Justin Timberlaken viides albumi Man of the Woods on suuri sivuaskel artistin tyylille musiikillisesti. Onko asia hyvä vai huono, siitä on yhtä monta mielipidettä kuin on kuuntelijaakin.

***

Justin Timberlaken tie kuuluisuuteen alkoi ’N Sync -yhtyeen jäsenenä. Yhtyeen hajoamisen jälkeen Timberlake julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Justified 2002 ja myöhemmin menestyksekkään Futuresex/Lovesound -levyn 2006. Viimeisin Timberlaken albumi The 20/20 Experience julkaistiin 2013, ja kyseisen albumin kiertue saapui myös Suomeen 12.05.2014 Hartwall Areenalle.

Man of the woods -albumi julkaistiin 2. helmikuuta 2018 ja se on musiikilliselta tyyliltään hyvin erilainen verrattuna Timberlaken vanhempaan tuotantoon, vaikka uusimman albumin taustalla onkin vanhoja tuttuja tekijöitä, kuten tuottajat Timbaland ja Neptunuksen Pharrel Williams. Vaikka uunituore albumi onkin hyvin uskollinen Futuresex/Lovesound -levyn soundeille ja fiilikselle, siinä on silti jotain aivan erilaista. Man of the woods -albumiin on yhdistetty country-, folk-, ja blues-musiikkia ja ne on nidottu yhteen elektronisilla biiteillä ja efekteillä. Albumilla on yhteensä 16 kappaletta ja kokonaispituus on 66 minuuttia. En tiedä tuoko tämä albumi mitään uutta musiikkimarkkinoille tai herättääkö se kenessäkään uusia ideoita tai inspiroitumista, mutta olen iloinen siitä, että Timberlake uskalsi kokeilla jotain itselleen uutta.

Albumin avauskappaleeseen ”Filthy” on yhdistetty energisen miehekäs elektrobiitti ja ryhdikäs basso. Mielestäni nämä kaksi elementtiä sopivat toisiinsa, vaikka ovatkin aivan eri maailmoista. Kappale saa varmasti jokaisen tanssijalan vipattamaan, mutta kappaleen sanoitus ja viesti jäävät hieman ontoksi.

”Midnight Summer Jam” kappale on hyvin menevä ja toimiva, vaikka se kuulostaakin aika lailla samalta kuin kaikki 1970-luvun funk-kappaleet. Kappaleessa on paljon samoja viboja kuin muissa Pharrel Williamsin tuottamissa kappaleissa kuten Robin Thicken ”Blurred Lines” ja Williamsin oma ”Happy”.

Albumin nimikkokappaleessa ”Man of the Woods” on hyvin yksinkertainen biitti, joka kulkee koko biisin läpi samana. Biitti on hyvin toimiva, joten sen toistuvuus ei haittaa ollenkaan; se antaa sanoituksille tilaa. Kappaleessa on leikitelty sanoituksilla ja laululla, ja kappaleen teema, tyttöystävällä kerskuminen ja ylpeily, tulee hyvin esiin.

”Higher Higher” tanssittaa kuuntelijaa discomaisella rytmillä. Kappale on hyvin yksinkertainen, eikä siinä ole mitään kovinkaan spesiaalia, vaikka sanaa kappaleessa hoetaankin. Rallatus sopii paremmin tanssilattioille kuin syväanalyyttiseen kuunteluun.

Kappale ”Supplies” eroaa muista albumin kappaleista sillä, että siinä on erittäin vahvat trap-vibat. Kapple muistuttaa hyvin paljon räppitrio Migosin tuotantoa. Vahvat bassot, nykivä laulu ja taustalla kuuluvat ”prrrr”-äänet tuovat kappaleen tähän päivään, sillä trap-musiikki on hyvin suosittua nykypäivänä.

Justin Timberlaken vaimo Jessica Biel laulaa tai puhuu muutamalla albumin kappaleella, ja heidän pienokaisensa sulkee koko levyn kappaleella ”Young Man” huutaen ”Love you daddy!”. Mielestäni tämä oli hauska ja mielenkiintoinen lisä albumille.

Albumi on kokonaisuudessaan hyvin yhteneväinen ja luottavainen omaan tyyliinsä. Levyllä on tehty todella hyviä päätöksiä ja loistavaa yhdistelemistä musiikkigenrejen välillä. Justin Timberlaken vokaaleissa ei ole tälläkään kertaa mitään valittamista, ja levyä kuunnellessa huomaa, että miehellä on erittäin paljon lahjoja äänenhallinnassa ja yleisesti laulamisessa.

Mielestäni albumin heikompi osa on sen sanoituksissa ja viestin perille viemisessä. Kappaleissa oli ihan fiksuja oivalluksia, mutta sen suuremmat valaistumiset jäivät ainakin minulta löytämättä. Vaikka levy oli kokonaisuudessaan hyvä, en usko että, siitä tulee samanlaista jymymenestystä kuin edeltäjästään The 20/20 Experience -albumista.