Nykyään moni valitsee verkkokaupan perinteisen myymälän sijaan. Verkossa on nopeaa ja helppoa tehdä ostoksia. Ostopäätös on vain klikkauksen päässä eikä omalta pehmeältä kotisohvalta tarvitse lähteä minnekään. Valikoima verkossa on laaja ja tuotteet toimitetaan melkein kotiovelle saakka. Mutta mikä on perinteisen myymälän vahvuus verrattuna digitaaliseen kauppaan? Vai häviävätkö kivijalkamyymälät tulevaisuudessa kokonaan?

Kaupassa

Ihmiset ovat kautta aikojen kokoontuneet toreille. Torilla kierreltiin, katseltiin, vertailtiin ja tehtiin ostoksia. Samalla tavattiin muita ihmisiä. Henkilökohtaisella palvelulla oli suuri merkitys ja tuoreet tuotteet pakattiin samalla kun vaihdettiin kuulumisia kalasaaliista tai perunasadosta. Tämän päivän ruokakauppojen värikkäät hedelmä- ja vihannesosastot muistuttavat erehdyttävästi torin tapaa tuoda tuotteet esille.

Myymälän vahvuus onkin ehdottomasti asiantunteva asiakaspalvelu. Henkilökohtaista opastusta verkosta ei saa. Toinen iso valtti on perinteisten myymälöiden konkreettisuus. Se, että pääsemme käyttämään viittä aistiamme yhtä aikaa.

Näköaisti

Valot, värit ja materiaalit luovat yhdessä kokonaisuuden, joka houkuttelee viipymään tilassa pidempään. Myymälän tuote-esillepanot ja esimerkiksi stailatut nuket antavat inspiraatiota sekä informaatiota siitä, miten tuotteita voi yhdistellä ja käyttää. Stailauksen avulla myymälä onnistuu puhuttelemaan juuri sitä kohderyhmää, jonka se haluaa tavoittaa.

Kuuloaisti

Myymälässä soivalla musiikilla on iso merkitys. Musiikki saa asiakkaat viihtymään pidempään tai vastaavasti poistumaan kaupasta nopeammin. Mitä kauemmin asiakas myymälässä viettää aikaa, sen helpommin hänelle tarjoutuu mahdollisuus nähdä koko myymälän valikoima. Oikeanlainen musiikki istuu yrityksen imagoon ja auttaa rakentamaan halutunlaista mielikuvaa. Äänenvoimakkuudella on myös vaikutusta. Päivän vaihtuessa iltaan ja viikon edetessä kohti viikonloppua voi äänen volyymia nostaa.

Hajuaisti

Tuoksuilla on tärkeä rooli viihtyvyyden rakentamisessa. Puhtaassa ja raikkaassa ympäristössä haluaa olla. Hieltä haisevassa sovituskopissa kauneinkin toppi näyttää nuhjuiselta. Tuoksulaitteet on helppo asentaa ja tuoksuvalikoima on laaja. Toimialasta riippuen voi valita vaikkapa kahvin, leivonnaisten, aidon nahan tai puhtaan pyykin tuoksun. Hyvältä tuoksuvaan myymälään haluaa palata uudestaan.

Makuaisti

Monien myymälöiden yhteyteen avataan kahviloita. Varsinkin kirjakauppojen kylkeen kahvila sopii erinomaisesti. Kahviloista leviää myös herkullinen tuoksu myymälään. Ostoskeskuksista löytyvät herkulliset ravintolamaailmat, joissa voi ostosten lomassa levähtää ja virkistäytyä.

Tuntoaisti

Tämä on verkkokauppaan verrattuna oleellisin ero. Verkossa emme pysty sovittamaan tuotteita. Miltä kangas tuntuu iholla, miten housut istuvat tai millainen lesti kengässä on. Varsinkin sisustustavaroita ostettaessa tuotteen luonnollinen koko on tärkeä. Tietokoneen ruudulta kynttelikön korkeutta on vaikea arvioida. Vaikka mitat on ilmoitettu, se ei kuitenkaan havainnoi samalla tavalla kuin aito konkreettinen tuote. Tuotteen koskettaminen on myös ensimmäinen askel ostopäätökseen.

Myös myymälän lämpötila vaikuttaa viihtyvyyteen. Talvipakkasilla ostoksien tekeminen toppatakki päällä on hikistä hommaa ja kesällä jäätelöä valitessa pakastealtaan vieressä tulee kylmä. Tähän myymälöiden pitäisi kiinnittää vastaisuudessa huomiota. Sopivassa lämpötilassa ostosten tekoon keskittyy paremmin.

Kaikilla aisteilla

Kun viestit aisteihin tukevat toinen toisiaan, on mahdollista luoda mielikuvasta konkreettinen kokemus. Myymälöiden tuleekin ottaa kaikki irti moniaistisuudesta ja luoda tämän avulla asiakkaille elämyksiä. Tämä on perinteisen myymälän vahvuus ja erinomainen kilpailukeino verkkokauppaan verrattuna.

Tulevaisuudessa verkkokauppa ja myymälä tulevat varmasti tukemaan sekä täydentämään toinen toisiaan. Digitalisaatio eittämättä tappaa jotkut myymälät, mutta vain ne, joissa ei panosteta asiakaspalveluun ja joissa ei huomioida moniaistisuuden mahdollisuutta elämyksiä rakennettaessa.