Roolipelit ovat tällä hetkellä nosteessa sosiaalisen median tuoman valokeilan ansiosta. Pelimestarin arkea on työkiireiden lomassa järjestää pelaajilleen mukaansa tempaava ja aivonystyröitä kutkuttava seikkailu.
Velhot, haltiat, örkit. Pimeässä huoneessa piirissä noppaa heittävät nörtit. Monelle ensimmäinen mielikuva roolipelaamisesta voi herkästi nojata vielä kasari nostalgian kliseisiin, mutta yhteinen pelikenttä on varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Luolat ja lohikäärmeet ovat edelleen osana monen pelaajan arkea, mutta valinnanvaraa löytyy.
Peliyhtiö Roviolla päivisin työskentelevä Nicholas Leppanen harrastaa vapaa-ajallaan roolipelien järjestämistä ja toimii ”dungeon masterina” eli pelijohtajana tai pelimestarina. Ammattikorkeakouluystäviensä johdolla Leppanen pääsi kuusi vuotta sitten testamaan jo silloin häntä kiinnostanutta uutta pelimaailmaa, eikä hän ole sen jälkeen katsonut taakseen.
”Yksi pikasessio muuttuikin kahdeksaksi. Kun sen hetkinen pelimestarimme halusikin sitten itse pelata, hyppäsin hänen rooliinsa. Järjestin lyhyen Star Wars -pohjaisen tarinakamppanjan, mikä oli todella hauskaa. Pidin pelien johtamisesta jopa enemmän kuin itse pelaamisesta.”
Pelijohtaja luo pelaajilleen maailman hahmoineen ja paikkoineen kuvailemalla kaiken avaruuslaivan saukko kapteenista fantasiakirjaston ylitsepursuaviin hyllyihin. Peliopas tarjoaa jokaiselle kehyksen, jonka ympärille rakentaa omaa kampanjaansa, mutta mielikuvitus saa ja sen pitääkin laukata. Leppanen kertookin ihailevansa kuuluisaa Dungeon Master Matthew Merceria.
”Kukaan ei kerro eeppisiä, suuria tarinoita niin kuin hän.”
Matthew Mercer on tuttu Youtubessa ja Twitch -suoratoistopalvelussa julkaistavasta Critical Role roolipelisarjasta, jossa ääninäyttelijät pelaavat läpi pitkiä tarinakampanjoita. Yksi jakso voi kestää neljästä tunnista kuuteen, mutta ohjelman suosio on valtava. Leppanen kertoo harrastuksen räjähtäneen suosiossa samoihin aikoihin.
”Dungeons and Dragons -pelin viidennen version julkaisun ja juuri Critical Rolen kaltaisten ohjelmien ansiosta roolipelit ovat tulleet mielestäni suositummiksi. Ennen pelaaminen nähtiin enemmän rajattuna vain tosinörttikavereille, mutta nykyään voi roolipeleihin törmätä missä vain.”
Roolipelit ovat 2020-luvulla paljon avoimempia kaikenlaisille pelaajille. Leppasen kampanjoissa on esimerkiksi paljon naispelaajia. Erilaisia peliopas mahdollisuuksia on myös vino pino. Leppanen mainitsee Numenera-, Vampire Masquarade- ja Pathfinder- pelit lohikäärmeluolien rinnalle. Fantasiamaailman voi vaihtaa avaruusseikkailuun tai jopa Stephen King -henkiseen lapsikatras mysteeriin. Kaikkea löytyy.
Leppanen toteaa uskovansa pelaamisen suosion vielä nousevan. Mukaan on helppo lähteä, kunhan löytää pelaamisesta innostuneita ihmisiä. Harrastuksena roolipelit voivat tosin tulla kalliiksi, sillä monia pelikirjoja sekä lisäosia on kaupan, mutta pakkohankintoja ne eivät ole. Jopa noppaa pystyy heittämään internetistä käsin, jos houkuttelevan värikkäät muovinokareet eivät innosta.
”Aloittelijan on tärkeää tietää, että roolipelit eivät ole niin vaikeita kuin miltä ne voivat vaikuttaa. Säännöt ja hahmojen luominen saattavat haastaa aluksi, mutta niitäkin voi tarvittaessa kiertää. Netistä voi löytää esimerkiksi valmiiksi luotuja hahmoja, jotka ovat pelivalmiita.”
Puhuessaan Leppanen innostuu kertomaan tarinoita omista kampanjoistaan ja juttua riittää. Pelimaailmaan on helppo uppoutua ja into on tarttuvaa.
” Rohkeasti vain pelaamaan, säännöistä piittaamatta. Ne tulevat sitten myöhemmin.”
Tärkeintä on uskaltaa kokeilla.