Pertti Kurikka on nimeään kantavan punk-yhtyeen kitaristi. Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli Kovasikajutu-dokumentista. Kurikan uusimman lavahahmon taustalla on kauhujutut. Hänen toimiaan leimaa luja usko omaan tekemiseen.

PerttiKurikka

”Mitä olisit sanonut, jos olisin tehnyt lommon sun autoon?” Pertti Kurikka kysyy, kun nautimme kahvia haastattelun lomassa. En osaa vastata suoraan ja jään empimään kunnes sanon, että soittaisin varmaan korjaamolle. Vastaus ei tyydytä Kurikkaa , vaan hän haluaa tietää, suuttuisinko hänelle, jos hän olisi tehnyt sen tahallaan.

Syy-seuraussuhteen hahmottaminen on avain Pertti Kurikan maailmaan. Kun kuuntelee miehen tarinointia ymmärtää, että kaikella tekemisellä täytyy olla hyvä syy ja tekemisen täytyy olla mielekästä. Niin punk-yhtye Pertti Kurikan nimipäivät kuin Kalevi Helvetin kauhujuttuja kertova hahmo ovat syntyneet halusta tehdä jotain itseä kiinnostavaa ja kertoa Kurikalle tärkeistä tai läheisistä asioista.

Tämän määrätietoisen asenteen seurauksena on ollut se, että Pertti Kurikan nimipäivät tuntee nykyään kaikki vähänkään musiikkimaailmaa seuraavat. Yhtye on esiintynyt lämmittelijänä niin HIM:n Tavastian-keikalla kuin PMMP:n jäähyväiskiertueella Helsingin jäähallissa. Lisäksi yhtye on punkpiireissä erittäin pidetty ja on keikkaillut Suomen lisäksi mm. Austinissa, Texasissa ja eri puolilla Eurooppaa.

Kyllä se yleisö tuntuu tykkäävän meidän musiikista ulkomaillakin, mutta eihän ne sanoista ymmärrä hölkäsen pöläystä”, yhtyeen perustajajäsen kertoo hymyssä suin.

Pertti Kurikan nimipäivien on sanottu palauttaneen kotimaiseen punkkiin sen alkuperäisen asenteen eli aitouden ja energisyyden. Yhtyeen sanoitukset tekijöiden, tässä tapauksessa neljän kehitysvammaisen miehen, arjesta ovat suoria ja herättävät ajatuksia. Pelkkä julistaminen ei kuitenkaan ole yhtyeen tarkoitus.

Pertti Kurikan nimipäivien kanssa tarkoitus on tehdä hyvää tuotantoa. Sen lisäksi haluamme levittää hyvää meininkiä ja mieltä”, sanoo yhtyeen kitaristina ja biisinkirjoittajana toimiva Kurikka.

Kurikan vastuu yhtyeistään nousee esiin, kun puheeksi tulee hänen tuorein esiintyjäminänsä Kalevi Helvetti ja sen suhde nuorempiin kuuntelijoihin: ”Kalevi Helvettiä on ollut oikein jees tehdä, mutta siinä on yksi juttu.” Hän hiljentää puhetahtiaan ja heristää sormeaan. ”Sitä ei saa esittää lapsille, koska nehän pelkäävät sitä”, hän painottaa. Kalevi Helvetin hahmo rakentui helvetti-sanan ympärille ja syntyi alun perin teatteriesitykseksi. ”Tykkään tehdä tällaisia jännitysjuttuja”, Kurikka taustoittaa hahmon tarinaa.

Kurikan elämässä musiikki on ollut läsnä nuoresta asti. Vihdissä 1956 syntynyt mies kertoo, että hänen ensimmäiset musiikilliset muistonsa liittyvät Matti Paalosmaan listaohjelmaan radiossa. ”Muistan niiltä ajoilta Fredin Napostellaan-ja Kauan -kappaleet, sekä Joukon ja Kostin Muisto vain jää -hitin. Myöhemmin kuuntelin sitten Juhani Kannen ja Heikki Harman pitämää Rockradiota, ja sitä kautta löysin punkin ”, hän muistelee. Radion kuunteleminen kuuluu edelleen olennaisena osana Kurikan arkeen. Viikonloppuisin hän kertoo rentoutuvansa kotona kuunnellen radiosta suomipoppia.

Pertti Kurikka on tullut tunnetuksi punkmuusikkona ja hän myöntää, että hänellä oli jo nuorempana tyyliin yhdistetty asenne.

Jos asuntolan naapuri ei pitänyt hänen soittamistaan punklevyistä, Kurikka soitti niitä kunnes naapuri sai tarpeekseen.

”En välittänyt, jos joku ei halunnut kuunnella punkkia. Mä muistan kuinka laitoin tuollaisessa tilanteessa Eppu Normaalin Suomi-ilmiön aina uudestaan soimaan.”

Ennen Helsinkiin muuttoaan Kurikka asui Orimattilassa Tapolan kyläyhteisössä. Siellä vaadittiin asenteen lisäksi paikoin myös nöyryyttä.”Olin ostanut Hassisen koneen Täältä tullaan Venäjä-levyn. Soitin levyä siellä,  ja ohjaajat eivät siitä tykänneet. Levyn kappaleissa oli heidän mielestään liian rankat sanat. Siellähän lauletaan muun muassa, että mulla on jumalat jalassa. No, ohjaajat käskivät lopulta polttamaan levyn,  ja niin oli sitten lopulta tehtävä”, Kurikka muistelee, mutta ei vaikuta erityisen katkeralta. Muutettuaan Helsinkiin hän osti levyn uudelleen.

Sinnikkyys ja usko omaan tekemiseen leimaavat Kurikan tekemisiä. Onnistumiset ovat ruokkineet itsevarmuutta, josta oli olemassa jo aavistus yhtyeen alkutaipaleella: ”Pertti Kurikan kanssa tää on mennyt just niin kuin piti. Kun me aloimme tekemään tätä, mietimme, että tämä homma voisi tulla isoksi, ” hän toteaa.