1990-luvun alussa kotimainen televisiokenttä keskittyi jonnekin Speden, Aulis Gerlanderin ja Riitta Väisäsen luoman pyhän kolminaisuuden keskelle. Sisältö oli lämpimän kotikutoista, mutta myös staattista ja korostetun kirjakielistä. Studio Julmahuvin kaltaiset sketsisarjat toki toivat kokonaisuuteen uusia nyansseja, mutta ne olivat kuitenkin pieniä pisaroita suuressa ohjelmavirrassa. Milleniaalisukupolvi halusikin suomalaiseen televisioon todellisen muodonmuutoksen, sillä pääosin unelias ohjelmatarjonta ei tarjonnut kaivattua ”wau-faktoria”.

Muodonmuutos löytyi valtamerten takaa. Kanadassa paikallinen mediatalo CHUM pyöritti MuchMusic-nimistä nuorisolle suunnattua musiikkikanavaa. Yhteistyössä kanadalaisten kanssa suomalaiset kehittivät konseptin pohjalle uuden musiikkiaiheisen televisio-ohjelman joka sai nimekseen Jyrki.

Jyrkistä muodostui ilmiö – lähes omanlaisensa ekosysteemi. Tuhannet silmäparit seurasivat MTV3:lta tullutta ohjelmaa viidesti viikossa ja kuvauspaikkana toimineen Helsingin Lasipalatsin edessä parveili kuvausten aikaan satapäin nuoria. Musiikkivideot, livemusiikki ja rennolla otteella tehdyt artistihaastattelut erottivat Jyrkin sisällöllisesti muista siihen saakka nähdyistä musiikkiohjelmista, ja ohjelma toimi myös ponnahduslautana monille artisteille ja mediapersoonille, jotka suomalaiset tuntevat vielä tänäkin päivänä.

Ohjelmaa lähetettiin kaikkiaan 2 901 lähetyksen verran, ja sen ympärille syntyi myös erikoisohjelmia, kuten tanssimusiikkiin erikoistunut Jyrki Electric Circus.  Jyrki-ilmiö elää internetin ja historiikkien syövereissä vielä tänäkin päivänä. Englantilaista Take That-yhtyettä fanittaneet ja yhtyeen lopettamisuutisesta murtuneet nuoret olivat haastateltavana ohjelmassa vuonna 1996. Lähetyksestä nauhoitettu videopätkä on kerännyt YouTubessa 500 tuhatta näyttökertaa, ja se on vain yksi esimerkki monista Jyrkin tarjoamista suurien tunteiden hetkistä. Usealla bändilläkin on monenkirjavia muistoja Jyrki-ohjelmasta, joista osa on astetta erikoisempia. Taro Korhosen ja Miika Nousiaisen kirjoittamassa Paskapokkari-kirjassa Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki muistelee, kuinka Apulannan ja Tehosekoittimen keskenään harjoittamat ”kakkakepposet” kulminoituivat Jyrkin juhlalähetyksessä. Tehosekoittimen kitaristi Arska Tiainen oli jättänyt ”ruskean yllätyksen” Santapukin rumpusetin pedaalille, ja Apulannan soittaessa kyseinen yllätys oli levinnyt niin rumpalin itsensä, kuin myös ympäröivien lavasteiden päälle.

Jyrki-ohjelmaa vuodelta 1996.

Musiikkivideoihin erikoistunut ohjaaja Toni Haaksiluoto muistelee Jyrkiä lämmöllä.

– Valmistuin Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta TV -ja -video tuotannon tradenomiksi vuonna 2000 ja pääsin heti ohjaamaan, kuvaamaan ja leikkaamaan musiikkivideoita ja dokumentteja Suomen kärkiartisteille. Niin artisteille kuin ohjaajallekin oli tärkeä asia saada musiikkivideoille päivittäistä näkyvyyttä televisiossa, Haaksiluoto kertoo.

Jyrki ei kuitenkaan jäänyt lajinsa ainoaksi. Yle TV2:lla pyörineen televisiopeli Hugon taustalla olleella mediatalolla Saraxa Medialla oli kaapeliverkossa testikanava jolla peliä koeajettiin. Hugon päätyttyä testikanava oli jäänyt ylimääräiseksi, ja eräs yhtiön työntekijöistä ehdotti, voisiko sinne tehdä sisältöä. Ehdotuksen pohjalta syntyi perinteisen television rajoja rikkonut MoonTV. Toni Haaksiluoto luotsasi MoonTV:llä musiikkivideoaiheista ”Purkissa”-ohjelmaa. Haaksiluodon mukaan MoonTV houkutteli niin tekijöitä kuin vierailijoitakin.

– Omasta ohjelmasta MoonTV:llä ei koulun penkillä olisi osannut haaveillakaan. Artistitkin olivat uudenlaisista ohjelmista innoissaan, niissä sai tehdä mitä vain ja sekoilla eikä kukaan sensuroinut niitä, Haaksiluoto muistelee.

Niin ikään suoraan koulusta MoonTV:lle päätynyt Sacha Remling on samoilla linjoilla.  

– Eihän sitä voi, eikä tarvitsekaan, normaalitelkkariin verrata. Tuotanto oli niin kevyttä, Remling kertoo.

MoonTV:n tuotannossa todella oli väljemmät rajat kuin muussa televisiotarjonnassa. Alkuperäinen ohjelmakartta muodostui puhelin- ja videopeliaiheisen sisällön ympärille, mikä johdatteli kanavan katsojakuntaan nuoria. Pian MoonTV muovautui vahvasti musiikkiohjelmiin nojaavaksi kanavaksi, mutta tarjolla oli myös paljon sellaista sisältöä, mille ei vielä 1990-luvun lopussakaan ollut jalansijaa muualla mediakentällä. Katureportterit-nimisessä ohjelmassa kamera lykättiin tavallisten kaduntallaajien käteen vailla ennalta määrättyä käsikirjoitusta. Kaikkien suomalaisten tuntemat Duudsonit aloittivat taipaleensa MoonTV:llä, kun nelikon jäsen Jarno Laasala oli töissä kanavalla. Lisäksi vielä tänäkin päivänä internet-foorumeiden syövereissä muistellaan Sami Hernesahon juontamaa Pornostara-ohjelmaa, joka sisälsi muun muassa arvioita pornoelokuvista sekä eräänlaiseksi legendaksi muodostuneen ohjelmaosion, Rakelin ja Lassin panokoulun.

Kuvankaappaus Duudsoneiden ensimmäisestä jaksosta. Kuvassa Jukka Hildén ja Jarppi Leppälä.

MoonTV:lle Mustapippuri-nimistä kokkiohjelmaa tehnyt Remling muistelee, että kanava herätti yleisössä suurta suosiota.

– Aina kun lähdettiin kaupungista vaikkapa festareille, tajusi miten iso MoonTV:n suosio on. Ja se oli iso juttu Helsingissä, mutta vielä isompi esimerkiksi Oulussa.

Muualla mediassa MoonTV:tä ei juuri noteerattu, ja kanavan suorasukainen ja suodattamaton tyyli herätti korkeintaan hiljaista paheksuntaa.

– Meidät vähän niin kuin vaiettiin kuoliaaksi ja ajateltiin ettei meitä mukamas kukaan katso. Joskus kun olin duunissa, niin joku Ylen työntekijä soitti minulle toistuvasti, ja vaati meitä pois ”aalloilta” koska lähetyksissä kiroillaan, Remling kertoo.

Vuosituhannen vaihduttua moni suurempikin kanava oli uskaltanut rikkoa tuttuja ja turvallisia kaavojaan, ja uudenlaiset ohjelmaformaatit ottivat jalansijaa televisiotarjonnassa. Suomalaiseen televisioon saatiin uusia valtakunnallisia televisiokanavia, kun Nelonen aloitti toimintansa vuonna 1997. MTV Oy puolestaan perusti vuonna 1999 TVTV!-nimisen kaapelikanavan, jonka ohjelmasisältö koostui lähinnä emokanava MTV3:n toiveuusinnoista sekä muun muassa Jyrkistä. TVTV!:n korvasi vuonna 2001 SubTV, joka profiloitui pian nuorten aikuisten kanavaksi, ja tarjosi myös varta vasten kanavalle räätälöityä ohjelmasisältöä. MTV Oy sekä Nelonen olivatkin suuressa roolissa, kun erilaiset tosi-tv- ja kilpailuformaatit rantautuivat televisiokentälle tuoden mukanaan uusia tuulia. MTV3:n Popstars- ohjelmaformaatissa etsittiin nousevia nimiä kotimaiseen musiikkimaailmaan, ja Nelosen Yllytyshullut-ohjelma taas laittoi kilpailijat tekemään hurjia tehtäviä, joiden suorittamisesta sai palkinnoksi ulkomaanmatkoja.

Kuvankaappaus ohjelmasta Far Out.

Jo MoonTV:ltä tutuksi tullut toimintamalli siitä, miten tavalliset kansalaiset voivat tuoda omaa viihdyttävää sisältöään osaksi päivittäistä televisiota, oli uutuusformaattien kirjossa rantautunut myös suuremmilla kanaville. Vuonna 2001 alkanut matkailuaiheinen kilpailuohjelma Far Out olikin oivallinen esimerkki siitä, ja maailmanmatkailun makua kotikatsomoihin saatiin kilpailijoiden itse kuvaamilla reissuvideoilla. Aivan kuten MoonTV:llä kuin myös Jyrkissä, Far Outin kaltaisissa ohjelmissa ei patsasteltu kirjakielisen käsikirjoituksen tai jämptisti tarkkojen sisältörajojen kanssa.  

Ohjelmassa kilpaillut Tatu Ferchen kertoo, ettei uudenlainen ohjelmasisältö tuntunut vielä tuolloin mullistavalta.

– Täytyy muistaa että aika oli eri, oli netti mutta ei somea. Ei siinä ollut sellaista hekumallista tunnetta, me vain lähdettiin reissuun.

Ferchen voitti Far Outin ensimmäisen tuotantokauden yhdessä ystävänsä Eeka Mäkysen kanssa, ja toisella tuotantokaudella Ferchen oli mukana myös juontajan roolissa. Hän kuitenkin myöntää, että julkisuudessa oleminen ei tuntunut hänelle itselleen merkitykselliseltä. Nykyään Ferchen kiikaroikin televisiokenttää eri perspektiivistä, sillä hän työskentelee tuotantoyhtiö Banijay Finlandin toimitusjohtajana.

– Televisioala on mielenkiintoinen. Tuntuu aina hyvältä tehdä jotain mikä resonoi yleisöön. Toinen jalka on aina luovalla alueella ja toinen taas toisaalta bisneksen parissa. Nykyään ohjelmien tekokaari on nopea ja variaatiota on paljon, Ferchen kertoo.


Vuosituhannen taitteessa televisiokenttä muuttui, ja 1990-luvun alun ”pyhästä kolminaisuudesta” irroittauduttiin jopa anarkistisin ottein. Niin Haaksiluoto, Remling kuin Ferchenkin ovat sitä mieltä, että nykyään sosiaalisen median sisällöntuottajat, eritoten tubettajat, edustavat samaa genreä kuin suomalainen televisio murroskautenaan.

Juuso Kunelius