Ylen ja Norjan yleisradioyhtiön NRK:n yhteistyönä syntynyt Donna on humoristinen draamakomedia itsenäisestä ja rohkeasta Donnasta, joka etsii rakkautta sokeana.
Eräänä aamuna Donna herää omassa kodissaan, ja olohuoneen seinustalla tutun kulkureitin varrella ollut massiivinen piano on kadonnut. Sen on vienyt mennessään huilisti-Emmin luokse lähtenyt pettäjä-André.
Siitä aamusta alkavat sokean Donnan miesseikkailut.
Donna on Production Housen tuottama ja Ylen tilaama romanttinen draamakomediasarja, jonka ovat käsikirjoittaneet Mikko Reitala ja Heikki Kujanpää. Kujanpää on myös ohjannut sarjan.
Harvemmin televisio tarjoaa fiktiivisen sarjan, jonka jokaisesta reilusta parinkymmenen minuutin jaksosta odottaa aina oppivansa jotain. Donna on raikkaasti toteutettu ja huumorilla höystetty kuvaus nuoren, uutta rakkautta etsivän sokean naisen elämästä. Sinänsä se ei varmasti eroa näkevien kanssasisarten samankaltaisesta tilanteesta millään tavalla — pukeudutaan kivasti, käytetään monipuolisesti nykyteknologiaa ja mennään muina naisina Tinder-matchin kanssa kahville.
Kuva: Production House/Pasi Rytkönen
Päähenkilöä Donnaa näyttelee lahjakas Alina Tomnikov, joka rooliaan varten perehtyi sokean ihmisen elämään selvästi huolella. Ei liene helpoimmasta päästä näytellä pääroolia koko sarjan läpi näkemättä kohtausten työympäristöä tai kommunikoida vastanäyttelijöiden kanssa – vieläpä uskottavasti.
Sarja keskittyy jaksoissaan vahvasti päähenkilöönsä, mutta tämän ympärillä on myös muita kiinnostavia hahmoja. Analysoinnin jälkeen oivaltaa, että jokaisessa sivuhenkilössä käsitellään huumorin keinoin suuria stereotypioita ja tabujakin. Tarinan edetessä selviää, millaiset odotukset on äiti-anopilla (Sari Siikander), millainen mies on insinööri (Juha-Pekka Mikkola) ja onko muusikko-André (Eero Ritala) sisimmässään vain pelkkä katkeroitunut ihminen. Hienointa on, kuinka Donnan ja parhaan ystävän Miran (Essi Hellén) ystävyyssuhde on alusta asti tasavertainen ja ironinen. On raikasta, ettei heidän välillään ole havaittavissa auttaja-autettava -asetelmaa.
Mielenkiintoisten ja omaperäisten sivuhenkilöden elämää ja menneisyyttä olisi sarjassa voinut käsitellä enemmänkin. Miksi he ovat outoja ja omanlaisia, sellaisia kuin ovat? Miksi Epelle (Rami Rusinen) on kehittynyt pakkomielle Donnaan, mitä Miran tytärpuoli Ida (Miina Penttinen) pakenee irtosuhteisiin?
Kuva: Production House/Pasi Rytkönen
Kuva: Production House/Pasi Rytkönen
Vaikka Donnan sokeutta onkin kuvattu sarjassa käytännönläheisesti, jäljelle jää vielä kysymyksiä. Miksi Donnalla ei ole opaskoiraa, ja millä tavalla Donna pääsee laitakaupungilla sijaitsevasta puutaloidyllistään aina hetkessä kaupungille?
Ja ylipäätään sarjan teemaan pohjautuen: löytääkö Donna elämänsä rakkauden?
Donnan juoni pitää mukanaan, vaikka onkin hetkittäin itseään toistava. Donnan jaksot tekee mieli ahmia kerralla. Sen jälkeen huomaa oppineensa monta asiaa: ulkoiset ominaisuudet eivät määrittele elämäntilannetta, -laatua tai sitä, mitä itse kunkin on oikeus tavoitella elämässä. Ja halusimme tai emme, lähipiirimme on melkein aina yhtä hulvaton ja kummallinen.
