Toksinen maskuliinisuus ja homofobia kulkevat käsi kädessä. Janne Puhakka uskoo, että aiheista puhuminen nuoressa iässä auttaisi kitkemään ongelmaa.
Harry Styles poseerasi Guccin mekossa viime joulukuun Voguessa. Kuvat levisivät kulovalkean lailla somessa ja aiheesta väiteltiin kiivaasti. Niin vähäpätöinen asia kuin miehen pukeutuminen mekkoon sai aikaan somemyrskyn.
Toksinen maskuliinisuus on käsitteenä ollut olemassa jo 1980-luvulla, mutta se on noussut uudestaan ihmisten huulille vasta muutama vuosi sitten. Toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan stereotyyppisen maskuliinisten piirteiden hyväksikäyttämistä naisten alistamisen, homofobian ja mielivaltaisen väkivallan edistämiseen. Siihen liitetään mm. tunteiden tukahduttamista, seksuaalista aggressiota, huonoa tai olematonta empatiakykyä ja tarvetta kontrolloida muita ihmisiä.
Lokakuussa 2019 toinen aihe sai aikaan somemyrskyn. Ex-ammattilaisjääkiekkoilija Janne Puhakka tuli julkisesti kaapista.
Puhakka oli täten ensimmäinen suomalainen ammattilaisjääkiekkoilija, joka puhui julkisuudessa homoseksuaalisuudestaan.
Onko pop-tähden mekkoon pukeutuminen ja jääkiekkoilijan julkinen ulostulo verrattavissa? Ehkä ei, mutta molemmat teot rikkovat muottia, johon maskuliinisuus on vuosisatoja yritetty tunkea.
Janne Puhakalle maskuliinisuus on vaikeasti määriteltävä asia, eikä hän halua ajatella sitä stereotyyppisesti.
“Maskuliinisuuteen voi liittyä minusta fyysisiä sekä henkisiä ominaisuuksia, mutta on tavallaan vaikea kategorisoida tarkasti, mikä sitten on maskuliinista ja mikä ei”
Jääkiekko mielletään erittäin maskuliiniseksi lajiksi, mutta Puhakka kokee kuitenkin, että niin sanotuista feminiinisistä ominaisuuksista voi joissain tilanteissa olla hyötyä.
“Varmasti tunneälyllä on valtava merkitys silloin kun puhutaan joukkuehengestä, joten tällöin herkkyydestä ja myötätunnosta on hyötyä, kun täytyy tulla toimeen monien erilaisten ihmisten kanssa. En yleisesti näe, että kiltteydestä on haittaa, mutta se pätee jään ulkopuolella. Kaukalossa täytyy olla jollain tapaa röyhkeä, jotta pärjää.”
Huomaan itsessäni toksista maskuliinisuutta esimerkiksi silloin kun koen, etten voi puhua joistain tietyistä tunteista – Janne Puhakka
Eniten toksista maskuliinisuutta Puhakka kertoo kokeneensa puhuttaessa esimerkiksi ”tosimiehisyydestä” ja väännettäessä vitsiä esimerkiksi homoudesta tai feminiinisyyteen liittyvistä piirteistä. “Varmasti myös joskus, kun vaatetustani on jollain tapaa kyseenalaistettu tai haukuttu”, hän toteaa.
Toisinaan Puhakka huomaa itsessäänkin toksista maskuliinisuutta: “Silloin kun tuomitsen muiden musiikkimakua tai kun koen, että en voi puhua joistain tietyistä tunteistani.”
Mikä sitten on [Puhakan mielestä] paras tapa kitkeä ja ehkäistä toksista maskuliinisuutta?
“Minusta siitä puhuminen jo nuoressa iässä. Varmasti toksinen maskuliinisuus on vähentynyt jo hyvältä määrin ja on tärkeää, että aihetta nostetaan esiin ja siitä puhutaan. Erilaisuus on suuri rikkaus!”
