Lähtöpäätöksen tehtyäni oli aika valita kolme kohdekoulua, jossa tulisin opiskelemaan syyslukukauden. Tiesin haluavani maahan, jossa pärjäisin englannilla ja minua opetettaisiin hyväntekeväisyyden sijaan. Minä mikään Bono ole!
Leikittelin ajatuksella, että olisin pärjännyt Espanjassa tai Italiassa. Maiden kouluissa olisi ollut englanninkielisiä opintojaksoja, muuten olisi pitänyt pärjätä heidän kielellään, joten näille sanoin noup. Irlantia vahvasti harkitsin, kunnes luin muutaman vaihtoraportin sikäläisestä koulusta. Olivat pelottavaa luettavaa. Lisäksi olin Suomessa tutustunut yhteen sieltä karanneeseen irkkuvaihtariin, joka ei itsekään suositellut kouluaan missään nimessä. Vika tikki itselleni oli tieto, että he siellä kuvasivat edelleen VHS-kameroilla!
Kolmen suoraksi muodostui Englannin Falmouth ja York sekä Saksan Hampuri. Näissä kouluissa painotettiin televisiota. Radio ei ollut juuri minkään potentiaalisen koulun listoilla. Sopivien kohdekoulujen määrää vähensi myös se, että kaikki mielenkiintoinen tuntui tapahtuvan kouluissa aina keväisin. Yleensäkin tarjontaa tuntui olevan kevätlukukauden lisäksi vuoden mittaisille vaihtopesteille. Tämä toisaalta vähensi valinnan vaikeutta automaattisesti, joten ehkä parempi näin.
Falmouth University oli ainoa, jossa oli televisiolle oma Bachelor of Artsinsa. Metropoliassa en ole päässyt opiskelemaan käsikirjoitettua telkkaria, joten erityisen innoissani olin siitä, että Falmouthissa oli draama- ja komediakäsikirjoittamiselle oma kurssinsa. Falmouth muutenkin oli uusi, jännittävä, kasvava ja palkintoja voittanut koulu. Ainoa epäilys oli, että koulun ollessa niin uusi, ei muita oppilaita ollut käynyt siellä ja raportoinut kokemuksistaan, joten täytyi turvautua vain perstuntumaan.
Hakuprosessi oli hakemusten, motivaatiokirjeiden ja muun paperisodan pyörittelyä, jonka vaiheet olen tyystin unohtanut. Tärkeintä on tehdä ne hyvissä ajoin pois alta kulkemasta. Itse olen niitä tyyppejä, jotka jättävät kaiken viimeiseen iltaan, mutta pakko myöntää, että koko prosessi oli helpompi, kun hommat teki heti alkuun. Tämä prosessi ei kuitenkaan kaivannut edes sitä viimeisen illan motivaatio- ja luovuuspurskahdusta. Ainoa ongelma aikaisin työskentelyssä oli se, ettei Falmouthin päästä saanut siihen aikaan oikein tietoa edes opintojaksoista eikä kurssivaihtoehdoista. Ennen hakemusten palauttamista teinkin vielä viime hetken muutoksia ja täydennyksiä hakemuksiin, kun sain loput tiedot heidän puoleltaan selville.
Kun vaan jaksaa vaivata kysymyksillä vaihtokordinaattoria, käydä vaihtoon hakuinfoissa ja ruksailla MobilityOnlinen tehtävälistaa tehdyiksi, on koko prosessi lastenleikkiä. Muistaako vielä joku lastenleikkiä ”kuka pelkää mustaa miestä”? Jäikö traumat? Oletko vieläkään uskaltanut luopua pilottitakista?
Sitten vain odottelemaan hyväksyntää. Sitähän tämä elämä muutenkin on meille ihmisten miellyttäjille.
Hyväksyvän kirjeen jälkeen olikin aika hankkia lentolippuja ja majoitusta vaihdon ajaksi. Jälkimmäinen oli aluksi se jännittävin asia. Elin oletuksessa, että joutuisin matkustamaan ensiksi paikan päälle saadakseni asunnon. Falmouthista ilmoitettiin, ettei asuntoa taata, jos opiskelee vain yhden lukukauden verran. Facebookista onneksi löytyi ryhmä, jossa oli tarjolla Falmouthista vaihtoon lähtevien asuntoja. Vuokrataso pyöri 300 £:n huoneista 600 £ asuntoihin. Asennoiduin tyytymään vähään, sillä muutaman kuukauden kyllä jaksaisi asua vaikka pahvilaatikossa.
Asunto irtosi parissa viikossa. Se sijaitsi Falmouthin kaupungissa kauempana keskustasta, mutta rauhallisen oloisella ja nätillä alueella. Vuokra oli 300 £ ja tulisin elämään nuoren englantilaispariskunnan asunnossa, jossa asui vielä neljäs ihminen, opiskelija hänkin. Koin tämän silti olevan aikuismaisempi asuntojärjestely kuin asua opiskelija-asuntolassa, jossa ties mitä tapahtuisi! Irtoseksiä, irtokännejä, irtohuumeita, irtokarkkeja, kaikkia pelottavia juttuja, joista kullattujen aikojen muistoissa elävät aina varoittelevat.
Kuten on tullut mainittua, mieleni etsii aina kriisitilanteita. Kun koko hakuprosessi oli päätöksessä ja sujunut kuin vettä vaan, takaraivossani oli vain ajatus ”odota vaan, kaikki tulee menemään vielä vikaan – jotenkin”. Eli ei muuta kuin pienessä paniikissa odottamaan vaihtoon lähtöä.
