Pohjois-Amerikan NHL-sarjassa pelanneet suomalaispelaajat ovat useimmiten kotoisin Etelä-Suomesta. Erityisesti Helsingin suuresta pelaajamassasta ponnistetaan useimmiten kotoisilta liigajäiltä kirkkaisiin Pohjois-Amerikan parrasvaloihin. Tampere ja Turku pitävät toista sekä kolmatta sijaa NHL-pelaajien synnyinkaupunkina, kummassakin kaupungissa on syntynyt 11 NHL-pelaajaa.

NHL-GRAFFA
Grafiikassa on kuvattuna Suomessa syntyneet NHL-kaukaloihin yltäneet pelaajat syntymäpaikkojen mukaan. Vähimmäisvaatimuksena on 82 pelattua runkosarjaottelua taalaliigassa. Pelaaja on tällöin pelannut pääsääntöisesti NHL:ssä vähintään yhden kauden verran otteluita, joten se kertoo tarvittavan korkeasta tasosta ja pärjäämisestä suolameren takana.

”Lapissa ei ole syntynyt ainuttakaan NHL-pelajaa.”

Vantaa majailee jopa jo neljäntenä kuudella NHL-pelaajalla, joka on korkein sijoitus kun otetaan huomioon kaupungit, joilla ei ole joukkuetta korkeimmalla sarjatasolla Liigassa. Pääkaupunkiseudun pelaajatuotannon laatua korostaa myös Espoon jaettu kuudes sija neljine pelaajineen. Isojen ja varakkaiden seurojen kuten Helsingin Jokereiden, HIFK:n sekä Espoon Bluesin panostus on selkeästi vaikuttanut positiivisesti laadukkaiden ja menestyksekkäiden pelaajien tuotantoon. Pääkaupunkiseudun yhteenlaskettu pelaajamäärä on 26, ja kun vähintään 82 runkosarjaottelua pelanneiden kokonaismäärä on 84, noin joka kolmas (31%) suomalaisista NHL-pelaajista on syntynyt metropolialueella.
Liigajoukkueiden häntäpäässä ovat Kuopio kahdella syntyperäisellä NHL-pelaajalla sekä Hämeenlinna ja Jyväskylä, joilla on yksi NHL-pelaaja per kaupunki. Muutenkin koko Keski-Suomen alue ammottaa tyhjyyttään NHL-pelaajien synnyinpaikkojen suhteen. Ainoa Liigassa kiekkoilevista kaupungeista ilman syntyperäistä NHL-pelaajaa on Rauma. Pohjoisin NHL-pelaajan synnyinpaikka on laitahyökkääjä Hannu Järvenpään kotikaupunki Ii, joka sijaitsee Oulusta 40 kilometriä pohjoiseen. Lapissa ei siis ole syntynyt ainuttakaan NHL-pelajaa. Pienimmän paikkakunnan pystin vie Etelä-Pohjanmaan Karijoki, jossa jo edesmennyt keskushyökkääjä Pentti Lund syntyi.

Lähde: NHL.com