Tanssisali näyttää parien vaatetuksen ja salissa raikuvan musiikin puolesta olevan kuin suoraan 1950-luvulta. Vuorotellen parit astuvat tuomarien eteen ja odottavat, kunnes musiikki alkaa. Kenelläkään ei ole valmista koreografiaa lavalle astuessaan. Muut parit taputtavat musiikin tahtiin, ja katsomosta huudellaan kannustusta. Tanssijat vaihtuvat tiuhaan tahtiin, ja lopulta on Emilia Reitamon ja hänen parinsa Miika Aspialan aika tanssia.
”Esiintyminen on todella mukavaa, varsinkin kun tulee sellainen olo, että yleisö on hengessä mukana. Olemme tanssineet parini kanssa esimerkiksi opiskelijabileissä ja yksityistilaisuuksissa. Tanssilajina tämä on todella mukaansatempaava, usein yleisökin innostuu tanssimaan”, Emilia kertoo.
Kyseessä on boogie woogie -tanssi, jota tanssitaan rock’n’roll- sekä rhythm’n’blues-musiikkiin. Boogie woogie on niin sanottu vapaasti viety paritanssi, jossa tärkeässä osassa on eläytyminen, improvisointi sekä musiikin tulkinta. Kuvioita voi treenata, mutta kisoissa ei ikinä tiedä, mitä seuraavaksi on tulossa. Miehen pitää viennissään olla tarpeeksi selkeä, jotta nainen tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, ja jotta tanssi sujuisi aukottomasti.
”Eläytymiseen pitää totuttautua.” Emilia Reitamo
”Alussa hermostuin helposti etukäteen. Jos soi sellainen kappale, mitä en ennen ollut kuullut, ja kappaleessa tulikin yllättäen tauko, jota en osannut ennakoida, se oli välillä ahdistavaa. Silloin täytyi vain tehdä parhaansa. Mutta yleensä kappaleet etenevät saman kaavan mukaan.”
Emilia, 26, on elämänsä aikana harrastanut useita eri tanssilajeja, mutta aloitti boogie woogien vuonna 2012 ollessaan Islannissa vaihdossa. Etsiessään sopivaa harrastusta Emilia kiinnostui lajista, ja vaihtovuosi olikin sopiva hetki hurahtaa uuteen juttuun.
”Aloitin boogie woogien oikeastaan musiikin kautta. Olen aina pitänyt sen tyylisestä musiikista, nimenomaan 50- ja 60-luvun musiikista. Saan tanssia musiikkiin, jota muutenkin kuuntelisin, eikä tanssimusiikki ja kuunneltava musiikki olekaan enää eri asioita.”
Nykyään Emilia treenaa neljästä viiteen kertaa viikossa, aina noin pari tuntia kerrallaan. Hän tanssii Helsingissä Comets Rock’n’roll Dance Clubilla. Tanssissa on viisi eri harrastustasoa, ja kilpailutasot ovat D-luokasta ylimpään A-luokkaan. Emilia ja hänen parinsa Miika kilpailevat tällä hetkellä B-luokassa. ”Piirit ovat pienet, joten kilpailuissa A- ja B-luokat on aina yhdistetty. Viime kisoissa olimme ainoa B-luokan pari.”
Kuten kaikissa harrastuksissa, huipulle pääseminen vaatii läsnäoloa hetkessä, kärsivällisyyttä ja välillä myös paluuta perusasioihin.
Emilia ja hänen tanssiparinsa Miika treenaavat välillä yhdessä toisen tanssiparin kanssa. ”Tehdään niin sanottuja kisavetoja. Toinen pari heittää meille jonkun kappaleen, johon tanssimme. Se on aina enemmän esiintymistilanne, josta saa sitten kokemusta.”
Emilian mukaan kilpaileminen lisää intoa harjoitella, koska kisoissa näkee konkreettisesti oman kehityksensä. ”Nyt ylemmällä tasolla on käytännössä paljon pidempi matka oman luokkamme huipulle. Voi mennä monta vuota ennen kuin pääsemme eteenpäin, mutta yleensä sen huomaa itse, kun on onnistunut, ja katsoo omaa suoritustaan videolta. En osaa sanoa tarkalleen mikä motivoi, mutta kai se on se rakkaus lajiin. Treeneissä ei ole aina hauskaa, ja välillä tulee riideltyäkin, mutta joku silti saa aina jatkamaan.”
”Parasta on musiikki ja yhteistyö, se kun onnistuu jossain. Se, kun tuntuu, että parini kanssa luemme toistemme ajatuksia.”
Mikä lopulta saa ihmisen panostamaan harrastukseen niin paljon aikaa ja resursseja? ”Maailmassa on monta asiaa, mitä haluaisin tehdä, mutta kun hurahtaa yhteen juttuun, haluaa tehdä vain sitä. On vaikea selittää, mistä se tulee – kyseessä on jonkinlainen mystinen palo. Yhteen asiaan panostaminen myös nopeuttaa omaa kehittymistä.”
Tulevaisuus on vielä auki. Emilia odottaa omien tulevaisuuden suunnitelmiensa ratkeavan, minkä jälkeen hän tietää, miten harrastukseen voi panostaa vielä tulevaisuudessa. Silti harrastus on vienyt Emilian mukanaan, ja hän haluaisi kilpailla jatkossakin muun muassa kansainvälisesti.