Näyttelijä Alina Tomnikov ei olisi uskonut kuinka paljon virheitä hän tulisi tekemään uransa alkuaikoina. Tomnikoville mentorit ovat kaikki kaikessa. Niitä hänellä on ollut jo ennen Teatterikorkeakoulun näyttelijäopintoja.
”Idealistinen kuva siitä, että oma polku näyttelijänä löytyisi helposti vain sen takia, että on käynyt Teatterikorkeakoulun, tai ajatus siitä, että jos jotain haluaa niin se vain tapahtuu, on saanut mielessäni realistiset mittasuhteet.”
Alina Tomnikov ei tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä, kun hän kuuli pääsevänsä opiskelemaan Teatterikorkeakouluun vuonna 2008.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun rupesin itkemään ilosta. Huomasin silloin ajattelevani, että nyt minut on löydetty, kun pääsin sisään kouluun”
Tomnikov muistelee myös, kuinka vilpittömästi ja isosti hän uskalsi silloin kertoa kouluun pääsystä muille. Hän ei vielä asunut Helsingissä tai tuntenut ketään alalta. ”Ei ollut vielä paineita, eikä tarvinnut pienentää itseään tai pelätä sitä, mitä minusta nyt ajatellaan.”
Tomnikov ei olisi koskaan voinut uskoa, kuinka paljon virheitä hän tulisi tekemään uransa alkuaikoina. Virheillä hän tarkoittaa sitä, ettei kuunnellut omaa intuitiotaan niissä hetkissä, kun olisi pitänyt.
Tomnikov kertoo ottaneensa vastaan roolin, joka ei tuntunut omalta vain siksi, koska uran alkuvaiheessa ajatus siitä, että joku ajatteli juuri häntä sopivaksi, tuntui niin hyvältä. Hän ei myöskään aina uskaltanut puhua rohkeasti ääneen omista näkemyksistään roolihahmojen suhteen vaan ajautui näyttelemään niitä omien sanojensa mukaan ”semisti”, mikä näkyi lopputuloksessa.
Uran edetessä Tomnikov on oppinut sen, miten monesta asiasta roolin saaminen voi olla kiinni. Vaikka oma koekuvaus menisikin ihan nappiin, mutta ei siitä huolimatta tule valituksi, on kysymys harvoin siitä kuka oli hyvä tai huono.
”Kysymys on sopivuudesta. Sen asian ymmärtäminen on kirkastanut ajatusta siitä, että pitää vaan muistaa olla oma itsensä.”
Kuva: Lauri Laukkanen
”Mentorit ovat minulle kaikki kaikessa!”
Tomnikov kokee, että hän oppinut todella paljon omilta mentoreiltaan, joita hänellä oli jo ennen Teatterikorkeakoulun näyttelijäopintoja.
”Mentorit ovat minulle kaikki kaikessa! Oppimisen lisäksi olen jollain tavalla myös rakentanut omaa näyttelijäidentiteettiäni sitä kautta, että olen voinut käydä avointa dialogia itselleni tärkeiden mentoreiden kautta.”
Tomnikov muistelee lämmöllä Keravan Vekarateatterin johtajaa Simo Tammista, joka otti hänet mukaan näyttelijäksi silloiseen Vekarateatterin nuorisoryhmään ja auttoi häntä myös Teatterikorkeakoulun pääsykoetehtävissä.
Teatterikorkeakoulussa Tomnikovin kurssivastaavana toimineen Tiina Pirhosen oppeja ja viisauksia Tomnikov kertoo edelleen kantavansa mukanaan.
Pirhoselta kuultua oppia ”Ikinä ei ole niin kiire, että pitää heti sanoa kyllä” Tomnikov pyrkii käyttämään aktiivisesti eikä nykyään anna myöntävää vastausta työtarjoukseen heti, vaikka mieli tekisi. Useasti aikataulut saattavat mennä työprojekteissa keskenään päällekkäin, joten on hyvä muistaa ottaa pieni hetki asioiden selvittämiseen.
”Se mikä ei ole muuttunut on se, että huomaan edelleen odottavani sitä, että milloin minut löydetään, vaikka olen päässyt toteuttamaan niitä ammatillisia tavoitteita, mistä urani alkuaikoina uskalsin vain haaveilla. Olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä minä olen saanut ja mitä minulla on, mutta kun menee eteenpäin uralla, niin kyllä ne unelmat kasvavat siinä samalla.”
Jatka Alina lausetta:
Rohkeutta on… ”Kun uskaltaa olla oma itsensä.”
Rakkaus on… ”Vadelmia ja pusuja.”
Maailman syvin haava on… ”Häpeä ja se, että hävetään että hävettää.”
Maailma tarvitsee… ”Paljon rakkautta ja uteliaisuutta.”
