Nyt jo eläköitynyt, teatterineuvos Eila Roine on tehnyt pitkän uran näyttelijänä. Nykynuoret tuntevat hänet Pikku kakkosen mummina, mutta julkinen ura televisiossa alkoi jo vuonna 1961, kun Yle alkoi esittää Heikkiä ja Kaijaa, ensimmäistä suoraa sarjanäytelmää. Roine teki sarjaa aviomiehensä Vili Auvisen kanssa kymmenen vuotta. Sarja niitti valtavasti suosiota suomalaisten keskuudessa.
”Ihan sattuman kauppaahan se oli. Me oltiin niitä ensimmäisiä, jotka tällaista teki.”
Vuosina 1961-1965 sarjaa esitettiin suorina lähetyksinä Tamvision – nykyisen TV2:n – kautta, eikä kyseisiä jaksoja tallennettu. Lähetykset näkyivät vain Tampereen seudulla.
”En ole koskaan ollut niin hermostunut, kuin siinä ensimmäisessä lähetyksessä. Eihän me ymmärretty koko hommasta vielä mitään, kaikki oli ihan uutta koko työryhmälle. Myöhemmin tajusin, että pelkäsin ihan turhaan. Eihän täällä ollut televisiota kenelläkään. Tampereella oli ainoastaan muutama televisio, eikä voinut tietää, sattuiko nekään olemaan päällä juuri oikeaan aikaan ”, Roine muistelee.
Sarja aloitettiin alusta vuonna 1965 Tamvision muuttuessa Yleisradion kanavaksi. Tekniikka sarjan takana muuttui hieman, mutta lähetykset olivat edelleen käytännössä suoria. Lähetysten siirtyminen koko ruuhka-Suomen nähtäväksi toi Roineen ja Auvisen monien tietoisuuteen.
”En mä tiedä olisiko siihen edes ruvennut, jos olisi käsittänyt mitä siitä seuraa. Ei se julkisuus mitään miellyttävää ollut. Ihmiset olettivat, että me oltiin heidän perhetuttuja, jotka käy heillä kerran viikossa. Monet sano vaikka mitä hävyttömyyksiä. Kyllä siihen kuitenkin kymmenessä vuodessa ehti tottua. Suurinhan osa palautteesta oli kuitenkin positiivista.”
Roine kertoo, kuinka hän on osannut vasta myöhemmin antaa arvoa tälle työlle, jota sai tehdä lähipiirinsä kanssa.
”Olihan se ihan ainutlaatuinen tilaisuus olla ikään kuin pioneeri jollain alalla. Tekemässä jotain uutta sillä asenteella, että kokeillaan vaan. Meni syteen tai saveen. Meillä oli myös ihana yhteishenki, joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys aina. Kaikki innostuneena mietti, että kuinka tässä käy. Yhdessä jännitettiin katsojalukuja ja ihmisten reaktioita. Kyllä se on tänäkin päivänä kullanarvoinen asia, että tuotannoissa on se yhteishenki, että me halutaan onnistua tässä. Toivon sitä kyllä kaikille.”
Roine näkee perheensä ja ystäviensä kanssa työskentelyn vain positiivisessa valossa.
”He on mulle vastanäyttelijöitä, mä en ajattele niitä siinä hetkessä sukulaisina yhtään. Me ollaan meidän roolihahmojamme, ei omia itsejämme siinä tilanteessa. Tietysti kun läheisesti tuntee ihmisen, niin se on vain hyödyksi.”
Sarjaa tehdessä Roine oli samanaikaisesti töissä Tampereen työväen teatterissa. On sanomattakin selvää, että kahden pojan äitinä arki oli erittäin kiireistä. Sarjan käsikirjoittaja Reino Lahtinen keksi kuitenkin keinon, jolla helpottaa perheen hektisimpiä aikoja.
”Meillä oli jo yksi poika ja toinen synty sarjan aikana. Mulla oli nauhoitusten välissä tulossa teatterin ensi-ilta ja kahden kuukauden sisällä piti se lapsi kastaa. Sitten Reino ehdotti, että mitä jos me tehtäisiin se televisiossa. Että olisi kirjotettu näytelmä siihen saakka, kun pappi tulee ja siitä jatkuisi ihan oikea tilaisuus. Meistä se tuntu hohdokkaalta, kun meille luvattiin järjestää tarjoilut ja kaikki. Loput sukulaisista oli kameroiden takana ja sarja käsikirjoitettiin niin, että lapsen oikeat kummit olivat myös sarjassa lapsen kummit. Vaikka ohjelma oli muuten täysin fiktiivinen, niin nämä olivat ihan oikeat ristiäiset.”
Roine muistelee Heikin ja Kaijan aikoja lämmöllä, mutta myöntää olleensa erittäin iloinen, kun pääsi näyttelemään aivan erilaista roolia Ylen Rintamäkeläisissä Heikin ja Kaijan tultua päätökseen.
