Heljä Sjöblom asuu Pohjois-Kirkkonummella kauniissa omakotitalossa rauhallisen kylätien varrella. Satunnainen ohikulkija ei arvaa, että suljetun ruskean portin takana olevassa talossa on melkoinen määrä vilskettä ja vilinää. Talon emännän valvovan silmän alla tontilla asuu sorkka-, tassu- ja jalkapari poikineen: kaksi koiraa, kahdeksan kissaa, 9 viiriäistä, neljä lammasta, paljon kanoja, kolme ankkaa ja muutama kani.
”Meillä on ollut sellainen perisuomalainen ajatus elämässä, että auta miestä mäessä. On se sitten ihminen tai eläin. Sen takia meille on oikeasti kertynyt näitä eläimiä. Kanathan ovat alun perin tulleet meille rescue-kanoina. Kolme ankkaa ovat myös tulleet eläinsuojeluyhdistyksen kautta rescue-ankkoina”, kertoo Heljä Sjöblom.
”Tämä eläinten auttaminen on tavallaan lähtenyt siitä pikkutyttönä tehdystä miljoonakalojen pelastamisesta.”
Heljän sydämessä on aina ollut paikka eläimille. Jo pienenä ekaluokkalaisena Sjöblom toi kotiin kakkukuvullisen miljoonakaloja. Kaverin akvaario oli lopetettu, ja kalat tarvitsivat uuden kodin.
”Äiti ei ollut onnellinen. Äiti ei ollut ikinä näistä eläimistä, mutta tämä eläinten auttaminen on tavallaan lähtenyt siitä pikkutyttönä tehdystä miljoonakalojen pelastamisesta”, naurahtaa Sjöblom.
Alun perin Sjöblom on opiskellut kasvatustieteilijäksi. Elämään on mahtunut yrityskonsultaatiota, organisaationkehittämiskoulutusta ja koulutussuunnittelua. Kymmenkunta vuotta sitten hänelle tuli vahva halu käsillä tekemiseen. Hän irtisanoutui konsulttityöstä ja opiskeli pieneläinhoitajaksi. Nykyisessä työssään ihmisten kouluttaminen on jatkunut — monet tulevat pieneläinhoitajat ovat saaneet opetusta myös Sjöblomilta.
Nykyinen ammatinvalinta on pohdituttanut kierrättämisestä ja ekologiasta kiinnostunutta Sjöblomia jo hetken aikaa: ”Silmät ovat auenneet sille, millainen länsimaalainen ylellisyystuote lemmikkieläin nykyisin on. On aivan järjetöntä, miten paljon eläinten pitäminen lisää kaikkea kuormitusta. Omatkin kissani käyvät talviaikaan vessa-asioilla hiekassa, joka tuodaan muovipusseissa Kanadasta. Myös se mitä kaikkea turhaa eläimille hankitaan. Erityisesti se, miten lemmikkejä hoidetaan senkin jälkeen, kun ne pitäisi oikeasti päästää jo pois. Yhden vanhan kituvan eläimen leikkaamisesta tulee jätesäkillinen roskaa. Leikkaus on epäeettinen valinta, jos eläin ei sen leikkauksenkaan jälkeen pysty elämään hyvää elämää.”
Heljä Sjöblomin unelmissa olisi mahdollisimman suuri omavaraisuus. Toiveena olisi, että tulevaisuudessa hän voisi olla elämäntapaintiaani, ja elättää itsensä tällä tavoin.
”Lihan suhteen me olemme jo omavaraisia. Syömme omia kukkoja sekä kanojen ja viiriäisten munia. Yhden uuhen poikaa syötiin jo syksyllä. Herra kalkkuna päätyi joulupöytään, rouvasta on riittänyt pieniä palasia pitkäksi aikaa. Herra kalkkunan teuraspaino oli 13 kiloa, pelkkä rintafilekin painoi kolmisen kiloa. Kyllä kalkkunasta syö isompikin porukka.”
”En halua, että yksikään eläin kärsii eläessään siitä, että haluan syödä kukkoa viinissä.”
”Jos ei voi syödä itsekasvattamaansa lihaa, niin onhan se järjetöntä. Jos aikoo lihaa syödä, niin tämä on se kaikkein järkevin tapa tehdä sitä. Tämä on mielestäni eläinystävän valinta. Eläimet ovat eläneet onnellisen elämän. Esimerkiksi ne kalkkunat, jotka jo syötiin, kirmasivat tässä pitkin pihaa ja metsää sen koko kevään ja kesän. Meillä puoliso opetti ne ojentelemaan nauloja, muttereita ja työkaluja, kun lampaille rakennettiin katosta.”
Sjöblom on kohdannut myös ihmettelyä siitä, miten hän pystyy syömään omia eläimiä. Hän muistuttaa kuitenkin, että vaikka broilerin elämä on lyhyt, vain viisi viikkoa kuoriutumisesta teurastukseen, se ei ole kanan arvoista elämää. Sika- ja lehmäpuolella hylätään lihaa sen vuoksi, että eläimillä on paljon tulehduksia ja paiseita.
”En halua, että yksikään eläin kärsii eläessään siitä, että haluan syödä kukkoa viinissä. Se ei ole reilua!” Sjöblom sanoo vakavana.
Eläinten pitämiseen liittyy myös byrokratiaa. Sjöblom on virallisesti kana- ja lammastilallinen. Oman alueen maaseutuviranomaisille tulee ilmoittaa tilatiedot, eläinten määrä ja lannankäsittelytapa. Myös esimerkiksi lampaat tulee korvamerkitä. Kirkkonummelaistilalla kaksi neljästä lampaasta on kuitenkin saanut oman korvamerkkinsä irrotettua. Keväällä, kunhan pihan pässi Bertil on saanut työnsä tehtyä ja uudet uuhet syntyvät, on taas aika hoitaa kaikkien korvamerkit kuntoon.
”Ajattelen, että tosi monelle olisi helppoa lähteä omista ruokatottumuksista liikkeelle. Melko helpolla pystyy tekemään terveellistä ja myös ekologista ruokaa itse.”
Heljä Sjöblomin ekotekoihin kuuluu myös kierrättäminen. Keittiöstä löytyy bokashi-astia. Bokashi on keittiöfermenttori, jossa biojätteet fermentoidaan multaantumisen nopeuttamiseksi. Sjöblom kuvailee itseään piiruntarkaksi kierrättäjäksi.
”Jos paperipakkauksessa on läpinäkyvässä kohdassa muovia, niin kyllä minä otan sen pois. Erottelen kaiken mahdollisen sekajätteestä ja vien ne oikeisiin paikkoihin.”
Kierrätyksen lisäksi harkintaa tehdään tarkasti myös uusien hankintojen kohdalla, esimerkiksi uusia fleece-vaatteita ei heille enää osteta. Siivouksessa käytössä ovat mikrobi- ja probioottipohjaiset tuotteet. Pyykinpesuun on etsinnässä eläinvaatteiden pesuun riittävän tehokas ekologinen puhdistusaine.
”Ajattelen, että tosi monelle olisi helppoa lähteä omista ruokatottumuksista liikkeelle. Melko helpolla pystyy tekemään terveellistä ja myös ekologista ruokaa itse. Suomalaiset juurekset ovat todella mielettömän hyviä, ja niitä tulee kaiken aikaa lisää valikoimiin. Meillä itsellä on nyt suurena suosikkina juuripersilja. Kun ihmiset vaan uskaltaisivat kokeilla enemmän. Varsinkin, kun juurekset ovat vielä melkoisen edullisia”, vinkkaa Sjöblom jokapojan ekovinkkiä kysyttäessä ja jatkaa, että koko ajan tulee enemmän eri versioita elämäntapaintiaaneista ja kukkahattutädeistä ihmisten miettiessä omaa kulutuskäyttäytymistään.
Erään sanonnan mukaan kukkahattutäti on yksi pahimmista anarkisteista. Kysymys siitä, näkeekö Sjöblom itsensä anarkistina, saa hänet purskahtamaan raikuvaan nauruun.
”Ehkä minä olen anarkisti, joissain asioissa. Ja tämä on näköjään alkanut tosi varhain. Olen itseasiassa ollut kantamassa kiviä Koijärvellä silloin aikoinaan. Olin silloin sitä mieltä, että kivien kantaminen ja ketjuilla itsensä kiinnittäminen erilaisiin paikkoihin oli ihan oikein! Osa niistä muista sieltä Koijärveltä on nyt poliitikkoja, ja niillä on edelleen hyviä ajatuksia. Minulla tämä tekeminen on nyt hieman pienempimuotoista. Puuhaan täällä korvessa omien kanojen ja rescue-eläinten kanssa”, nauraa Sjöblom.
