Petteri Summasen ja Marja Salon tähdittämä Yösyöttö on yksi vuoden hauskimmista kotimaisista. Elokuva sanoo rohkeasti ääneen sen, mitä suurin osa vauva-arkea elävistä ajattelee. Marja Pyykkö tekee kolmannella täyspitkällään kunniaa Eve Hietamiehen alkuperäisteokselle ja osoittaa roimaa kehitystä ohjaajana.
★★★
Antti Pasanen (Petteri Summanen) saa vaimonsa Pian (Ria Kataja) kanssa poikavauvan. Onnesta soikeana touhottava Antti kokee kuitenkin jättiyllätyksen, kun Piia tajuaa Naistenklinikan ulko-ovella, ettei olekaan valmis äidiksi. Antti ei ehdi kestovaippaa sanoa, kun taksin perävalot vilahtavat ja Piia pakenee etelän lämpöön jättäen toimittajamiehensä uunituoreen veronmaksajan kera tuijottamaan epäuskoisena kaukaisuuteen. Antista tulee yksinhuoltaja, eikä hän ole siihen lainkaan valmis – mutta kukapa olisi. Onnekkaana miehenä Antilla on ympärillään ymmärtävä tukiverkosto, mutta ymmärtääkö tuore yksinhuoltajaisä tilannettaan ja ennen kaikkea, osaako hän ottaa tarjotun avun vastaan?
Ria Katajan esittämä Pia tajuaa varsin aikaisessa vaiheessa, ettei vauva-arki olekaan kivaa. (© Marek Sabogal / Solar Films)
Yösyöttö on Eve Hietamiehen samannimiseen romaaniin perustuva kertomus siitä, kuinka yksittäinen ihminen kohtaa vauva-arjen ja siihen liittyvät moninaiset detaljiit – yksin. Niin Marko Leinon käsikirjoitus kuin Marja Pyykön ohjaus seisovat tukevasti alkuperäisteoksen takana, mikä on varmasti kirjan lukeneiden mieleen. Vaikka kyseessä on ilman muuta komedia, on Yösyöttö kaikessa rehellisyydessään ja samaistuttavuudessaan myös surullinen ja hetkittäin epätoivoinenkin tarina.
Marja Pyykkö tekee perusvahvaa jälkeä kolmannessa täyspitkässä elokuvassaan. Yösyötössä on nähtävissä niin Sisko tahtoisin jäädä -nuorisoelokuvan kasvutarinaa kuin Kekkonen tulee! -komedian vakavanhauskoja elementtejä. Yksinhuoltaja-Pasasen elämä on yhtä tragikoomista vuoristorataa ja sen kuvaamisessa Pyykkö onnistuu paikoittain loistavasti. Ohjaajana hän on menossa oikeaan suuntaan ja kotimaisen komedian saralla hän on jo nyt nousemassa isoksi nimeksi.
Yösyötössä suomalainen perusäijä yrittää kaivaa sisältään kivikautiset äitigeenit. (© Marek Sabogal / Solar Films)
Yksinhuoltajaisän kaoottista arkea kuvaava elokuva ei olisi mitään ilman vauvoja. Näyttelijävalinnoissa on panostettu kokemuksen syvään rinta(maito)ääneen ja perhekahvilakohtaus kymmenine avoimesta rintaruokinnasta nauttivine vaippaikäisineen onkin yksi elokuvan useista hieman kiusallisista hetkistä. Nopeasti kohtauksessa piipahtava Lauri Tilkanen ei ole niin hauska kuin ehkä haluaisi, mutta pääroolissa nähtävä Petteri Summanen paikkaa tämän aukon mainiosti. Epätoivoisen elämäntilanteen sekoittaman yh-isän elämä avautuu katsojalle juuri Summasen osaavien käsien kautta ja tuska on hyvin aistittavissa. Muiden hahmojen jäädessä hieman etäisiksi Summanen kantaa elokuvan maaliviivan yli kokemuksellaan ja kyvyllään olla samaan aikaan säälittävä, vakava ja tappohauska.
Pasanen pääsee leikkipuistossa omiensa joukkoon. (© Marek Sabogal / Solar Films)
Mitään taide-elokuvaa tai eeppistä draamaa Yösyötöstä ei saa ja sellaista siitä on turha edes hakea. Aikalaistodistajien mukaan Hietamiehen alkuperäisteos avaa Pasasen Antin sielunmaisemaa kenties vieläkin raadollisemmin kuin Pyykön adaptaatio. Elokuva saa silti hyväksynnän niin kirjan ystäviltä kuin lapsiperhearjen keskellä uutta opettelevalta kriitikoltakin. Lapset ovat huikeita yksilöitä, mutta toisinaan arjen pyörittäminen on juuri niin haastavaa ja ajastettua toimintaa, kuin Yösyötössäkin. Elokuva jakaa mielipiteitä ja antaa perspektiiviä aiheeseensa siitä tietämättömille. Elokuvan huumori on niin arkisissa asioissa, ettei siitä voi olla pitämättä, ja juuri se tekee Yösyötöstä mainion ja katsomisen arvoisen elokuvatapauksen.
