Keskelle Mustikkamaata rakennettu luonnonläheinen, eläviin puihin rakennettu köysiseikkailupuisto antaa mahdollisuuden kivuta jopa latvaan asti – tippumatta. Paikalla on kaksi ratakokonaisuutta: Kantorata ja Latvarata. Kriittinen, kiipeilyyn tottunut kaksikko testasi kesymmän, alle 120-senttisille tarkoitetun Kantoradan.
Jännitys on käsinkosketeltavaa. Kaksi reilun metrin mittaista tyyppiä jonottaa pääsyään välinekopin tiskille. Kun oma vuoro tulee, kopin työntekijä ottaa asiakkaat yksi kerrallaan vastaan kohteliaasti. Tiskiltä ojennetaan hieno punainen kypärä sekä turvavaljaat. Henkilökunta tulee ystävällisesti avustamaan turvavarustuksen päälle pukemisessa. Valjaisiin kiinnitetään myös vaijeriin kiinnitettävä turvaosa, joka estää seikkailijoita putoamasta radalta. Kun varusteet on onnistuneesti saatu puettua ylle, siirrytään ensimmäiselle rataosuudelle. Henkilökunta ohjeistaa radan käyttäytymis- ja käyttösäännöt selkeästi.
Tärkeä sääntö numero yksi: turvaosa ei saa koskea maahan. Tätä täytyy teroittaa erityisesti kolmevuotiaalle. Välillä mötikkä kuitenkin eksyy puruiseen maahan. Hups. Ymmärrettävä, sillä se on aika painava ja innostuneena keskittyminen saattaa herpaantua. Riskinä kuitenkin on, että sen toimivuus kärsii, jos sinne pääsee roskia.
Pienten lasten kantoratoja on kolme. Nimet sopivat luonnonläheiseen seikkailuhenkeen. Ratapätkät ovat nimeltään Käpy, Kaarna ja Oksa. Radat tukevat lapsen motorista kehitystä ja haastavat tasapainoa.
Radat vaikenevat yksi kerrallaan. Ensimmäinen rata on helpoin. Se soveltuu pienemmillekkin taapertajille. Toisessa radassa on jo vähän haastetta. Viimeisellä rataosuudella joutuu jo todella käyttämään kiipeilytaitojaan. Siinä ketterä kolmevuotias tarvitsee kädestä kiinni pitämistä. Vaikka molemmilla seikkailijoilla on jännää ja kivaa, saa eskarilainen selvästi enemmän irti koko hommasta.
Eskarilainen selvittää kaikki radat sutjakasti. Ensimmäisellä kerralla hänkin kaipaa hieman avittamista joissain kohdin sekä kannustusta liu’uissa. Pisin liuku on 38 metriä. Kun kaikki radat on kerran käyty, varmuus on lisääntynyt silminnähtävästi ja hän ei enää halua apua.
Eskarilaisen etumatka nuorempaan sisarukseensa on jo kaksi rataosuutta. Pienempää kiipeilijää välillä jännittää. Erityisesti viimeisen rataosuuden haastava kiipeilyseinä aiheuttaa itkun. Kiukku syntyy myös roikkuvista keinuista muodostuvassa kävelyosuudessa. Osasyy voi olla myös seikkailun myöhäinen ajankohta. Onneksi mukana on kaksi aikuista, sillä sääntöjen mukaan kantoradalla täytyy aikuisen kulkea vierellä.
Kiipeilyaika on kolme tuntia. Vanhempi kiipeilijä jaksaisi sen varmasti innokkaana ja joutuu pettymään, kun kahden tunnin kuluttua täytyy lähteä. Pienempi hurjapää on jo nauttimassa eväitä ja seurailemassa oravan touhuja. Puistosta olisikin luontevaa jatkaa luontoretkeä. Mustikkamaa tarjoaa siihen hienot puitteet.
Molempien silmät säihkyvät kokemuksesta, joka oli selvästi vaikuttava. Isompi toteaakin, että ”tää on kivempi paikka kuin Lintsi!”
Hän ottaa mukaansa myös kesämuiston: löytämänsä kauniin kävyn. Saattoipa se jopa löytyä Käpy-radan varrelta.
Kehitysideoita tulee myös mieleen.
”Vaijeriiuku voisi aina johtaa seuraavan radan luo. Sitten ei tarvitsisi kävellä ja siirtyä, vaan voisi jatkaa suoraan toiselle radalle.”
Parasta – ja jännittävintä – radassa ovatkin testiryhmän mielestä juuri vaijeriliu’ut. Kukapa ei haluaisi testata, miltä tuntuisi olla Tarzan. Onneksi siihen on mahdollisuus aikuisillakin: Korkeen Latvaradat kulkevat korkeimmillaan 12 metrin korkeudessa. Pelkällä liaanilla ei ihan helposti 70 metriä liukuisi puusta toiseen. Korkeessa sekin on mahdollista.
