Piti olla yläkoulun päättäjäiset ja ammatinvalinta. Piti hengata rannalla ja ajaa kevytmoottoripyörällä kavereiden kanssa. Piti olla kesä täynnä ääntä ja vimmaa. Yksi lääkärikäynti muutti kaiken. ”Näyttää siltä, että sinulla on aggressiivinen sarkooma. Tilanne on niin vakava, että lähetän magneettikuvat jo tänään Helsingin yliopistolliseen sairaalaan tutkittaviksi.”
Oli yläasteen liikuntatunti. Pesäpalloa heittäessään Antti tunsi vihlaisun olkapäässään, mutta arveli kivun johtuvan jumiutuneista hartioista. Seuraavien viikkojen aikana kipu voimistui ja alkoi tuntua myös kevytmoottoripyörällä ajaessa ja lopulta herätti öisinkin. Antti hakeutui lääkäriin. ”Lääkärit epäilevät lihaskipua ja myöhemmin jännetuppitulehdusta. Ensimmäisillä kerroilla sain särkylääkettä ja myöhemmin kivun jatkuessa olkapäähän pistettiin kortisonia”, Antti kertoo.
Monen tuloksettoman lääkärikäynnin jälkeen yksityinen lääkäri viimein lähetti Antin tarkempiin tutkimuksiin. Antin isäpuoli oli mukana kuulemassa magneettikuvauksen tuloksen: Antin olkapäästä löytyi kasvain, ja jo ensi näkemältä lääkäri epäili sen olevan pahanlaatuinen. Antti oli tuolloin vasta 16-vuotias.
Yhtäkkiä tulevaisuus saattoi tarkoittaa leikkausta ja sytostaatteja tai pahimmassa tapauksessa kukkia ja hauta-arkkua. Diagnoosin kuulemisen jälkeen Antti soitti mummolleen ja itki.
”Et sinä ennen minua kuole”, mummo lohdutti.
Parin viikon päästä lääkärit ottivat Helsingissä koepalan, minkä jälkeen Antti suuntasi äitinsä kanssa Miami Beachille odottamaan tuloksia. ”Antti halusi matkustaa Miami Beachille ja ajattelin, että se saattaa olla poikani viimeinen matka. Saisin viettää ajan hänen kanssaan ja toivoin, että matka pitäisi ajatukset poissa kasvaimesta”, hänen äitinsä muistelee.
Miami Beachilla Antti lomaili ja nautti elämästä. Antin sisarusparvi oli jäänyt kotiin, ja hän oli ensimmäistä kertaa kahdestaan äitinsä kanssa lomalla. Matkalla tuli puhuttua monista asioista, joita aiemmin ei ollut tullut käsiteltyä. Loma lähensi Antin ja äidin välejä.
Loman jälkeen kesti vielä viikon, että koepalan tulokset tulivat. Antin isä soitti sairaalaan ja sai kuulla ilouutisen: Kasvain on hyvälaatuinen ja voitaisiin leikata. Antti sai leikkauskutsun, ja kasvain poistettiin. Kasvain oli halkaisijaltaan 25 millimetriä pitkä, ja sen tilalle tarvittiin Antin lantiosta siirretyn oman luun lisäksi pakastettua luuta luupankista.
Kasvain oli ehtinyt tehdä paljon tuhoa Antin olkapäässä. Se oli repinyt jänteitä irti rintalastasta ja lapaluusta. Käsi ei noussut enää juuri ollenkaan ylöspäin. Antti oli juuri päässyt haluamaansa kouluun merenkulkualalle, mutta lääkäri totesi, että unelma tulisi unohtaa ja ryhtyä toimistotyöhön. Käsi ei tulisi koskaan kestämään kovin fyysistä työtä.
Pian Antti huomasikin, että jopa maitopurkin nostaminen oli mahdotonta. Hän alkoi tehdä kaiken vasemmalla kädellä. Oikea käsi oli liian heikko edes kättelyyn. ”Leikkauksen jälkeen elämä oli fysioterapiaa ja särkylääkkeiden syömistä. Joka kerta suihkuun mennessäni säpsähdin valtavia metallisia niittejä, jotka pitivät leikkaushaavaa kasassa. Kevarillakaan en saanut ajaa. Nuoruus jäi siltä kesältä kokonaan elämättä”, Antti muistelee.
Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Antti on käynyt armeijan ja suorittanut lähes kokonaan koulun, jota hänellä ei lääkärin mukaan pitänyt olla mahdollisuutta suorittaa.
”Armeijassa en halunnut päästä helpommalla leikatun käden takia, joten en kertonut siitä kenellekään. Kysyttäessä vastasin jotain ympäripyöreää. Aloin urheilla ja huoltaa kehoani, kun tajusin sen olevan haavoittuva”, Antti kertoo.
Antti alkoi punnertaa ja juosta pitkiä lenkkejä. Käsi parani yllättävän hyvään kuntoon eikä enää juuri rajoita Antin elämää. Kunnon myötä kohosi myös mieliala. Tapaus pysäytti Antin lisäksi koko perheen ja sai punnitsemaan elämänarvoja. ”Tällainen tapaus herätti ajatukseen, että elämä voi tuoda eteen mitä tahansa. Aloin miettiä omaa käytöstäni muita kohtaan ja päätin alkaa tietoisesti tekemään muille hyvää. Mulla on kuitenkin paljon läheisiä ja käsi tallella. Asiat voisivat olla huonomminkin.”
Antin nimi muutettu.
