Meniköhän ovi lukkoon? Jäiköhän uuni päälle? Teinkö jotain tyhmää eilen humalassa? Nämä ovat monelle tuttuja ajatuksia, mutta ihmiselle, joka kärsii pakko-oireisesta häiriöstä niiden kaltaiset tunteet ovat jatkuvia, joskus lähes ylitsepääsemättömältä tuntuvia pelkoja.
Ville (nimi muutettu), 22, elää melko tavallista opiskelijaelämää. Hän opiskelee päivisin kansanopistossa elokuva-alaa, ja koulun jälkeen viettää aikaa kavereidensa kanssa. Vapaa-ajallaan hän myös valokuvaa, leikkaa videoita, ajelee autollaan tai pelaa videopelejä.
Kuitenkin vielä reilu vuosi sitten ”tavallinen elämä” tuntui hänestä lähes mahdottomalta ajatukselta.
Terveyskirjaston mukaan noin 2-3 prosenttia aikuisista kärsii pakko-oireisesta häiriöstä, eli OCD:stä (Obsessive-Compulsive Disorder). Ville on yksi heistä.
Hän ei silti pidä siitä, että siitä puhutaan häiriönä. ”Se ei ole häiriö, se on ihmisessä oleva ilmiö. Se ei määrittele sinua persoonana.”
OCD:lle ominaisia oireita ovat pakonomaiset, epämiellyttävät ajatukset ja pelot, joita ihminen monesti pyrkii torjumaan toistamalla erilaisia tekoja, kuten rämpyttämällä valokatkaisinta, laskemalla numeroita päässään tai pesemällä toistuvasti käsiään.
”Se on pelon aiheuttama jumitustila, joka saa toistamaan asioita. […] Tulee inhottava ajatus, kun teet jotain, esimerkiksi avaat oven […] ja tunnet sellaisen pakottavan tunteen, että jotain pahaa tapahtuu sinulle, tai sinä tulet tekemään jollekin jotain pahaa. Tai tulee jokin inhottava muisto, joka toistuu päässä […] ja siihen helpottaa vain se, että laitat oven kiinni ja avaat sen uudestaan. Ja se ajatus toistuu ehkä uudestaan tai sitten ei.”
Ajatukset ja pelot voivat olla usein melko synkkiäkin, ja niihin voi liittyä oma tai läheisen kuolema tai toisen ihmisen satuttaminen. Oireista kärsivä voi pelätä esimerkiksi ajaneensa ihmisen päältä ajaessaan autoa tai jäävänsä itse auton alle, koska käyttää tiettyä takkia. Tauteihin liittyvät kontaminaatiopelot ovat myös yleisiä, ja pahimmillaan oireileva saattaa pestä kätensä verille.
Tekoihin voi liittyä jokin tietty numero. ”Kuten vaikka viidennen kerran, kun klikkaat hiirtä, niin voit hyväksyä sen [selaimen] avaamisen. Koska se on sinun turvanumerosi.”
Joskus kuitenkin turvanumerokin yhdistyy negatiiviseen ajatukseen, jolloin sen käyttäminen tuo vanhan pelon jälleen mieleen. ”Myöhemmin niillä luvuilla ei ole enää mitään väliä, koska siitäkin on tullut paska luku. […] Se ei kelpaa enää, siihenkin on tullut jokin ajatus siihen lukuun. ”
Pakottavan teon tekemättä jättämisestä seuraa aina ahdistus, ja Villellä se on johtanut jopa paniikkikohtauksiin.
Yleisimmin oireet alkavat murrosiässä tai nuorella aikuisiällä, mutta joillain ne voivat ilmentyä jo lapsena. Ville muistelee oireiden alkaneen ala-asteella, hänen ollessa noin 9-vuotias.
”Se oli varmasti yläasteella kun vanhemmat huomasivat sen. Ala-asteella ei niinkään, että yläasteella kävin juttelemassa tästä. Se tuli selväksi sieltä (nuorisopsykologilta), että minulla on tämä, mutta sitä ei ehditty diagnosoida minulle. Lopetin sen kesken ja sanoin, että pärjään yksin.”
Pakko-oireisen häiriön diagnosoiminen saattaa olla vaikeaa, sillä lieviä ja väliaikaisia pakkoajatuksia ilmenee monella. Voimakkaat pakko-oireet ovat myös yleisiä muiden psykiatristen sairauksien yhteydessä. kuten vakavassa masennuksessa, syömishäiriöissä tai hypokondriassa (sairauksien pelko, ns. ”luulosairaus”).
OCD:ssä oireet ovat kuitenkin pitkäaikaisia ja haittaavat elämää. Tavallisetkin päivän askareet hidastuvat, kun asiat täytyy tehdä useampaan kertaan. Koulussa kirjan lukeminen on vaikeaa, kun tietty lause vaatii viisi lukukertaa. Ulos lähteminen myöhästyy, kun kengät täytyy sitoa kolmesti ja tarkistaa sammuttaneensa uunin ja sulkeneensa oven kerta toisensa jälkeen.
Se vaikeuttaa myös sosiaalista elämää. Muut eivät välttämättä ymmärrä, miksi ei voi lähteä lyhyellä varoitusajalla ulos tai miksi jokin muista täysin irrationaalinen asia stressaa. Pakko-oireinen tiedostaa monesti itsekin, että pelot ovat järjettömiä, mutta se ei poista ajatuksia.
”Ihmiset rasittuvat siitä, kun on niin hidas siirtymään ja kun on kiire vaikka koulussa. Porukka ajattelee, että teen sen tahallani, että niin kuin vittuilen heille.”
”Sukulaiset aluksi, ennen kuin tästä kertoi heille, ihmettelivät, että mitä sinä oikein suljet sitä ovea edes takaisin. Että onko tämä äijä ihan seonnut? Ja sitten ne mietti, että olenko sairas jotenkin, kun olen sairaalloisen kalpea. Muutun kalpeaksi siinä, kun on se OCD päällä, ja tulee sellaista hyperventilaatiota. Ollaan luultu, että onko minulla oikeasti jokin fyysinen sairaus, että pitäisikö viedä sairaalaan.”
Pakko-oireinen häiriö lisää myös alttiutta muihin sairauksiin, kuten masennukseen, syömishäiriöihin tai paniikkihäiriöön. Joillakin oireet voivat pahimmillaan johtaa työkyvyttömyyteen.
Vaikein hetki Villellä oli kesällä 2018, kun hän aloitti varusmiespalveluksen. ”Tuli sellanen todellinen tiputus, että ei päässyt ylös enää. […] Se lähti siitä, kun kävin armeijassa. Siellä olin kaksi viikkoa, ja oireita tuli niin paljon, että jouduin lähtemään pois sieltä.”
”En pystynyt syömään kunnolla, en pystynyt nielemään ruokaa.” Ville pelkäsi tukehtuvansa syödessään. ”Se tuli niin kovana, kun ei ollut sitä yksityisyyttä oirehtia sitä OCD:tä.”
Keskeytettyään palveluksen, Ville vietti jonkin aikaa kotona toimettomana ilman työ- tai koulupaikkaa. Hän joutui syömään pitkään pelkästään muussattua ruokaa ja sosekeittoja, sillä kiinteän ruoan nieleminen pelotti.
Syksyllä hän sai kuitenkin apua. ”Sain isän kaverin kautta yhteystiedon yhteen yksityiseen psykologiin, jonka kanssa alettiin sitten miettimään, että mikäs tämä homma sitten on.”
”Aluksi se oli aika sellaista tutustumista. […] Sitten katsotaan, että synkkaako teillä kemiat niin sanotusti sen ihmisen kanssa.”
”Lähdettiin perusteista. Ensiksi tehtiin kaavake, johon kirjoitetaan, että minkälaista OCD:ta on, minkälaisia ajatuksia. Listataan pahimmat pelot, ilon aiheet tai traumat, kaikki tuollaiset asiat. […] Listataan ylös minkä tyyppistä ajatusta sinulla liikkuu näiden pakko-oireiden kanssa ja minkälaisissa fyysisissä asioissa ne tulee.”
Puheterapian lisäksi Ville on tehnyt myös erilaisia harjoitteita. Harjoite voi olla yksinkertaisesti se, että kieltää itseään toistamasta jotain tekoa, ja antaa ahdistuksen tulla ja mennä.
”Menet autoon, avaat auton oven vain kerran, laitat oven kiinni, laitat valot päälle kerran autosta, käynnistät auton, et rämppää mitään vaihteita. Sitten suljet auton kun lähdet, laitat sen lukkoon, etkä tarkista onko se lukossa. […] Vaikka kuinka paljon ahdistaisi ja hirveen huono olo tulee. Mutta olen huomannut, että se kestääkin vain sen viisi minuuttia se huono olo, ja sitten oletkin unohtanut koko asian.”
Koska oireisiin liittyy pelkoja, on myös niiden kohtaaminen tärkeää.
”Oli pimeää silloin syksyllä, ja se ahdisti. Sitten kun vaan kävi ulkona pimeän aikaan ja kävi kaupassa, ja katsoi silmiin sitä kassatyöntekijää, niin se vaikutti siihen, että huomasi ettei siellä ulkona ole mitään.”
Pakko-oireet ovat myös suorassa yhteydessä stressiin, joten eri stressinlievitystavat ovat myös hyödyllisiä terapiassa. Mielekäs tekeminen, kuten liikunta, videopelit tai muut harrastukset voivat auttaa hetkellisesti viemään keskittymisen pois vaivaavista ajatuksista. Myös mindfulness voi olla osa hoitoa.
Vertaistukiryhmä taas auttoi Villeä erilaisuuden tunteen kanssa ja valmisti häntä aloittamaan opiskelun.
Joissain tapauksissa pakko-oireista häiriötä voidaan lievittää myös serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavilla masennuslääkkeillä, mutta oireet eivät parane pelkällä lääkinnällä. Ville ei itse ole huolinut lääkkeitä.
Keväällä 2019 Ville sai myös diagnoosin psykiatrilta.
Tänä päivänä Ville voi mielestään paljon paremmin kuin vuosi sitten. Hän pystyy käymään koulussa ja ulkona, sekä syömään kiinteää ruokaa.
”Tietenkin nykyäänkin on vielä sellaista jumittamista, mutta sanotaan että se on pienentynyt noin yli puolella.”
Ville kannustaa muita pakko-oireista kärsiviä hakemaan apua. ”Ottaa sen asian itselleen tärkeäksi, että tämä on nyt minun ykkösprioriteettini saada tämä kuntoon. […] Rupeaa sitten noudattamaan niitä harjoituksia, eikä anna sen OCD:n voittaa.”
”Etkä aseta mitään paineita, että minun pitää nyt parantua. Koska se ei tule olemaan napinpainalluksella ja että se ei saata ikinä kadota, mutta sinä pystyt vähentämään sitä ja pystyt toimimaan.”
