Keskustasta toiselle puolelle kaupunkia kolmella eurolla, ja keskellä yötä. Iloisesti jumputtava tekno ja venäjänkieliset kuskit, isot mersut ja mopoautoja muistuttavat menopelit. Näihin kaikkiin törmää, kun kulkee taksilla Tallinnassa.
Taksin kyytiin on 60 % helpompi nousta Tallinnassa kuin Helsingissä. Halvimmillaan aloitusmaksu löytyy kahdella eurolla. Omalle kohdalleni ei ole sattunut roistoja, vaikka urbaanilegendoja venäläisistä takseista ja 400 euron laskuista kuulee aina silloin tällöin. Yleensä kuskit eivät ole yrittäneet vedättää, eikä perille pääsyssä ole ollut ongelmia.
Kuskeja löytyy kuitenkin joka lähtöön. Elokuisena yönä eräs nuoriherra ajoi ikkunat auki tuhatta ja sataa, ja kysyi maksun hetkellä mitä olin suunnitellut tekeväni seuraavana päivänä. Toinen ajoi hetkessä kaupungin läpi kertoen samalla Kemissä asumistaan vuosista, kylmästä ja pimeästä pohjoisesta. Kolmas pitkätukka oli aivan hiljaa, ojensi mykkänä maksupäätteen ja hurautti tiehensä.
Oma lukunsa ovat kuskit, joiden mielestä olen matkalla väärään paikkaan.
Istun autoon, sanon tere ja yritän ääntää osoitteen oikein. Perään vielä ”palun”, että olisin varmasti kohtelias. Kuskin kasvoille leviää kuitenkin epävarmuuden ja ärsytyksen sekoitus. Seuraa useimmiten viron, suomen ja englannin sekoituksella käyty dialogi siitä, kuinka kuskin mielestä päämääräni on väärä. ”Ei sinne voi mennä, ei se paikka ole siinä osoitteessa.” Kartoista on harvoin hyötyä, inttäminen jatkuu ja mittari raksuttaa menemään. Absurdi tilanne johtuu mahdollisesti kielimuurista tai silkasta viitsimättömyydestä.
Viro on startupyrityksien kehto, ja myös takseille on oma appinsa. Taxify on sovellus, jossa voit valita auton hinnan, koon ja etäisyyden perusteella. Palvelu on ilmainen, ja sitä käyttämällä säästää pitkän pennin verrattuna siihen, että nappaisi aina auton turistien suosimilta taksitolpilta esimerkiksi vanhankaupungin porteilta.
Mitä tulee kuskien musiikkimakuun, niin Radio Novan kaltaisesta tasapaksusta taustamusiikista on Tallinnassa turha edes haaveilla.
Ensimmäinen taksikyytini oli elokuussa satamasta silloiseen kotiosoitteeseeni. Mahakkaalla kuskilla oli päällään koristoppi, jonka turhankin antavat kainaloaukot eivät jättäneet epäilystä kainalokaervoituksen määrästä. Laukku takakonttiin, kattoikkuna auki ja tekno päälle. Ja mitä sitä turhaan volyymissa säästelemään. Kuuma kesäpäivä hiosti reidet kiinni 80-luvun Mersun penkkiin, ja kuski pisti tupakaksi. Lopulta piti tehdä pieni lenkki pankkiautomaatin kautta, koska vain käteinen kävi maksuvälineenä ja kuittipäätekin oli valitettavasti täysin yllättäen epäkunnossa.
Suurin ero Suomeen on kuitenkin se, että opiskelijalla on varaa matkustaa taksilla. Se, miten kuski voi sillä palkalla tulla toimeen, onkin sitten kokonaan toinen tarina.
Kirjoittaja on Virossa vaihdossa oleva radio- ja tv-tuotannon opiskelija, joka ei tästä tekstistä huolimatta aja taksilla joka päivä. Inkerin 84 km -kolumnia saadaan seurata Taajuudesta tämän syksyn ajan. Teretulemast lugema!
