Oliver Bäcksbacka, 23, on pelannut lähes koko elämänsä salibandya eli ”säbää”. Reilut kolme vuotta sitten mies muutti reikäpallon perässä Sveitsiin, mikä avasi urheilijalle uusia puolia lajista, mutta myös elämästä.
”Faija kävi pelaamassa salibandya kaveriporukan kanssa ja sitä kautta itse pääsin hallille hakkaamaan palloa johonkin kentän kulmaan”, taustoittaa Bäcksbacka. Nyt noista hetkistä on kulunut yli 18 vuotta, eikä loppua salibandyuralle vielä näy.
Keväällä 2020 Bäcksbackalle sekä hänen tyttöystävälleen tarjoutui mahdollisuus muuttaa Sveitsiin pelaamaan salibandya. He eivät kauaa valintaansa harkinneet, ja kuukauden päästä Porvoo vaihtui Zürichiin. Samaan aikaan myös lajin merkitys Bäcksbackalle muuttui.
”Kun muutin Sveitsiin pelaamaan, se muuttui harrastuksesta puoliammattilaisuudeksi, ellei miltei ammattilaisuudeksi. Kyllä se muutos näkyi arjessa. Ei ainoastaan sen takia, että se vaatii enemmän duunia, mutta ulkopuolisia paineitakin tuli paljon enemmän.”
Vaikka ammattimainen pelaaminen on vaativaa ja paineet ovat kovat, Bäcksbacka kokee silti saaneensa lajin kautta mittaamattoman arvokkaita asioita.
”Suurin osa kavereista on tullut salibandyn kautta, vaikka moni heistä ei enää pelaakaan”, Bäcksbacka mainitsee välittömästi. Ystävyyssuhteiden lisäksi Bäcksbacka listaa joukkueurheilun tiimityötaito-osaamisen sekä työmahdollisuudet. Seuran juniorien valmentaminen on kulkenut omien treenien ohella jo usean vuoden ajan sekä viimeisimpänä sosiaalisen median suunnittelu ja julkaiseminen nykyiselle seuralle Floorball Fribourgille sekä kasvattiseura Porvoon Salibandyseuralle.
”Tällä hetkellä voisi sanoa, että kaikki elämässäni on salibandya”, Bäcksbacka summaa.
Moni saattaa kummastella, mistä urheilijat löytävät motivaatiota pelaamiseen vielä vuosienkin jälkeen. Bäcksbackalle kumminkin merkittävin ja tärkein syy ovat aina olleet muut joukkuekaverit.
”Kahdeksantoista vuoden aikana minulle on kasvanut intohimo sitä kohtaan, että pidetään yhdessä hauskaa ja tehdään yhdessä duunia tavoitteiden eteen. Kaikki muu sen lisäksi on bonusta”, Bäcksbacka toteaa yksiselitteisesti. Menestys ei siis olekaan kaikille se ainut syy treenata.
”Tällä hetkellä voisi sanoa, että kaikki elämässäni on salibandya”
Valitettava tosiasia on se, että jossain vaiheessa urheilu-uralle tulee stoppi, vaikka intoa riittäisi vielä vuosiksi. Yleensä päätös lopettamisesta tulee viimeistään siinä kohtaa, kun oma kroppa alkaa viestimään niin.
”Mua ei pelota se ajatus, että tämä loppuu, mutta mua pelottaa se, miten tämä loppuu”, Bäcksbacka myöntää. Loukkaantumisistaan huolimatta Bäcksbacka toivoo saavansa pelata loppuun asti valmistautuen ”jäähyväisiin”. Yksi rajumpi taklaus tai isku saattaa päättää vuosien urheilu-uran kuin seinään. Ei kukaan halua lähteä kentiltä niin.
Bäcksbacka myöntää usein miettivänsä sitä, millä tulee täyttämään vapaa-aikansa salibandyn jälkeen. Se on kysymys, joka pyörii lähes jokaisen urheilijan mielessä uraa lopettaessa. Yhtäkkiä viikkoon tuleekin kymmenittäin tunteja lisää, eikä kukaan tiedä, millä ne tulisi täyttää. Monen urheilijan kohdalla tämä muutos tuntuu aluksi pahalta varsinkin psyykkisellä tasolla.
Bäcksbacka ei kumminkaan liikaa murehdi tulevasta, sillä osittainen ratkaisu on jo löytynyt.
”Se on toisaalta ihan sama, mikä maila tai pallo on kädessä tulevaisuudessa. Kunhan pääsee tekemään yhdessä ystävien kanssa, riittää se mulle”, toteaa mies hymyillen.
Salibandy:
- Ruotsista lähtenyt laji, kehittynyt jääkiekosta ja jääpallosta
- Pelataan yli 80 eri maassa, suurimmat harrastajamäärät Pohjoismaissa
- Suomella 13 MM-mitalia, joista neljä kultaa
Pilvi Lysmä
