Ikitie on suomalais-ruotsalais-virolainen suurelokuva, joka tekee kunniaa niin Antti Tuurin alkuperäisteokselle kuin amerikansuomalaisten siirtolaisten vaietulle tarinalle. AJ Annilan kaunistelemattoman raadollisessa elokuvassa Tommi Korpela osoittaa jälleen taitonsa väkevien ja samalla hillittyjen roolien esittäjänä.
★★★★★
Jussi Ketola (Tommi Korpela) joutuu lähtemään yön selässä kotoaan autokyydin saattelemana. Mustassa autossa istuvat miehet haukkuvat Jussin kommunistiksi ja vievät itärajalle, jossa hänet yritetään ampua. Jussi pakenee rajan yli ja päätyy paikalliseen sairaalaan hoivattavaksi. Sairaalassa hän tapaa miehiä, jotka puhuvat suomea ja lupailevat hänelle asioita. Jussi on päätynyt Neuvostoliittoon eikä osaa aavistaa millaiseen paikkaan hänet vielä laitetaan.
Ohjaaja AJ Annila (Jadesoturi, Sauna) on tarttunut vaiettuun teemaan Suomen historiassa. Ikitie käsittelee Yhdysvalloista ja Kanadasta Suomeen palanneiden ihmisten pakkokuljetuksia Neuvostoliiton kolhooseille ja Josif Stalinin heihin kohdistamia vainoja. Iso osa paluumuuttajista muutti suoraan Neuvosto-Venäjälle paremman elämän ja suurten lupausten sokaisemana. Visuaalisena ohjaajana tunnetun Annilan kolmas täyspitkä on toistaiseksi miehen paras elokuva ja nostaa hänet lopullisesti kiinnostavimpien suomalaisohjaajien joukkoon. Ikitien tematiikassa liikutaan anteeksiannon, rakkauden ja uskollisuuden tietämillä, mutta varsinaisen pääasian kuvaus on todella suoraa ja kaunistelematonta.
Hannu-Pekka Björkmanin esittämä Kallonen on Ikitien paha setä (© Andres Teiss / Matila Röhr Productions)
Ikitie perustuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin. Annila ihastui kirjan kaunistelemattomuuteen ja halusi tuoda sen myös valkokankaalle. Elokuva kuvaakin tylyn kirjaimellisesti sitä arkea, mitä kolhooseilla elettiin. Valheet, tyhjät lupaukset, silmittömät syytökset ja niistä rankaiseminen ovat läsnä jatkuvasti ja mitä pidemmälle tarina etenee, sen epätoivoisemmaksi Jussin ja muiden kolhoosilla asuvien tilanne käy. Annilan aiempiin elokuviin verrattuna ilmapiiri on odottava ja toivoton, mutta Saunastakin tuttu anteeksianto on vahvasti läsnä – etenkin henkilöhahmojen keskinäisessä kemiassa. Miehen kehityssuunta ohjaajana on myös selkeästi ylöspäin, vaikka jo Jadesoturi osoitti, ettei hän tyydy tekemään vain ”helppoja” elokuvia.
Pohjimmiltaan Ikitie on elokuva rakkaudesta ja anteeksiannosta (© Andres Teiss / Matila Röhr Productions)
Jussia esittää kenties tämän hetken suurin nimi suomalaisessa elokuvateollisuudessa, Tommi Korpela. Hiljaista, vaatimatonta ja rehellistä pohjalaista maanviljelijää esittävä Korpela onnistuu tuomaan filmille kaiken sen epäuskon ja kärsimyksen mitä hänen esittämänsä mies kokee. Naispääosan elokuvassa tekevä tanskalainen Sidse Babett Knudsen vangitsee kolhoosilla asuvan Saran roolin juuri niin hyvin, kuin Cesar-palkittu näyttelijätär vain voi. Mainitsemisen arvoisia ovat myös Saran tytärtä eri ikäisinä näyttelevien Eedit Parikan ja Rosa Salomaan osuudet sekä pahana Kallosena nähtävä Hannu-Pekka Björkman, joka osoittaa jälleen kyvykkyytensä kantavien sivuroolien esittäjänä. Myös toinen suomalainen suurnäyttelijä Ville Virtanen onnistuu vakuuttamaan katsojan siitä, että suomalaisessa elokuvassa on edelleen tilaa aidosti osaaville tekijöille, eikä joka elokuvaan tarvita mainintaa Putous-näyttelijöistä. Lyhyesti sanottuna elokuvan roolitus on täydellinen nappisuoritus.
Perheonnea 1930-luvun neuvostokolhoosissa (© Andres Teiss / Matila Röhr Productions)
Korpelan esittämä Jussi on lähes koko elokuvan ajan tapahtumien keskiössä. Se sopii, sillä kertoohan elokuva osaltaan tositapahtumiin perustuvan tarinan juuri Jussi Ketolasta. Korpelan ja muiden hahmojen ulkopuolella elokuvan upeinta antia on Rauno Ronkaisen (Kätilö, Käsky) täydellisyyttä hipova kuvaus. Valtavat maisemaotokset kuvankauniista Virosta pehmentävät hieman elokuvan muutoin jännittävää ja hengästyttävää kerrontaa.
Ikitie on tähän mennessä vuoden paras suomalainen elokuva. Tommi Korpela nousee roolinsa myötä vahvaksi kilpailijaksi Pekka Strangille (Tom of Finland) vuoden parhaan miespääosan Jussista. Jos Korpela Jussin voittaisi, nousisi hän Tauno Palon ja Lasse Pöystin kaltaisten legendojen edelle ja kaikkein palkituimmaksi suomalaiseksi elokuvanäyttelijäksi. Annilan uralla elokuva on nousujohteinen osoitus siitä, että mies todella on matkalla suuruuteen. Kaikessa kaunistelemattomuudessaan ja karuudessaan Ikitie on lopulta hyvin kaunis ja lämmin elokuva, eikä sen kaltaisia ole viimeisten vuosikymmenten aikana Suomessa kovin montaa tehty.
