Dystooppinen militaristen pimeyden maailma Invisible Empire -teossarja on Juha Arvid Helmisen tunnetuin työ, joka on vienyt artistin maailmalle, mutta häntä ei juuri Suomessa tunneta. Helminen on kuitenkin taitava artisti, joka on pitkäjänteisesti tehnyt omanlaistaan taidetta.
”Asuin Siltamäessä lapsena ja siellä oli paljon luontoa vieressä, oli koskia ja jokia. Lapsuus oli sellaista seikkailua ja pienestä asti.” Juha Helminen oli pienestä asti kiinnostunut epänormaativista asioista, kuten hirviöistä. ” Rakkaus kauhuelokuviin oli minulla jo lapsena. Se alkoi ruokkia mielikuvitustani ja halusin alkaa luoda semmoisia maailmoja.”
Hän muistaa vieläkin nuoruudestaan englantilaisen tuotantoyhtiön Hammerin kauhuelokuvat, joissa klassikkonäyttelijät Peter Cushing, Vincent Price ja Christopher Lee esiintyivät. ”Ne olivat kauniita katsottavia, mutta tarinoiltaan vähän hassuja.”Kauhuelokuvat kuitenkin vaikuttivat vahvasti Juha Helmisen taiteeseen, ”Myöhemmin sitten tuli 80- luvun jenkkikauhuleffat, joiden vaikutus edelleen näkyy minun taiteessani.”
Juha Helminen ryhtyi rakentamaan omaa dystooppista maailmaa. Se alkoi synkkänä kiehtovana kauhufantasiana.
”25-vuotiaana, aloin tehdä sellaisia synkkiä taidekuvia, jotka olivat hyvin kokeellisia. Niihin liittyi paljon alastomuutta. Ihmisiä maalattiin valkoisiksi ja he olivat sairaalloisen näköisiä. Mutta sitten aloin miettiä, että millainen olisi maailma, jossa kaikki on peitetty kankaaseen, joka symboloi absoluuttisen vallan luonnetta. ”
Helminen aloitti tunnetun mustan kuvasarjansa 2007-2008.
”Ihminen voi olla aika monta identiteettiä samaan aikaan. Minä olen yrittäjä, mutta olen myös valokuvaaja, freelancer ja kuvataiteilija. Mitä minä sillä hetkellä teen, on se mikä minun identiteettini on.”
Helmisen oma tyyli löytyi, kun hän opiskeli Lahden muotoiluinstituutissa. Hän kuitenkin kertoo tehneensä myös kaikkea muuta oman tyylinsä lisäksi. ”Mutta olen myös vetänyt sitä omaa linjaa. Kun on tehnyt jotain tiettyyn tyyliin yli 10 vuotta, niin välillä se on trendikästä, välillä se ei ole. Minulla on aina ollut se, että olen oman tien kulkija.”
Juha Helmisen taide on pikkutarkkaa ja tarkasti harkittua, ja hän itse kokee sen olevan hieman ristiriitaista hänen luonteensa kanssa: ”Minä olen persoonana vähän kaoottinen. Olen aika tunteellinen ihminen ja minä olen kaavoittunut. Se on mielenkiintoinen kontrasti siitä, että minun taiteeni on niin millimetrin tarkkaan vedettyä. Kaaoksesta tulee sitten tietty järjestys, mikä näkyy minun taiteessani.”
Helmisen taide resonoi moninaiselle fanikunnalle. Teoksia on ollut esillä gallerioissa ja queer- festivaaleilla muun muassa Ranskassa, ja Kolumbiassa on esitelty hänen sisällisotateemaisia töitä. ” Koska käsittelen valtaa ja sen estetiikka ja se on resonoinut siellä.”
Myös Helmisen inspiraationa käyttämä alakulttuuri kiinnostaa katsojia. ” Sitten on ihmisiä, jotka tykkäävät fetissiaspektista. Otan inspiraatiota kinky- kulttuurista ja sekoitan sitä militarismiin alleviivaten vallan perverssiä luonnetta.”
Niin kuin taide aina, Helmisen teokset antavat katsojalle tilaa tulkinnalle: ”Osalle se on vähän niin kuin nätti kuva, osa taas kokee sen omaksi historiaksi, koska sukulainen on mahdollisesti käynyt holokaustin läpi.” Hän kokee laajan katsojakuntansa positiivisena ja uskoo sen kertovan siitä, että hänen teoksensa käsittelevät ihmisyyttä laajasti. ”Katsojakunta on hyvin laaja, mikä on mielestäni hyvä, koska silloin teen jotain oikein. En tee vaan länsimaalaista, aasialaista, afrikkalaisesta vaan teen ihmiskunnasta niitä kuvia.”
Helminen kokee onnistuneensa pysymään uskollisena omalle tyylilleen, ”Minä olen onnellinen siitä, että olen luonut itselleni parin vuoden välein uuden klassikon. Minulla on sellainen olo, että teen edelleen niitä kuvia mistä pidän.”
Omista töistään Helminen kertoo tärkeimmän olevan the Queen of Invisible Empire -sarjan. ”Sitä vuosia myöhemmin tein The Cabinetin” , sen jälkeen syntyi sarja Soft Shell. ”Nyt uusi teokseni, joka oli Japanissa soolonäyttelyissä, mies pitää kameraa kädessä, on The Documentarist. ” Hän tekee taidetta ennen kaikkea itselleen. ”Olen onnellinen, koska haluan fanittaa omia juttujani. Se on yksi syy, miksi minä luon taidetta. Voin ruokkia itseni sellaisilla kuvilla mitä muut eivät ole tehnyt.”
Liikkuva kuva ja elokuvallinen kerronta on alkanut kiinnostaa yhä enemmän. ”Me kuvasimme lyhytelokuvan, ennen kuin lähdin Japaniin syksyllä. ” Elokuva on jo leikkausvaihessa ja lähinnä vailla musiikkia ja äänitöitä. ”Sitten meillä on pari muuta lyhyt elokuvaa ideaa, jos tiimi haluaa jatkaa. ” Helmisen haaveena on myös päästä tekemään pitkä elokuva. Elokuvallinen ajattelu on ollut läsnä hänen töissä alusti asti.
”Minun valokuvani on tavallaan tyylillisesti sellaisia, että nehän näyttää usein elokuva stilleiltä. Vähän kuin kohtaus, paitsi että et näe mitä siellä oikeasti tapahtuu. Se on oma tapa kertoa tarinaa.” Myös korona vei artistin kohti elokuvia: ”Kun pandemia iski oli vaikea saada malleja niin aloin tehdä actionfiguureita ja kirjoittaa niille taustatarinoita.”
Helminen on jo aiemmin tehnyt käsikirjoituksia työn ohella. ”Minä olen siis tehnyt aikaisemminkin leffakäsikirjoituksia harrastuksena, nyt tuli semmoinen fiilis, että tämä on oma tapa kertoa.” Helminen etsii nyt uusia ilmaisun keinoja liikkuvan kuvan maailmasta. ”Olin luonut niin paljon sääntöjä, mitä minun valokuvissani voi olla. Nyt minä haluan luoda uudet säännöt ja kertoa uudella tavalla, uudessa mediassa. ”
Kirjoittaja: Mae Lehto
Editoija: Taku Kaskela
