Eljas Törneblom on kotonaan numeroiden maailmassa. Loogisuus ja abstraktius ovat kiehtoneet häntä aina. 12-vuotiaana Törneblom oli vakuuttunut siitä, että hänestä tulee joko runoilija tai tiedemies.
Nykyään Helsingin yliopistossa matematiikan tuntiopettajana työskentelevä Törneblom ei ole enää vuosiin kirjoitellut runoja. Innostuneella tyylillä puhuva matematiikan tohtori näkee kuitenkin runoudella ja matematiikalla paljon yhteistä. ”Molemmissa käsitellään luovasti merkkijonoja, ja säännönmukaisuus on olennaista sekä matematiikassa että runoudessa. Hyvän runoilijan on hallittava riimien ja rytmin käytön säännöstö”, hän kertoo.
Tohtoriksi vuonna 2010 väitelleen Törneblomin matka matemaatikoksi ei alkanut kaikkein helpoimmalla mahdollisella tavalla. Taivallahden ala-asteen erityisluokalla puhelias poika jäi matematiikassa muista jälkeen, sillä synnynnäisen CP-vammansa vuoksi Törneblom kirjoitti numeroita hitaasti. Matemaattisesti lahjakas poika joutui käyttämään runsaasti aikaa laskutoimitusten tekemiseen, mikä aiheutti ongelmia koulussa. Yläasteella koulunkäynti helpottui kuitenkin merkittävästi, kun uusi opettaja oli joustavampi ja sallivampi: Törneblomin ei tarvinnut enää kirjoittaa laskujen kaikkia välivaiheita, ja tietyt tehtävät oli mahdollista jättää väliin kokonaan.
Lukiossa ja myöhemmin yliopistossa opiskellessaan Törneblom joutui usein tekemään muita enemmän töitä menestyäkseen opinnoissa. ”Tavallaan siitä on ollut varmaan hyötyäkin. Ehkä se työnteko on auttanut kehittymään sitkeämmäksi ja ahkerammaksi, kun on joutunut käyttämään enemmän aikaa opiskeluun. Opiskeltaviin asioihin myös aina varmasti paneutui ja keskittyi huolellisesti.”
Yliopistomaailma ottaa Törneblomin kokemuksen mukaan vammaisopiskelijat erittäin hyvin vastaan. Vammaisopiskelijoilla on muun muassa oma opintoneuvojansa, ja tenttitilaisuuksissa on mahdollista saada ylimääräistä vastausaikaa.
Luonnontieteistä yleisesti kiinnostuneelle miehelle matematiikka valikoitui lopulta omaksi alaksi, kun yliopisto-opintoja oli takana vuoden verran. Tietojenkäsittelytieteen pääaineopiskelijana aloittanut Törneblom päätyi vaihtamaan pääaineensa lopulta matematiikkaan, koska koki sen olevan tieteenaloista kiinnostavin ja toisaalta myös hänelle helpoiten hahmotettava. ”On hieman vaikea selittää, mikä matematiikassa kiinnostaa – ainakin abstraktius ja mahdollisuus luovaan työskentelyyn.” Hän valottaa suhtautumistaan matematiikkaan esimerkillä:
”Kuvittele, että hapuilisit äärettömän suuressa labyrintissä: sokkelon seinien läpi ei saa mennä, mutta muuten etenemisvaihtoehtoja löytyy äärettömän paljon.”
Vielä ensimmäisinä yliopistovuosinaan tuleva matematiikan tohtori ei ollut varma, haluaisiko, tai pystyisikö jatkamaan opintojaan maisterivaihetta pidemmälle. Pro gradu -tutkielman tekemisen aikoihin hänelle kävi kuitenkin varsin selväksi, että opinnot tulisivat jatkumaan vielä pidemmälle. Väitöskirjansa aiheena Eljas Törneblomilla oli lopulta ”Luonnollisten lukujen joukon määriteltävyys funktioalgebroissa”.
Nykyään Törneblom käy kahdesti viikossa Helsingin yliopistolla ohjaamassa ja auttamassa matematiikan opiskelijoita laskuharjoitusten tekemisessä. Hän pitää työtään erittäin mielekkäänä ja nauttii kovasti opiskelijoiden kanssa työskentelystä. Parhaina opetuskokemuksina hän pitää tilanteita, joissa ei osaa heti itsekään vastata opiskelijan kysymykseen, vaan opettaja ja opiskelijat pääsevät yhdessä miettimään ongelman ratkaisua.
Opiskelijat ja yliopiston kollegat ovat, muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta, suhtautuneet Törneblomiin kuin kehen tahansa opettajaan. Hän itse näkee, että asenteet vammaisia kohtaan ovat yleisesti pysyneet melko samanlaisina viime vuosikymmenten aikana, vaikka pientä muutosta huonompaan suuntaan on ehkä ollut havaittavissa. Miehen oma toive olisi, että peruskouluissa opetettaisiin enemmän vammaisuudesta ja vammaisista, mikä auttaisi vähentämään heihin kohdistuvia ennakkoluuloja.
