Tiesitkö, että Senaatintorin laidalla olevassa Bockin talossa käyskentelee harmaa rouva? Tai että Aleksanterin teatterissa kummittelee venäläinen upseeri? Helsingin kaupunginmuseon museoemäntä Vanessa Kairulahti alkaa toukokuussa järjestää yleisölle avoimia kummituskävelyjä. Hänestä kummitustarinoissa kiehtovinta on tarinoiden voima.
Helsingin kaupunginmuseon museoemäntä Vanessa Kairulahti esittelee sokkeloisen museon uumenissa sijaitsevan Falkmanin ateljeen. Runsaasta ja historiaa henkivästä huoneesta Kairulahti aikoo aloittaa myös kummituskävelyt, joille yleisö pääsee osallistumaan toukokuusta alkaen. Kummituskävelyillä osallistujat pääsevät tutustumaan Helsingin kulttuuri- ja rakennushistoriaan uudella tavalla – kummitustarinoiden siivittämänä.
Kairulahti päätyi suunnittelemaan kummituskävelyitä, kun museokävijät alkoivat kesällä kyselemään niitä. Jo aiemmin Kairulahden kollega, museon entinen kummitusvastaava, oli koonnut suppean kartan Helsingin kummituspaikoista. Kairulahti alkoi tekemään taustatyötä ja keräämään kummitustarinoita keskusta-alueelta. Kiinnostavat tarinat löydettyään hän on suunnitellut kaksi eri reittiä. Toukokuusta alkaen voi kävellä Kairulahden opastamana Esplanadilta alkavaa Puistokatujen kummitukset -reittiä, ja sen lisäksi kesä-Helsingissä kummituksista voi kuulla kävelyllä, joka lähtee Kruununhaasta.
”Kummituskävelyillä ei kerrota pelkästään kummitusjuttuja, vaan ne ovat uusi tapa tutustua kaupungin ja sen ympäristön historiaan. Ei ole sattumaa, että sellaisissa paikoissa kerrotaan kummitustarinoita, joilla on myös mielenkiintoinen historia”, Kairulahti kertoo.
Kairulahti aikoo ottaa yleisön mukaan kummitusjuttuihin. Kävelyille osallistujat voivat halutessaan kertoa oman kummitustarinan, ja yhdessä mietitään, miten kierroksella kuullut kummitustarinat liittyvät taustaansa.
”Yleensä kummitustarinoissa on jokin funktio tai opetus. Niissä voidaan käsitellä jotain kollektiivista traumaa, kuten sotaa, epidemiaa tai vieraan maan valloitusta. Sosiaalisia funktioita tarinoissa ovat esimerkiksi naisen ristiriitaiset roolit. Jos nainen on pettänyt miestään, tullut sen jälkeen murhatuksi ja jäänyt kuoltuaan kummittelemaan, kummitustarinaa kerrotaan opetuksena naisen tekemästä virheestä.”
Senaatintorin laidalla sijaitseva Valtioneuvoston linna on yksi kummituskävelyn kohteista.
Kairulahti on koulutukseltaan uskontotieteilijä, joka on perehtynyt suomalaiseen kansanuskoon. Kerätessään helsinkiläisiä kummitustarinoita tausta-aineistoksi kävelyilleen hän pohti myös lähdekritiikkiä. Sen merkitys osoittautui lopulta kuitenkin toissijaiseksi. Museoemännän mielestä faktatietoja tärkeämpi kysymys on, miksi tiettyä tarinaa kerrotaan tietyssä paikassa – joskus jopa vuosikymmenten ajan.
”Pohdin, mistä tarina nousee. Valitsen tarinat kävelylle sen perusteella, jos tarinalla on myös kiehtova tausta. Kummituksen olemassaoloa ei pysty mitenkään tarkistamaan, mutta jos sen nimi on tiedossa, henkilöstä voi etsiä lisää tietoa. Silloin tarinalla itsellään on merkitys.”
Joskus kummitustarinan taustalle voi olla useita eri selityksiä. Kairulahti kertoo vastapäätä Helsingin kaupunginmuseota sijaitsevasta Bockin talosta, jossa kerrotaan kummittelevan harmaa rouva. Hänestä on tehty havaintoja jo 1800-luvulta lähtien, vanhan ravintola Seurahuoneen tiloissa. Toisen teorian perusteella harmaa rouva olisi entinen isäntäänsä rakastunut piika, toinen tarina väittää hänen olevan sairaanhoitaja.
Kairulahti harmittelee, ettei kummituksista ole olemassa tieteellisiä aineistoja, joiden perusteella ne voisi jakaa erilaisiin kategorioihin. Niinpä hän on alkanut erottelemaan niitä itse.
”Tarinoissa puhutaan harmaista, valkoisista ja mustista rouvista. Mustia rouvia näyttäisi yhdistävän synkkä tausta, joka ilmenee pahantahtoisuutena, kuten ovien paiskimisena. Valkoiset rouvat taas ovat yleensä hyväntahtoisia, mutta omaavat traagisen marttyyrikohtalon. Harmaat rouvat ovat jotain edellisten väliltä.”
Helsingin kaupunginmuseon opas ja kummituskävelyjen käsikirjoittaja Vanessa Kairulahti on valmis ottamaan vastaan museon kummitusvastaavan tittelin.
Vaikka Helsingin kummituskeskittymä on keskustan liepeillä, Kairulahtea askarruttaa kysymys, voisiko kummituksia olla lähiöissä. Kairulahti on Laajasalosta kotoisin ja kertoo, että kaupunginosassa on puhuttu turbaanipäisestä miehestä, joka asuu metsässä.
”Tuoreita kummitustarinoita ei juuri kerrota. Tai jos kerrotaan, niitä kerrotaan enemmänkin urbaanilegendoina kuin kummitustarinoina.”
Kairulahden mielestä nykyajan urbaanilegendat heijastelevat ihmisten pelkoja, uutisia ja yhteiskunnan tilaa. Kun jokin asia pelottaa, sitä aletaan käsitellä urbaanilegendan muodossa. Kairulahti antaa esimerkin.
”Monia suomalaisia pelottaa maahanmuutto. Aletaan kertoa urbaanilegendaa, jossa joku ulkomaalainen on kidnapannut lapsia valkoiseen pakettiautoon Jakomäessä. Todellisuudessa ei ole havaintoja, että mitään sellaista olisi tapahtunut.”
Kairulahti on pohtii, onko käsitys tarinankerronnasta muuttunut. Urbaanilegendojen yleistymisen lisäksi hän on huomannut, että myös vanhoihin kummitustarinoihin lisätään uusia piirteitä. Usein ne saavat viihteellisiä vaikutteita elokuvista. Toisaalta kummitustarinoista yritetään saada nykyään entistä uskottavampia – mutta kuitenkin aina niin, että ne ovat tapahtuneet tutun tutulle.
Myös ihmisten suhde kummitustarinoihin on muuttunut vuosien saatossa. Kairulahti kertoo, että vielä sata vuotta sitten kummitustarinoita kerrottiin avoimesti takkatulen ääressä, myös lapsille.
”Nykyään kummituskokemuksista ei huudella, koska ihmiset pelkäävät leimautuvansa. Niitä kuitenkin tapahtuu, ja ne voivat vaikuttaa kokijan maailmankatsomukseen voimakkaasti.”
Helsingin kaupunginmuseon ullakko on tyhjä, kolkko ja viileä – ja siellä kerrotaan kummittelevan.
Kairulahden mielestä kummitustarinoita ei voi pohtia tai tarkastella täysin itsenäisenä, objektiivisena aiheena.
”Kummitustarinoihin liittyy uskonto ja uskonnollisuus, joissa taas on huomioitava psykologia, sosiologia ja historia.”
Kummituskävelyt ovat jo herättäneet kiinnostusta, mutta kritiikkiä ei museon uusi konsepti ole vielä saanut. Kairulahti uskoo, että kummitustarinoihin kriittisesti suhtautuva osallistuja leppyy kyllä huomatessaan, että kävelyllä ollaan ennen kaikkea kaupungin mielenkiintoisen kulttuurihistorian äärellä.
Kävelyillään Kairulahti jättääkin kuulijalle valinnanvapauden: uskoako kummitustarinoihin vai ei?
