Ennen vanhaan vastakkaisen sukupuolen vikittelyyn kuului automaattisesti omasta ulkoisesta olemuksesta huolehtiminen. Tornihuhujen mukaan naiset kiinnittivät ihan ensimmäiseksi huomionsa miehen kenkiin, hiuksiin, silmiin, autoon, vaatteisiin, sängyn alle, hymyyn, kävelyyn, hymykuoppiin, huumorintajuun, päähän, olkapäihin ja varpaisiin. Nykyään huolehdin vain peukaloni kestävyydestä.
Ennen vanhaan nettideittailu oli yleisesti “vähän surullista”. Suomi24-sivustolla oli tarjolla paljon vuorotyöläisiä, joiden profiilikuvina oli kissoja. Sieltä löysi järkevää seuraa samalla tavalla kuin himohamstraajan kämpästä löydetään se yksi tärkeä puhelinluettelo vuodelta 1992. Itsehän en etsinyt seuraa netistä. Kävin noilla palstoilla vain nauramassa muille. Nauru maittoi erityisen makoisasti pimeässä yksiössä, kalsarit jalassa, yksin.
Sitten tuli Tinder
Ennen vanhaan olisin tässä kohtaa selittänyt sinulle, mikä on Tinder. Jos et tiedä mistä puhun, mene itseesi, koska puhuin kyseisestä sovelluksesta eilen lähi-Siwan kassan kanssa. Hän oli kuitenkin nähnyt Berliinin muurin pystyssä ja hyvässä voinnissa. Kulovalkean tavoin Tinder levisi ensin Kallion hipstereiden puhelimiin, ja niistä sitten muun kansan keskuuteen. Porttikongeissa alettiin kuiskia “swaippaamisesta”,”matcheista” ja “pelistä”. Yhtäkkiä netissä deittailu olikin täysin hyväksyttyä ja jopa viileää, koska kaikki viileät tyypit olivat Tinderissä. Sovellus käänsi viidakon säännöt päälaelleen yhdessä yössä. Ja minä olin edelleen kalsarisillani pimeässä yksiössä.
Ennen vanhaan oli sääntöjä ja pelejä, joista kuuli isommilta pojilta, ja niitä sääntöjä sitten yritettiin portaiden alla sisäistää. Kukaan ei tietenkään oikeasti tiennyt sääntöjä, mutta pimeällä purjehtivat laivat tarvitsevat majakan – on se sitten vakavasti otettava valonlähde tai eksynyt vanhus taskulampun kanssa. Nopeasti huomasin, että säännöt ovat vain yksilöllisiä preferenssejä. Deittailuun ei löydy minkäänlaista yleisavainta.
Tinder helpotti peliä huomattavasti, koska toisen henkilön fyysinen olemus on hyväksytty jo ennen puheyhteyden avaamista. Sen jälkeen voidaan keskittyä sisältöön. Silloin sanoilla on valta, ja sitä peliä osaan pelata. Jos päädytään tapaamaan “oikeassa elämässä”, verbaliikka vedetään huotrastaan. Tässä kohtaa aseistus muuttuu romantiikan arsenaaliksi, jolle harvoista kilvistä on vastusta.
Vuosi viidakossa
Itse liityin “peliin” hieman jälkijunassa, joten pelkäsin, että parhaat paikat oli jo viety. En osannut toimia tässä uudessa ympäristössä, joten aloin vain keskustelemaan naisten kanssa. Kevyttä rupattelua, hauskoja anekdootteja ja tarinoita elämästä. Olin veden varassa ja tietämättäni täysin kyvytön uimaan. Aloin rauhassa laittaa rastia ruutuun vanhaan listaan. Enää ei kuitenkaan katsottu päästä varpaisiin ja sielunmaiseman kautta perhetaustaan. Olin viisi kuvaa ja 140 merkkiä. Siihen piti saada kaikki, joten laitoin liikaa. Yritysten ja erehdysten kautta aloin oppia uuden ympäristön sääntöjä.
Ennen vanhaan piti omistaa auto. Nyt pitää vain puhua ja pitää peukalo kunnossa. Mieleistäni kehitystä. Tämä on näkemykseni, ja tiedän hyvin, että se on ihan liian romanttinen ja eeppinen. Ei kai sitä nyt seuraa hakeva voi vain istua pimeässä yksiössä – pelkissä kalsareissa – heiluttamassa peukaloaan älypuhelimen ruudulla?
