Viimeksi interaktiivisessa jatkotarinassa Isla sai selville, että viereisessä yliopistossa monopolimagneetilla tehtävät kokeet auheuttavat ajan vääristymiä ja materian muutoksia. Isla kuuli Le Princen oikean katoamistarinan ja hänelle tarjoutui mahdollisuus saada Maija takaisin. Viidennen osan lopussa lukijat äänestivät, että Isla vie Le Princen magneetille tietäen, että Le Princelle oikeaan ulottuvuuteen palaaminen merkitsee kuolemaa. Miten Islan oma tarina päättyy? Se selviää, kun luet jatkotarinan kuudennen luvun.
Isla hätkähti auringon paistaessa hänen silmiinsä. Le Prince hänen vierestään oli kadonnut ja mies juoksutrikoissa hölkkäsi ohi. Isla katsoi kelloaan, oli lauantaiaamu. Hän muisti, että hänen työvuoronsa Pakopeleissä alkaisi pian. Isla oli ollut koko kesän poissa töistä ja se alkoi näkyä hänen rahatilanteessaan. Islaa pelotti, että hän nukahtaisi jos menisi kotiin, joten Isla haki kahvin mukaan läheiseltä kioskilta ja käveli hetken rantaa pitkin ennen kuin meni suoraan töihin. Isla nautti auringosta, joka myöhäisestä syksystä huolimatta yhä lämmitti. Islaa ei edes väsyttänyt, vaikka hän oli tavallaan valvonut koko yön.
Pakopeleissä näytti täsmälleen samalta kuin aina ennenkin. Islan pyyhkimättä jättämä kahvitahrakin oli vielä tarkkailumonitorin edessä pöydällä. Isla mietti sitä Islaa, joka oli jättänyt tahran pyyhkimättä ja se Isla tuntui hänestä melkein muukalaiselta.
Ensimmäinen porukka tuli sisään kovaääninen nauru kannoillaan. Porukan kärjessä vastaanottotiskille tuli kaunis tummatukkainen vanhempi nainen, jonka Isla muisti nähneensä jossakin.
– Ai sä olet täällä nyt töissä, meillähän kävi tuuri! Me vihdoin tultiin työporukan kanssa, kun Maija on niin kehunut!
Samassa Isla muisti, että oli nähnyt naisen Maijan syntymäpäivillä.
– Vuokko-Inkeri?
– No minä itse, Maijan täti siis. Ootkos sä muuten nyt kuullut miten niillä menee sen Harrin kanssa?
Isla ei osannut sanoa mitään, mutta Vuokko-Inkeri ei tuntunut huomaavan Islan hämmennystä.
– Tiedätkös sä minkälainen tyyppi se oikein on? Mä en oo sitä tavannutkaan, mutta Maija on kyllä aina on kovasti puhunut. Niin eikös ne sen Harrin kanssa oo siellä New Yorkissa? Minä en siitä sen enempää tiedä, kun mitä Maijan äidiltä kuulin. Mutta hieno homma, että nuoret matkustaa.
– Joo niin on. Hetki vaan niin mä laitan teille pelin valmiiksi.
Isla poistui pelihuoneeseen, jossa yritti selvittää ajatuksiaan samalla kun varmisti, että kaikki lukot olivat kiinni. Jos Maija oli puhunut Harrista tädilleen, niin miksei hän ollut ikinä kertonut Islalle mitään? Isla halusi entistä enemmän päästä puhumaan Maijan kanssa, mutta koska maanantaihin oli aikaa eikä ollut varmaa voisiko Isla saada Maijaa takaisin silloinkaan, hänestä tuntui, että hänen pitäisi vielä puhua Harrille. Isla laittoi tekstiviestin ja kun hän tarkasti puhelimensa vuolaasti kiittelevän Vuokko-Inkerin ja hänen seurueensa poistuttua, oli Harri vastannut tulevansa tapaamaan Islaa hänen vuoronsa loppuessa.
Harrin takinkaulukset oli nostettu pystyyn ja hän oli työntänyt molemmat kätensä farkkujen taskuihin odottaessaan Islaa Pakopelien ulkopuolella. Isla tervehti Harria nopealla käden nostolla sulkeakseen välittömästi pois Harrin mahdolliset ajatukset halauksesta. He lähtivät kävelemään vaitonaisina ja äkkiä Isla tajusi, ettei ollut ajatellut miten ottaisi asiansa puheeksi. Isla ei keksinyt mitään sopivaa pohjustusta, joten meni suoraan asiaan.
– Sillon kerran kun mä olin myöhään töissä ja sä kävit Maijan kanssa oluella. Mitä oikein tapahtui?
Harri näytti siltä kuin olisi halunnut juosta pois, mutta pakotti itsensä jäämään.
– Mennään johonkin istumaan?
Isla ja Harri menivät lähimpään ravintolaan. Harri tilasi oluen, Isla pelkkää vettä. Harri kertoi miten Maija oli tullut paikalle vähän humalassa ja muutaman oluen jälkeen ehdottanut Harrin luo menemistä. Maijalla oli ollut laukussaan viinipullo ja Harri oli suostunut, luvannut tehdä ruokaa. Isla ei sanonut mitään. Hän katsoi kysyvästi Harriin, joka kiemurteli nojatuolissaan. Hän otti pitkän huikan olutta ja jatkoi kertomalla kuinka Maija oli riisunut paitansa ja käynyt hyvin läheiseksi. Harri oli pyytänyt Maijaa poistumaan. Seuraavana päivänä Maija oli tullut katuvaisena tapaamaan Harria ja pyytänyt anteeksi. Maija oli toivonut, ettei Harri kertoisi Islalle mitään.
– Ja mitä sitten kävi?
Harri katsoi Islaa kysyvästi.
– Sä olit Maijan kanssa kun se katos, etkö ollutkin?
Harrin kasvot muuttuivat punaisiksi ja hän nieleskeli äänekkäästi. Islaa ärsytti Harrin pelkuruus ja hän ei enää tuntenut Harrissa sitä samaa vetoa kuin oli tuntenut aiemmin.
Isla kertoi, että tiesi Harrin siskosta, tiesi magneetista, ja tiesi Maijan katoamispäivänä tapahtuneesta kokeesta. Harri katsoi Islaa kauhuissaan ja purskahti itkuun, jonka läpi sai mutisi sanoja, joita Islan oli vaikea kuulla. Islasta tuntui kuin Harri olisi nyt enemmänkin työntänyt häntä luotaan kuin vetänyt puoleensa.
– Se oli vahinko. Sofi ei tiennyt, että me oltiin siellä. Se aloitti kokeen ja Maija oli liian lähellä magneettia. Se vaan katos.
– Ja sä päätit olla kertomatta kenellekään? Pyytää siskos lähettään postikortteja Maijan nimissä?
Isla ei pystynyt enää katsomaan Harria, vaan lähti ulos. Harri oli tiennyt koko ajan ja käyttäytynyt kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kysynyt miten Islan kesä oli mennyt ja samalla unohtanut mainita, että oli vahingossa hukannut Islan parhaan ystävän ties minne toiseen ulottuvuuteen.
Sunnuntain Isla yritti lukea Sofin antamia magneettikirjoja vain kuluttaakseen aikaa. Hän huomasi, että kirjoissa oli Sofin tekemiä alleviivauksia. Isla jäi mietteissään lukemaan yhä uudelleen erästä alleviivattua lausetta, jota oli korostettu laittamalla huutomerkkejä marginaaliin. ”—täten kukaan ei ole voinut edes hypoteettisesti tutkia mitä vaikutuksia monopolimagneetin muodostamalla pyörteisellä sähkökentällä on ihmiseen.” Islaa puistatti ja hän siirtyi tekemään esitelmäänsä Le Princestä. Islasta tuntui oudolta lukea Le Princen perheestä ja hänen ajatuksensa lipsui jatkuvasti siihen raskaaseen katseeseen, jonka Le Prince oli puhuessaan luonut tyhjyyteen.
Isla ei tiennyt miten voisi saada Maijan takaisin ilman Le Princeä, mutta hän ei olisi halunnut nähdä Louisin kuolevan. Isla ajatteli Le Princen kasvoja, kun hän kertoi toiveestaan päästä pois ajattomuudesta. Mies oli näyttänyt pohjattoman väsyneeltä. Kuka Isla olisi päättämään, että hänen täytyi pysyä elossa vastoin tahtoaan? Isla päätti kirjoittaa Le Princelle viestin, sillä Isla pelkäsi, että mikäli he tapaisivat, hyppäisi aika maanantain ohi. Isla kirjoitti kirjeen, jonne sulki tarkan ajan ja paikan missä Le Princen tulisi olla maanantaina. Sitten hän kirjoitti kymmenille lapuille saman viestin: ”Siellä mihin kävelit sisään kuten lähdit. Missä huomasin, ettei minun virtani ole sinulle ehdoton. Kiirehdi.” Isla vei kirjeen Pakopelien vastaanottotiskille ja toivoi, että Prince löytäisi sen ajoissa.
Maanantaina Isla mietti kuinka moni asia saattaisi mennä pieleen ja oli varma, että olisi voinut valmistautua paremmin. Miksei hän ollut levittänyt lappuja joka paikkaan Helsingissä sen sijaan, että oli laittanut ne vain sillalle? Miksei Isla ollut soittanut Sofille ja varmistanut, että hän voisi tulla seuraamaan koetta? Ja entä jos Anu olisi vielä paikalla? Isla oli saanut itsensä kuulusteltua lähes hyperventiloivaan tilaan, kun hän pääsi yliopistolle. Isla olisi voinut alkaa huutaa ilosta, kun hän näki Sofin haparoivien askelten loittonevan ruokaalaan päin. Isla juoksi Sofin kiinni ja kysyi voisiko tulla hänen kanssaan tutkimusosastolle. Sofi katsoi Islaa kulmiensa alta ja mutisi kengilleen.
– Missäs muuten sun oma kulkulupa on?
– Joo anteeks, mä jätin sen tänään kotiin. Ei tuu toistuun.
Sofi ei sanonut mitään, mutta antoi Islan seurata perässään.
Kun he pääsivät tutkimushuoneeseen, Isla näki heti Le Princen tarpeistokaapin luona. Isla ei tiennyt näkikö Sofi Le Princeä, sillä hän ei reagoinut mieheen mitenkään. Isla katseli ympärilleen toiveikkaana ja Le Prince viittasi taakseen. Miehen takana loistevaloputken alla Isla havaitsi ilman väreilevän. Kun hän tuijotti tarpeeksi kauan, hän oli melkein varma, että pystyi erottamaan valossa hahmon. Isla meni Le Princen luo, mutta vältti ottamasta tähän mitään kontaktia, heillä ei ollut varaa menettää aikaa nyt kun kokeen alkuun oli vain muutamia minuutteja. Islan teki mieli halata Le Princeä, mutta hän tyytyi katsomaan miestä hymyillen. Le Prince elehti Islaa ojentamaan kätensä. Isla avasi kämmennensä hämmentyneenä ja Le Prince pudotti sille perintökorun.
– Anu hei, koe alkaa kohta. Sun pitää tulla turvahuoneeseen nyt.
Isla muisti olevansa Sofille yhä Anu ja kiirehti turvahuoneeseen puristaen kädessään perintökorua, joka kantoi nyt itsessään muistoa kahdesta ihmisestä.
Sofi oli levittänyt eteensä pinon kaavioita ja hänellä oli suojalasit, sekä kuulosuojaimet. Sofi ei kehottanut Islaa laittamaan suojavarusteita, vaan käynnisti kokeen heti kun Isla sai oven suljettua. Kaikki turvahuoneen ulkopuolella vääristyi. Kirkas valo välähteli siinä missä Prince oli seissyt. Isla päätteli Sofin ilmeestä, ettei vastaavaa ollut tapahtunut ennen. Hän näki Sofin kirjoittavan paperiin edessään ”Aika tiivistettynä?”. Yhtäkkiä kaikki pysähtyi. Isla näki Maijan kalpeana ja tyhjäkatseisena keskellä tutkimushuonetta. Isla oli jo avaamassa ovea, kun tajusi varmistaa Sofilta oliko hänen turvallista mennä. Sofi katsoi ensimmäistä kertaa Islaa silmiin ja nyökkäsi hymyillen. Isla juoksi Maijan luo ja juuri kun hän sai kiedottua kätensä Maijan ympärille, alkoi kaikki taas vääristyä. Isla tönäisi Maijan voimiensa takaa mahdollisimman kauas magneetista. Isla tunsi kuin hänet olisi vedetty pinnan alle ihonlämpöiseen veteen. Äänet vääristyivät ja kaikesta tuli harmaata.
Epilogi
Mikään ympärillä ei ollut täysin vakaata vaan kaikki oli jatkuvasti pienessä liikkeessä. Isla oli kuin harmaan massan ympäröimä. Sitä massaa hän hengitti hitaasti ja vaivalloisesti ja siinä massassa hän yritti liikkua eteenpäin.
Välillä Isla epäili omaa olemassaoloaan ja koetti itseään. Hänen kehonsa tuntui samalta, ainoastaan liikkeiden vaivalloisuus teki kosketuksesta heikon ja ihosta oudon tuntuisen. Isla huomasi, että hänen farkkujensa taskussa oli jotain mitä siellä ei aiemmin ollut. Hän näki pyöreän muodon erottuvan housujen kankaan läpi. Kun hän sai vedettyä esineen ulos, hän tunnisti sen pieneksi mustaksi koristekiveksi, jollaisia Sofilla oli kynttilöidensä juurella. Kiveen oli kaiverrettu kaunokirjoituksella ”Forgiveness”.
Pikkuhiljaa Islan onnistui hahmottaa tunnistettavia muotoja ympärillään ja niiden avulla hän suunnisti eteenpäin. Välillä harmaa massa oli sakeampaa ja Isla ei voinut nähdä juuri mitään, välillä hänelle oli selvää missä hän oli. Hän tunnisti koulun luentosalin ja hänen onnistui keskittää energiansa projektorin heijastamaan valoon. Isla olisi halunnut nähdä Maijan katsomossa. Hän oli varma, että Maija olisi voinut nähdä hänet ja Isla kaipasi nyt nähdyksi tulemista. Luentosalissa ei ollut Maijaa, vain alle kymmenhenkinen joukko opiskelijoita, joille Harri piti juuri esitelmää. Isla näki valkokankaalla Le Princen mustavalkoisen valokuvan ja kuuli vaimennettuna kuin paksun seinän läpi Harrin äänen:
– Louis Le Prince nousi Pariisiin menevään junaan Dijonissa ja häntä ei ole kukaan nähnyt sen jälkeen. Le Princen katoaminen on yhä mysteeri.
Tarina päättyy. Mahdolliset maailmat on interaktiivinen jatkokertomus, jonka kaikki luvut löytyvät täältä.
