Elokuvakalustovuokraamon booking managerina työskentelevä Onni Vakkuri, 29, on tehnyt peliarvosteluja YouTubessa vuodesta 2009 nimellä PelaajaX. Alun perin hänen vanhempiensa pokkarikameralla kuvatulla sarjalla on nykyisin yli 6400 tilaajaa.

Mistä PelaajaX sai alkunsa?

Ihan alun perin, vuoden 2008 nurkilla selailin YouTubea, johon oli alkanut valua pelivideoita. Ensimmäinen ulkomaalainen tekijä, jota aloin seuraamaan, oli Deceased Crab. Sitä kautta aloin kiinnostumaan pelivideoista ja aloin selvittää, tekeekö kukaan vastaavaa Suomessa.

Innostuin videoiden tekemisestä lisää, kun aloin katsomaan Angry Video Game Nerdiä ja pääsin näkemään pelivideoiden erilaisia muotoja. Katsoin myös videopeleihin liittyvän huumorisarjan VideoGames Awesome, joka oli käytännössä kaveriporukka sohvalla pelaamassa ja jutustelemassa. Tajusin, että tuota haluan tehdä.

Tein vuoden verran videoita aktiivisesti. Ensimmäinen peliarvosteluni oli pelistä Shadow Ops Red Mercury. Valitsin sen, koska peli oli niin paska, että en halunnut pelata sitä rauhallisen jutustelun kera vaan runtata nopeasti läpi komedialliseen sävyyn.

PelaajaX nimi tuli ensimmäisen videon julkaisuvaiheessa, kun yritin luoda kanavaa. Nimi tuli hätäpaskana, jonka ajattelin muuttaa myöhemmin. Nimi ”Äxä” lyhenteenä vakiintui pelaajapiireissä.

Mikä on Peliapila?

Rento ja viihteellinen peliohjelma, jossa on tarkoitus kieli poskessa selvittää, kuka kaljakavereista on paras pelaamaan. Ei koko perheen ohjelma.

PelaajaX ja H.G. Hilleri

Mistä Peliapila sai alkunsa?

Yhtenä kesänä olimme vanhempieni luona juomassa kaljaa kaverini Villen eli H.G. Hillerin kanssa. Pelattiin Fight Night Champions pelin demoa ja ajateltiin, että voisi olla hauska kuvata meidän pelaamista. Meillä oli käytössä vanhempieni pokkarikamera, joka kuvasi 640X480-resoluutiolla. Kun aloin leikkaamaan videota kasaan, tuli fiilis, että tästä vois oikeasti tulla jotain. Peliapilan ensimmäinen video julkaistiin 2011.

Me tehtiin läjä jaksoja huoneessani ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Oli vaan läjä pelejä ja kaljaa. Pyrittiin pelaamaan paljon ei-tunnettuja pelejä. Yleisö alkoi löytää meidän videoita ja katsojaluvut vaihteli 100-50 000 välillä. Halusin sarjalle tuotantoarvoja, joten tilasin Kiinasta uuden mikrofonin ja ostin uuden kännykän, jolla sai HD-kuvaa. Myöhemmin päivitettiin kuvauskalustoa järjestelmäkameraan. Uudemmissa jaksoissa on ollut Green screen käytössä, ja työmäärä kasvoi jakso jaksolta. Minä tein kaiken taustatyön sekä hoidin tekniikan, ja H.G. oli mukana esiintyjänä. H.G. toimii hyvin spontaaneissa tilanteissa, hän on luonnostaan hauska tyyppi.

Sarjan nimi me keksittiin ”luovassa” ideointitilanteessa. Nimi oli niin ”lame”, että se oli pakko ottaa.

Työmäärä kasvoi jakso jaksolta.

Miten paljon formaatti on muuttunut vuosien aikana?

Kuopioon muuton jälkeen videoiden julkaisutahti hidastui. Tutustuin Green screeniin, ostin valoja ja sitä kautta panostin videoiden tuottamiseen teknisellä puolella. Alun perin tarkoituksena oli saada jakso ulos per viikko. Äxän pikapelailuvideot lisääntyi Kuopiossa. Videoiden silloinen kruununjalokivi oli Venus hostage, venäläinen pornopeli. Se sai noin 700 000 katsojaa.

Peliapilaa alettiin tehdä taas, kun aloin opiskella elokuva- ja tv-alaa. Tietotaitoni alkoi kehittyä ja kokeiltiin jatkaa sarjaa isommin ja paremmin. Tehtiin kahdeksan jakson setti ja huomasin, että tekeminen ei enää ollut yhtä haasteellista, vaan homma alkoi sujua rutiinilla.

Peliapilan konsepti oli kiva, mutta sitä pystyi viemään pidemmälle. Vuonna 2014 tehtiin ensimmäinen demo sille, mitä sarja tulee olemaan jatkossa. Olin aina tehnyt kaiken teknisen puolen yksin ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun mukana oli kolme muuta ihmistä, jotka hoitivat kuvauspuolta. Hoidin yhä sisällöntuotannollisen puolen. Luotiin konsepti, jossa sarjaan tuotiin realityhaasteohjelmien konseptista poimittu elementti mukaan. Video sai positiivisen vastaanoton ja tälläistä toivottiin lisää.

Tästä piti tehdä oikea formaatti. Elokuva-alan opinnot auttoivat uuden konseptin luomista. Peliapilan uuteen pilottijaksoon kasattiin täysi työryhmä ja jakso päätettiin kuvata. Tarkoituksena on tehdä kokonainen tuotantokausi.

Haasteet videoiden tekemisessä?

Tällä hetkellä raha.

Mieleenpainuva tarina kuvauksista?

Joka toisessa jaksossa H.G.:lla ei ole sukkia, koska hän on kaatanut kaljat ja kuivannut lattiat niillä.

Yleisin kommentti katsojilta?

Yllättyneisyys uudesta videosta.  Tyyliin: ”Kiitos tästä, mahtavaa” tai ”Mitä helvettiä? Uusi video?”

 

28.9.2019 PelaajaX-kanava täytti pyöreitä

Tulevaisuuden suunnitelmat?

Pyritään keräämään sponsoreita uuden pilottijakson myötä, koska konseptin selittäminen ja avaaminen sanallisesti on hyvin vaikeaa. Formaatti on sama vanha peliapila, eli kaljanjuontia sohvalla, paskanpuhumista ja pelaamista. Mutta mukana on kilpailullinen haaste-elementti, joka tuo jatkuvuutta ja kiinnostavuutta ohjelmasarjalle. Pyrkimyksenä on tehdä kauden alusta loppuun kestävä kilpailuelementti, jossa juontajat kilpailevat kauden läpi siitä kumpi on parempi ihminen.

Videoita on tehty jo yli kymmenen vuotta ja yhä jatketaan.