahtuva musiikin levitys on muuttanut fyysisten äänitteiden kauppaa ja sitä kautta koko musiikkialaa huomattavasti. Varsinkin vuoden 2009 aikana yleistyneen Spotifyn käyttö antaa kuvaa tulevaisuuden musiikin kulutustavoista. Myös YouTube-palvelu on nostanut päätään ilmaisen musiikin jakelukanavana.

Piratismi ja musiikin laiton levitys ovat osaltaan syösseet levymyynnin hurjaan laskuun, vaikka yhä useampi meistä tavantallaajista tuomitseekin piratismin.

Suomen Musiikkituottajat ry:n tilastot osoittavat, että fyysisten äänitteiden myynti on vähentynyt voimakkaasti viimeisen 13 vuoden aikana. Suurempia notkahduksia levymyynnissä on tapahtunut aiemmin noin muutaman vuoden välein, esimerkiksi vuonna 2004 äänitemyynti jäi alle kahdeksan miljoonan. Vuosina 2004 – 2006 äänitteitä myytiin melko tasaisesti reilusti yli seitsemän miljoonaa kappaletta, kun taas seuraavana vuonna vastaava luku oli enää hieman päälle kuusi miljoonaa. Viime vuosina myynti on kuitenkin vähentynyt vuosittain ja vuonna 2013 äänitteitä myytiin vain kolme ja puoli miljoonaa kappaletta. Vuonna 2000 äänitteitä myytiin miltei kymmenen miljoonaa. Myynnin määrät ovat laskeneet 66,6%  13 vuoden aikana.

 

Äänitteiden myynti on erittäin kovassa laskussa, mutta samalla musiikkia kulutetaan enemmän kuin koskaan. Streamauspalvelut, kuten Spotify ja YouTube valtaavat alaa. Vuonna 2013 digitaalisen musiikin osuus oli 35,9% koko vuoden myynnistä.

Lähteet:

Suomen Musiikkituottajat ry