Herneenversot ovat edullista ja terveellistä ruokaa. Kuivatut ruokaherneet maksavat luomulaatuisinakin vain alle kaksi euroa kilolta, ja jo sadasta grammasta saa monta satoa tuoreita ja herkullisia herneenversoja. Tässä helpot ohjeet niiden kasvattamiseen.

1. Liota kourallinen kuivattuja herneitä vedessä yön yli tai vuorokauden ajan. Liottaminen nopeuttaa itämistä, sillä se pehmittää kovan kuoren, ja vesi pääsee nopeammin siemenen sisään.

2. Valitse kasvatusastia. Astiassa on hyvä olla reikä pohjassa, jolloin ylimääräinen vesi pääsee pois. Umpinaisen astian pohjalle kannattaa laittaa soraa, jolloin ylimääräinen vesi jää sinne eikä jää seisomaan kasvin juurille. Herneenversot eivät välttämättä tarvitse paksua multakerrosta, joten matalassa ja laakeassa astiassa kasvattamalla saa suuremman sadon. Valitsin tähän tavallisen kukkaruukun, koska sellainen oli saatavilla.

3. Täytä astia mullalla. Kylvö- tai taimimulta sopii iduille paremmin kuin kukkamulta. Kukkamullassa on lannoitetta, joka haittaa siementen itämistä.

4. Kastele multa läpimäräksi. Multa on helpompi kastella ennen siementen lisäämistä, ja vesi tiivistää kasvualustan sopivaan korkeuteen.

5. Lisää herneet. Versotusta varten herneet voi kylvää tiheään.

6. Peittele herneet multakerroksella. Kostuta multa suihkepullolla.

7. Huputa astia muovipussilla tai -kelmulla. Muovi pitää kylvöksen kosteana. Laita astia lämpimään paikkaan itämään. Tässä vaiheessa valolla ei vielä ole merkitystä.

8. Noin viiden päivän kuluttua idut läpäisevät multakerroksen. Silloin voit poistaa muovin ja nostaa astian ikkunalaudalle.

9. Pidä kylvös kosteana. Satoa odotellessa voit katsella tämän videon:

10. Versot voi syödä, kun niiden korkeus on noin 10-15 cm. Pitemmäksi venähtäneet muuttuvat puumaisiksi, eivätkä ne ole enää niin herkullisia.

11. Samasta kylvöksestä saat vielä toisenkin sadon, jos leikkaat ne alimpien lehtihakojen yläpuolelta. Voit myös kylvää herneitä viikon välein uusiin astioihin, jolloin sinulla on jatkuvasti tuoreita versoja käytettävänä.

12. Sitten vaan herkuttelemaan! Herneenversot sopivat salaatteihin, kala- ja liharuokien lisukkeeksi tai syötäväksi sellaisenaan.